Varman tutkimus: kolmannes henkilökohtaisista avustajista kokee työssään psykososiaalista kuormitusta
Varma kartoitti kyselytutkimuksella vakuuttamiensa henkilökohtaisten avustajien työoloja ja työkyvyn tilaa. Avustajat kokevat työssään eniten psykososiaalista kuormitusta. Keskeiset voimavarat ovat työn merkityksellisyys, sujuva yhteistyö työnantajan kanssa sekä vaikutusmahdollisuudet. Valtaosa avustajista arvioi työkykynsä hyväksi.

Tutkimuksessa tarkastelimme työoloja ja työkyvyn tilaa sekä toimintaympäristöön liittyviä tekijöitä sekä henkilökohtaisten avustajien että työnantajien näkökulmasta.
– Ajantasaista tietoa henkilökohtaisen avun työn kuormitus- ja voimavaratekijöistä ja työkyvystä henkilökohtaisten avustajien ja käyttäjien näkökulmasta on niukasti. Tutkimuksemme pyrkii paikkaamaan tätä tiedon tarvetta, työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Suvi Tella sanoo.
Työn merkityksellisyys, sujuva yhteistyö työnantajan kanssa ja vaikutusmahdollisuudet tukevat työkykyä
Tutkimuksemme mukaan avustajien työssä on useita kuormitustekijöitä, mutta myös työkykyä tukevia voimavaroja. Työn kuormittavuus syntyy fyysisistä, psykososiaalisista, kognitiivisista ja eettisistä vaatimuksista. Työn voimavaroilla tarkoitetaan puolestaan tekijöitä, jotka motivoivat työntekijää ja edistävät työn sujumista.
– Avustajat kokivat eniten psykososiaalista kuormitusta, kuten epäselviä työn tavoitteita, vuorovaikutushaasteita, kiirettä ja yksintyöskentelyä. Seuraavaksi eniten he kokivat fyysistä kuormitusta, jota aiheuttavat esimerkiksi raskaat taakat ja huonot työasennot, tutkimuspäällikkö Auli Airila kertoo.
Työnantajat nostivat esiin työn fyysisen ja kognitiivisen kuormituksen keskeisimpinä kuormitustekijöinä.
– Keskeiset voimavarat avustajan työssä olivat työn merkityksellisyys, sujuva yhteistyö työnantajan kanssa sekä vaikutusmahdollisuudet itseä koskeviin asioihin ja työaikoihin. Heikoiten voimavaroista toteutuivat avustajien mielestä riittävän palautteen saaminen sekä perehdytys työhön, Auli Airila kertoo.
Työnantajilla oli vastausten mukaan hyvä kokonaiskuva työntekijöiden työkyvystä ja työn kuormitustekijöistä.
– Enemmistö työnantajista arvioi, että he perehdyttävät työntekijänsä hyvin, mutta haasteita ilmeni erityisesti työntekijöiden rekrytoinnissa ja varhaisen tuen käytännöissä. Lisäksi työkykyjohtamisessa kehittämistarpeita ilmeni esimerkiksi siinä, miten työnantajat tarttuvat työkyvyn haasteisiin ja etsivät niihin ratkaisuja yhdessä työntekijöiden kanssa, Suvi Tella kertoo.
Koettu työkyky keskimäärin hyvällä tasolla, joka neljännellä haasteita
Kartoitimme kyselyssä myös henkilökohtaisten avustajien koettua työkykyä, terveydentilaa, työstä palautumista sekä työtyytyväisyyttä. Avustajien työkyky on keskimäärin hyvällä tasolla. Noin 70 prosenttia avustajista antoi työkyvylleen vähintään arvosanan 8 (asteikko 0–10).
– Vaikka valtaosa avustajista koki työkykynsä hyväksi, arvioi noin joka neljäs avustaja työkykynsä korkeintaan kohtalaiseksi. Ne avustajat, jotka kokivat työssään enemmän voimavaroja, arvioivat työkykynsä muita paremmaksi. Työkyvyn tukitoimia kannattaa kohdistaa erityisesti niihin avustajiin, jotka kokevat työkykynsä heikoksi, painottaa Auli Airila.
Koettu heikko työkyky voi ennakoida myöhempiä työkykyriskejä. Työntekijöiden työkyvystä huolehtiminen on tärkeä osa hyvää johtamista.
– Henkilökohtaisessa avustamisessa on tärkeää panostaa hyvään työsuhteen alkuun, tunnistaa työn kuormitustekijät, vahvistaa työn voimavaroja ja työkykyosaamista sekä varmistaa riittävä työkyvyn tuki eri vaiheissa. Näiden toimenpiteiden avulla voidaan edistää henkilökohtaisten avustajien työkykyä, korostaa Suvi Tella.
Varma tarjoaa henkilökohtaisen avun työnantajille palveluita ja materiaalia, jotka auttavat työkyvyttömyysriskin hallinnassa.
Tietoa tutkimuksesta
Henkilökohtaisen avustajien kyselyyn vastasi 313 henkilöä ja työnantajien kyselyyn 111 henkilöä. Avustajista valtaosa (86 %) oli naisia. Suurin osa (78 %) työskenteli avustajana osa-aikaisesti, ja 60 % oli työskennellyt avustajana vähintään neljä vuotta. Työnantajista valtaosa (76 %) oli naisia. Enemmistö (51 %) oli toiminut henkilökohtaisen avun työnantajana yli 10 vuotta.
Tutkimus toteutettiin yhdessä Oima Oy:n kanssa, joka on henkilökohtaisen avun työnantajamallin hallinnoinnin kumppani. Tutkimuksen suunnittelussa olivat mukana Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Henkilökohtaisten avustajien työnantajien liitto (Heta-liitto), Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) sekä Kynnys ry/Assistentti.info. Tutkimuksen käytännön toteutuksesta vastasi Aula Research.
Tutkimusaineisto muodostui sähköisestä kyselyistä, joka toimitettiin kohderyhmille Oima Oy:n ja hyvinvointialueiden kautta. Kysely toteutettiin marras–helmikuussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Auli AirilaTutkimuspäällikkö
Työkykypalvelut
Suvi TellaTyökykyjohtamisen kehityspäällikkö
Puh:050 311 5078suvi.tella@varma.fiHanna LeskeläViestintäpäällikkö
Varman hallinto, eläkepalvelut, työkyvyttömyysriskin hallinta, vastuullisuus
Linkit
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen eläkevarojen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla 954 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2024 Varman maksutulo oli 6,7 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 7,5 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli maaliskuun 2025 lopussa 64,0 miljardia euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varma
Varma selvitti sijoituskohteidensa valmiutta luontokadon hillintään – vesi noussut yritysten luontolinjausten ytimeen2.10.2025 08:37:59 EEST | Tiedote
Yritykset ovat ottaneet edistysaskelia luonnon monimuotoisuuden huomioimiseksi omassa toiminnassaan. Tämä käy ilmi selvityksestä, jossa kartoitimme kolmatta kertaa sijoituskohteinamme olevien yritysten valmiutta hillitä luontokatoa. Kestävään vesivarojen hallintaan liittyvät linjaukset olivat yleistyneet.
Varma assessed how prepared its investees are to mitigate biodiversity loss – water emerged as a central theme in companies’ nature strategies2.10.2025 08:37:59 EEST | Press release
Companies have made progress in incorporating biodiversity into their operations. This is illustrated by our third survey in which we studied our investee companies’ preparedness to mitigate biodiversity loss. Policies concerning sustainable management of water resources have become increasingly common.
Varma lisää sijoituksiaan kasvuyhtiöihin – neljä uutta sijoitusta lupaaviin kotimaisiin yhtiöihin19.9.2025 11:52:40 EEST | Tiedote
Listaamattomat kasvusijoitukset ovat olennainen osa Varman sijoitustoimintaa. Tänä syksynä Varma on ollut mukana sijoittajana mahdollistamassa kasvua jo neljässä kotimaisessa kasvuyhtiössä. Sijoittaminen lupaaviin, kotimaisiin yrityksiin tukee eläkevarojen tuottavaa ja turvaavaa sijoittamista ja samalla suomalaista osaamista.
Varma ups its investments in growth companies – four new investments in promising Finnish businesses19.9.2025 11:52:40 EEST | Press release
Investments in unlisted growth companies are an important part of Varma’s investment strategy. This autumn, Varma has supported four Finnish growth companies as an equity investor. Investing in promising Finnish companies supports not only the profitable and secure investment of pension assets, but also Finnish expertise.
Varman työkykykyselyt: Lähes 40 prosenttia työntekijöistä kokee merkittävää kognitiivista kuormitusta28.8.2025 08:45:31 EEST | Tiedote
Varman tuore analyysi lähes 32 000 työntekijän vastauksista asiakasorganisaatioidemme työkykykyselyissä tuo esiin havaintoja työn voimavaroista ja kuormitustekijöistä. Vaikka työntekijöiden työkyky on keskimäärin hyvällä tasolla, noin joka neljäs arvioi työkykynsä korkeintaan kohtalaiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme