BOFIT-ennuste: Kauppasodan kärjistyminen hidastaa Kiinan kasvua ja lisää talouden epätasapainoja
Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitos (BOFIT) julkaisi ennusteensa Kiinan talouden kehityksestä vuosiksi 2025–2027.

BOFIT odottaa Kiinan talouskasvun hidastumisen jatkuvan. Ennusteen mukaan BKT:n todellinen kasvu jää tänä ja ensi vuonna noin 3½ prosentin paikkeille. Kasvu hidastuu edelleen noin kolmen prosentin tuntumaan vuonna 2027. Ennusteen epävarmuus on suuri. Virallisten tilastojen näyttämä kasvu tulee olemaan tätä nopeampaa ja tilastojen puutteet vaikeuttavat todellisen talouskehityksen arviointia.
Kasvun heikkenemisen syynä ovat rakenteellisten tekijöiden ohella kuluttajien luottamuksen puute ja kiinteistömarkkinoiden ongelmien pitkittyminen. Lisäksi kauppasodan kärjistyminen Yhdysvaltojen kanssa aiheuttaa merkittävää epävarmuutta ja vaikuttaa negatiivisesti kasvuun. ”Presidentti Trumpin politiikka on aiheuttanut shokin maailman kauppajärjestelmälle. Tilanne on Kiinan kannalta huomattavasti vaikeampi kuin Trumpin edellisellä kaudella”, vanhempi ekonomisti Riikka Nuutilainen BOFITista sanoo.
Kiina joutuu kasvattamaan talouspoliittista elvytystä. Tämän odotetaan tukevan kasvua, mutta samalla lisäävän jo entisestään huomattavia julkisen talouden epätasapainoja ja niihin liittyviä riskejä.
Vientivetoinen kasvu päättyy
Tuotanto on viime vuosina kasvanut kotimaista kysyntää nopeammin ja ylituotantoa on suunnattu vientiin. Vahva vientikysyntä tuki kasvua vielä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. ”Tämän odotetaan päättyvän” Nuutilainen sanoo. Lisäksi vientinäkymiä heikentävät kysynnän kasvun hidastuminen ja kasvavan Kiina-riippuvuuden lisäämät kauppapoliittiset jännitteet myös monissa muissa kauppakumppanimaissa. ”Kehityksen odotetaan heijastuvan myös kotimaiseen kysyntään, sillä vientisektori on yhä merkittävä työllistäjä ja dynaamisin osa taloutta”, Nuutilainen jatkaa.
Kiina on pitänyt kiinni kuluvan vuoden kunnianhimoisesta 5 prosentin kasvutavoitteesta, mikä pakottaa lisäämään talouselvytystä tähän mennessä ilmoitettua enemmän. Jo aiempina vuosina julkiset alijäämät ovat olleet suuria ja julkinen velka kasvanut nopeasti. "Elvytyksen seurauksena Kiinan talous on aiempaa haavoittuvaisempi", Nuutilainen toteaa.
Ennusteteksti on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa
https://www.bofit.fi/fi/ennusteet/viimeisin-kiina-ennuste/.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iikka KorhonenTutkimuspäällikkö
Puh:+35891832272iikka.korhonen@bof.fiRiikka NuutilainenVanhempi ekonomisti
Puh:+35891832518riikka.nuutilainen@bof.fiLinkit
Suomen Pankki
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Kutsu medialle: Suomen Pankin tiedotustilaisuus 21.5. rahoitusjärjestelmän vakaudesta15.5.2025 14:11:56 EEST | Kutsu
Miten Suomen rahoitusjärjestelmän toimintaympäristö on kehittynyt? Vaikuttaako hallinnon vaihtuminen Yhdysvalloissa arvioon rahoitusjärjestelmän vakaudesta? Miten suomalaiset yritykset kestävät toistuvien kriisien toimintaympäristössä? Mitä uutta positiivinen luottotietorekisteri kertoo asuntovelallisista?
En inhemsk lösning för omedelbara betalningar skulle öka funktionssäkerheten och konsumenternas valfrihet8.5.2025 11:30:00 EEST | Pressmeddelande
Finländarna måste ha tillgång till förmånliga, mångsidiga och tillförlitliga betalningssätt som fungerar säkert också under exceptionella omständigheter. En lösning för omedelbara betalningar som baserar sig på kontoöverföringar i real tid skulle öka vår förmåga att hantera systemen för betalning och erbjuda konsumenterna ett välkommet alternativ.
Kotimainen pikamaksamisen ratkaisu lisäisi toimintavarmuutta ja kuluttajien valinnanvapautta8.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaisilla tulee olla käytössään edullisia, monipuolisia ja luotettavia maksutapoja, jotka toimivat turvallisesti myös poikkeustilanteissa. Reaaliaikaisiin tilisiirtoihin perustuva pikamaksuratkaisu lisäisi kykyämme hallita maksamisessa käytettyjä järjestelmiä ja tarjoaisi kuluttajille tervetulleen vaihtoehdon.
A Finnish instant payment solution would improve resilience and consumer choice8.5.2025 11:30:00 EEST | Press release
People must have access in Finland to inexpensive, versatile and reliable methods of payment and these must function securely even in exceptional situations. An instant payment solution based on real-time credit transfers would enhance our ability to govern the systems used in making payments and would offer consumers greater choice.
Inlåningen från hushållen ökar8.5.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Vid utgången av mars 2025 var inlåningen från de finländska hushållen (112,1 miljarder euro) 3 miljarder euro större än vid motsvarande tid för ett år sedan. Inlåningen har senast varit större 2022. I juli 2022 var inlåningen den största genom tiderna, dvs. nära 114 miljarder euro. Vid utgången av mars 2025 var 68,4 miljarder euro av inlåningen från hushållen inlåning över natten[1], 14,9 miljarder euro tidsbunden inlåning och 28,8 miljarder euro placeringsdepositioner[2].
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme