MV-Jäähdytys Oy

MV-Jäähdytys on ostanut hämeenlinnalaisen Talotekniikka Hile Oy:n

Jaa

Suomen suurin kylmätekniikkaan ja ammattikeittiölaitteisiin keskittyvä huolto- ja projektiyhtiö MV-Jäähdytys on sopinut yrityskaupasta hämeenlinnalaisen Talotekniikka Hile Oy:n kanssa. Yrityskaupan myötä kylmä- ja lämmitysratkaisujen palvelut vahvistuvat Hämeenlinnassa ja sen ympäristössä.

Talotekniikka Hileen yrittäjä ja toimitusjohtaja Toni Kankaanpää yrityksensä pakettiauton edustalla
Talotekniikka Hileen yrittäjä ja toimitusjohtaja Toni Kankaanpää on valmiina yrityksen uuteen aikakauteen. Yrityskauppa on astunut voimaan 30.4.2025.

Yli 50 vuotta Suomessa toiminut MV-Jäähdytys Oy on sopinut yrityskaupasta hämeenlinnalaisen Talotekniikka Hile Oy:n kanssa.

- Talotekniikka Hile tuo loistavan vahvistuksen tiimiimme. Yrityskaupan myötä saamme mukaan kokeneita osaajia, joiden avulla vahvistamme yhdessä paikallisia resursseja ja parannamme päivystysvalmiutta Hämeenlinnan alueella, sanoo MV-Jäähdytyksen toimitusjohtaja Ilpo Mäkelä. 

-Tämä tarkoittaa asiakkaillemme entistä nopeampaa palvelua Kanta-Hämeessä ja sen ympäristössä, Mäkelä jatkaa.

Yrityskaupan jälkeen Talotekniikka Hile jatkaa toimintaansa omalla nimellään nykyisessä toimipisteessään. Yrittäjä Toni Kankaanpää sekä yrityksen kaikki viisi työntekijää jatkavat niinikään nykyisissä tehtävissään.

Yhteistyön etu asiakkaille: Jatkossa kaikki saman katon alta

Kasvavien resurssien avulla MV-Jäähdytys ja Talotekniikka Hile voivat yhdessä panostaa entistä vahvemmin kylmä- ja lämmityspalveluiden kehittämiseen Hämeenlinnan alueella, mikä hyödyttää kaikkia asiakkaita koosta riippumatta — aina kaupan kylmäratkaisuista teollisuuteen ja pienyrityksistä yksityisasiakkaisiin.

- Yksi merkittävä syy aloittaa yhteistyö MV-Jäähdytyksen kanssa oli se, että pystymme nyt yhdessä tarjoamaan asiakkaillemme koko palvelukokonaisuuden saman katon alta. Yrittäjien ei enää tarvitse miettiä, mihin soittaa tai kuka hoitaa minkäkin osa-alueen, vaan kaikki onnistuu yhdestä puhelinnumerosta ja yhdestä paikasta, sanoo Talotekniikka Hilen toimitusjohtaja Toni Kankaanpää.

Kasvun edellytykset paranevat merkittävästi, ja yhteistyö tuo molemmille yrityksille arjen tueksi tarvittavia resursseja:

- MV-Jäähdytys pystyy tarjoamaan meille tarvittaessa nopeaa teknistä tukea ja asiantuntemusta, mikä tuo merkittävää etua sekä meille että asiakkaillemme. Heiltä saamme juuri sellaista tukea, jota tarvitsemme kasvaaksemme, Kankaanpää summaa.

Yrityskauppa on astunut voimaan 30.4.2025.

Talotekniikka Hile

Talotekniikka Hile on kylmälaitteiden asiantuntijayritys, jonka toimipiste sijaitsee Hämeenlinnassa. Yritys on toiminut kylmäalalla jo yli 40 vuotta, ja sen palvelualue kattaa Hämeenlinnan lisäksi, Janakkalan, Lahden, Tampereen, Hyvinkään sekä Forssan seudut. Talotekniikka Hilen asiakkaina ovat yritykset, yksityisasiakkaat sekä yhteisöt, ja sen liikevaihto vuonna 2024 oli 1,41 milj. €.


Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

MV-Jäähdytyksen logsitiikkakeskus Pirkkalassa, Pirkanmaalla.
MV-Jäähdytyksen logsitiikkakeskus Pirkkalassa, Pirkanmaalla.
Lataa
Lataa
MV-Jäähdytyksen seitsemän logistiikkakeskusta varmistavat, että asiakaspalvelu toimii nopeasti ympäri Suomen.
MV-Jäähdytyksen seitsemän logistiikkakeskusta varmistavat, että asiakaspalvelu toimii nopeasti ympäri Suomen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

MV-Jäähdytys Oy on vuonna 1971 perustettu perheyhtiötaustainen kylmä- ja pakkastiloihin, jäähdytyslaitteistoihin, lämpöpumppuihin ja ammattikeittiölaitteisiin erikoistunut huolto- ja projektiyhtiö. Yhtiön liikevaihtotaso on noin 50 miljoonaa euroa (2024). MV-Jäähdytys Oy palvelee valtakunnallisesti 350 henkilön voimin. Palvelu- ja logistiikkakeskuksia MV-Jäähdytyksellä on seitsemän, ja ne sijaitsevat Pirkanmaalla, Uudellamaalla, Keski-Suomessa, Varsinais-Suomessa, Päijät-Hämeessä, Satakunnassa sekä Kainuussa.

MV-Jäähdytys Oy on osa Nordic Climate Groupia. Nordic Climate Group on Pohjois-Euroopan johtava jäähdytys-, lämmitys ja energiatehokkaita palveluratkaisuja toimittava yrittäjävetoinen konserni. Vuonna 2024 konsernin liikevaihto oli yli 400 milj. €, ja konserniin kuuluvat yritykset työllistävät yli 1 800 alan ammattilaista.

MV-Jäähdytyksen yksi logistiikkakeskuksista

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta MV-Jäähdytys Oy

MV-Jäähdytys Oy:lta merkittävä kasvuaskel itäisessä Suomessa – Yrityskauppojen myötä JV Jäähdytysvoima Oy, Karjalan Kylmähuolto Oy ja CoolRef Oy liittyvät MV:n tiimiin5.11.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Suomen suurin kylmätekniikkaan ja ammattikeittiölaitteisiin keskittyvä huolto- ja projektiyhtiö MV-Jäähdytys Oy on sopinut yrityskaupoista 1.11.2024 lappeenrantalaisten JV Jäähdytysvoima Oy:n, Karjalan Kylmähuolto Oy:n ja CoolRef Oy:n kanssa. MV-Jäähdytyksen markkina-asema vahvistuu itäisessä Suomessa huomattavasti yrityskauppojen myötä. Lisäksi jäähdytys- ja lämmitysratkaisujen palvelut vahvistuvat alueella entisestään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye