Kokoomuksen Limnéll: Itärajan turvallisuutta vahvistetaan lisää – Rajavartiolaitokselle yli 13 miljoonaa
28.4.2025 13:58:00 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kansanedustaja Jarno Limnéll (kok.) pitää hallituksen budjettiriihen päätöksiä merkittävinä askeleina Suomen kokonaisturvallisuuden vahvistamisessa. Erityisesti sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden panostukset osoittavat hallituksen sitoutuneen kansalaisten turvallisuuden takaamiseen nykyisessä maailmantilanteessa.

"Budjettiriihen päätökset osoittavat, että hallitus ottaa turvallisuustilanteen vakavasti. Rajavartiolaitoksen resurssien turvaaminen, erityisesti radioteknisen valvontajärjestelmän rakentaminen ja käyttöönotto, ovat keskeisiä toimia itärajan turvallisuuden varmistamiseksi", Limnéll toteaa.
Sisäministeriön vuoden 2025 talousarvioehdotuksessa esitetään Rajavartiolaitokselle 13,3 miljoonan euron lisärahoitusta, josta 7,05 miljoonaa euroa on suunnattu radioteknisen valvontajärjestelmän rakentamiseen ja käyttöönottoon. Lisäksi järjestelmän käytön ja ylläpidon kuluihin esitetään noin 1,7 miljoonaa euroa.
"Nykyisessä maailmantilanteessa, jossa turvallisuusuhat voivat ilmetä moninaisina, on ensiarvoisen tärkeää, että Suomi panostaa sekä sisäiseen että ulkoiseen turvallisuuteen. Kansalaisten turvallisuuden takaaminen edellyttää ennakoivaa varautumista ja riittäviä resursseja turvallisuusviranomaisille", Limnell korostaa.
Hallitus päätti kasvuriihessään vahvistaa myös väestönsuojelun kehittämistä yhteensä noin 14,1 miljoonalla eurolla vuosina 2028–2029. Limnéll painottaa Orpon hallituksen tekevän koko hallituskauden aikana ennen näkemättömiä panostuksia Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen.
"Turvallisuus on perusta, jolle yhteiskuntamme rakentuu. On välttämätöntä, että pidämme huolta turvallisuudestamme, jotta voimme turvata kansalaistemme hyvinvoinnin ja yhteiskuntamme vakauden", Limnell päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarno LimnellKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Limnell Lindtmanille: Suomalaisten turvallisuudella ei pidä tehdä sisäpolitiikkaa12.8.2026 22:11:14 EEST | Tiedote
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman arvosteli keskiviikkona hallituksen turvallisuuspolitiikkaa ja päätyi turvallisuutta, Eurooppa-politiikkaa ja oikeusvaltiota käsitelleessä puheessaan arvioon: ”Tässä kaikessa hallitus kompuroi.” Kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Jarno Limnell pitää väitettä perusteettomana aikana, jolloin Suomen turvallisuutta on vahvistettu poikkeuksellisen laajasti.
Kokoomuksen Kaunisto: Tervetuloa Kouvolaan SDP – mutta mihin jäi uudet avaukset?12.8.2026 20:39:45 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kouvolalainen kansanedustaja Ville Kaunisto pitää SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin työllisyyspakettia vanhojen keinojen kierrätyksenä, uusina tukilupauksina ja kasvua uhkaavina veronkiristyksinä.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Tytti Tuppuraisen väitteet hallituksen ilmastopolitiikasta eivät vastaa todellisuutta12.8.2026 19:26:03 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan jäsen Pauli Aalto-Setälä tyrmää SDP:n ryhmäjohtaja Tytti Tuppuraisen väitteet siitä, että Orpon hallitus olisi laiminlyönyt Suomen ilmastopolitiikan. Aalto-Setälä muistuttaa, että Suomen päästöt laskivat jälleen viime vuonna 6 prosenttia.
Kokoomuksen Castrén Lindtmanille: Turvallisuuspuheet punnitaan teoissa ja äänestyksissä12.8.2026 18:10:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Maaret Castrén pitää myönteisenä, että SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman korostaa EU:n ulkorajojen turvaamista ja yhteistä vastausta hybridivaikuttamiseen. Castrénin mukaan SDP:n turvallisuuspuheiden ja käytännön päätösten välillä on kuitenkin selvä ristiriita.
Kokoomuksen Kauma Lindtmanille: Julkisen sektorin paisuttaminen ei ratkaise Suomen työllisyystilannetta12.8.2026 17:40:53 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Pia Kauma sanoo, että SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman puhuu työpaikkojen lisäämisestä, mutta SDP esittämät keinot eivät vastaa tavoitetta. Kauman mukaan moni demarien ”työllisyyskärjistä” ei synnytä yhtäkään uutta työpaikkaa, ja samaan aikaan puolue haluaa heikentää yritysten kannusteita investoida ja palkata.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme