Esteettömyyspäivä tuo yhteen ihmisiä ja järjestöjä
29.4.2025 14:02:56 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Esteettömyyspäivää vietetään torstaina 15.5. klo 15–18 kauppakeskus Rewellissä. Tämän vuoden teemana on yhteisöllisyys esteettömyyden edistäjänä, ja tapahtumassa nostetaan esiin ystävätoimintaa sekä vertaistukea tarjoavia järjestöjä.

Kansainvälistä esteettömyyspäivää juhlistava tapahtuma kokoaa jälleen eri toimijoita yhteen kertomaan kattavasti esteettömyydestä ja saavutettavuudesta. Tämän vuoden esteettömyyspäivän teema on yhteisöllisyys, joka muistuttaa siitä, että me kaikki tarvitsemme toisiamme ja kukaan ei pärjää yksin.
– Fyysisen esteettömyyden lisäksi moni tarvitsee myös toisen ihmisen apua, jotta voi lähteä kotoa ja osallistua esimerkiksi vapaa-ajan aktiviteetteihin. Läheiset ja mahdolliset henkilökohtaiset avustajat ovat tärkeitä, mutta eivät itsestäänselvyys kaikille, esteettömyyskoordinaattori Elisabeth Hästbacka kertoo.
Teeman mukaisesti esteettömyyspäivässä halutaan antaa näkyvyyttä ystävätoimintaa, vertaistukea ja osallisuutta edistäville järjestöille ja toimijoille. Samalla jaetaan ajankohtaista tietoa esteettömyydestä Vaasan kulttuuri- ja vapaa-ajan kohteissa sekä esitellään toimintavälineiden lainausmahdollisuuksia Vaasassa.
Matala kynnys uusille kohtaamisille
Tapahtuma tarjoaa osallistujille mahdollisuuden löytää juttuseuraa. Puhu tuntemattomalle -juttupisteellä toisilleen ennestään tuntemattomat ihmiset voivat kohdata ja jutella matalalla kynnyksellä.
Juttupisteellä on valmiina materiaalia keskustelun tueksi. Tavoitteena on lisätä yhteisöllisyyttä ja tuoda yhteen ihmisiä erilaisista taustoista. Tuntemattomalle jutteleminen piristää päivää, vähentää yksinäisyyttä ja voi luoda yllättäviä yhteyksiä ihmisten välille.
Lisätietoa ystävätoiminnasta ja muista kohtaamispaikoista Vaasassa: Kohtaamispaikat | Vaasa
Järjestöt esittelevät toimintaansa
Esteettömyyspäivässä mukana olevat yhdistykset ja toimijat esittelevät omaa toimintaansa koko tapahtuman ajan messupöydissään, ja osa pitää myös lyhyitä esittelypuheenvuoroja lavalla. Tavoitteena on lisätä tietoisuutta tarjolla olevasta tuesta ja auttaa tapahtuman osallistujia löytämään itselleen sopivaa toimintaa.
Mukana ovat Ystävänkortti Toiminta, SAMS-järjestö, Pohjanmaan hyvinvointialue, Vaasan suomalaisen seurakunnan Lähimmäispalvelu, Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Pohjanmaan piiri, Pohjanmaan ensi- ja turvakoti ry, Vaasan Mielenterveystoiminnan Tuki ry, Punainen risti, Hörselföreningen i Vasanejden ja Distriktsföreningen Vasa Svenska Synskadade rf.
Esteettömyyspäivään ovat lämpimästi tervetulleita kaikki esteettömyydestä kiinnostuneet. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille, ja ohjelmaa on kolmella kielellä. Kauppakeskus Rewellin aula on esteetön tila. Paikalla on kirjoitustulkkaus, minkä lisäksi pyritään järjestämään kaksikielinen viittomakielen tulkkaus.
Ohjelma 15.5.
- 15:00-15:10 Tervetulotervehdys, Frans Villanen, Vaasan vammaisneuvoston puheenjohtaja, Tuula Jäntti, Pohjanmaan Yhdistykset ry:n toiminnanjohtaja ja Elisabeth Hästbacka, esteettömyyskoordinaattori
- 15:10-15:20 Puhu tuntemattomalle-kampanjan esittely, Senni Korhonen, koordinaattori, vanhusneuvoston sihteeri
- 15:20-16:00 Järjestöjen ja eri toimijoiden puheenvuoroja + kysymyksiä ja keskustelua
- 16:00-16:10 Tauko ja esittelypöytiin tutustumista
- 16:10-16:20 Tietoa esteettömyydestä eri kulttuuri- ja vapaa-ajankohteissa, Elisabeth Hästbacka, esteettömyyskoordinaattori
- 16:20-17:00 Järjestöjen ja eri toimijoiden puheenvuoroja + kysymyksiä ja keskustelua
- 17:00-17:10 Tauko ja esittelypöytiin tutustumista
- 17:10-17:50 Järjestöjen ja eri toimijoiden puheenvuoroja + kysymyksiä ja keskustelua
- 17:50-18:00 Arvonta ja loppusanat
Esteettömyyspäivän tapahtuman järjestää Vaasan vammaisneuvosto yhteistyössä Vaasan vanhusneuvoston, monikulttuurisuusneuvoston ja Pohjanmaan yhdistysten kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elisabeth HästbackaEsteettömyyskoordinaattori
Puh:0400956221elisabeth.hastbacka@vaasa.fiKuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Postgatan är Vasas första byväg – känner du trafikreglerna?13.10.2026 15:29:30 EEST | Pressmeddelande
Den grundliga renoveringen av Postgatan är klar, och avsnittet mellan Köpmansgatan och Företagargatan har ändrats till Vasas första byväg. Byvägen, som är cirka en kilometer lång, förbättrar fotgängares och cyklisters säkerhet samt lugnar ner trafiken i området. Gatan öppnades i slutet av september.
Postikatu on Vaasan ensimmäinen kylätie – tunnetko liikennesäännöt?13.10.2026 15:28:55 EEST | Tiedote
Postikadun peruskorjaus on valmistunut, ja Kauppiaankadun ja Yrittäjänkadun välinen osuus on muutettu Vaasan ensimmäiseksi kylätieksi. Noin kilometrin pituinen kylätie parantaa kävelijöiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta sekä rauhoittaa liikennettä alueella. Katu avautui syyskuun lopussa.
Tre band från Vasa intar Feasta Clubs scen på Kulturhuset Fanny 17.1012.10.2026 13:37:31 EEST | Pressmeddelande
Feasta Club, som lyfter fram lokala musiker, arrangeras lördag 17.10 kl. 18.30 på Kulturhuset Fanny. Under kvällen uppträder tre band från Vasa på scenen: Turkkapop, Harava och Pakopisteet.
Kolme vaasalaisbändiä valtaa Feasta Clubin lavan Kulttuuritalo Fannyssa 17.10.12.10.2026 13:37:14 EEST | Tiedote
Paikallisia muusikoita esiin nostava Feasta Club järjestetään lauantaina 17.10. klo 18.30 Kulttuuritalo Fannyssa. Illan aikana lavalle nousee kolme vaasalaista yhtyettä: Turkkapop, Harava ja Pakopisteet.
Nytt daghem öppnar på Brändö i en tidigare skolbyggnad12.10.2026 12:01:00 EEST | Pressmeddelande
Brändö får ett nytt tvåspråkigt daghem i den byggnad där Palosaaren koulu tidigare verkade. Verksamheten i de nya, fullständigt renoverade rummen inleds 19.10.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme