FlagshipSEVEN Oy:n e-metanolin tuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville (Naantali, Varsinais-Suomi)
FlagshipSEVEN Oy suunnittelee e-metanolin tuotantolaitoksen rakentamista Naantalin kaupungin alueelle.
FlagshipSEVEN Oy on toimittanut Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman eli YVA-ohjelman Naantaliin suunnitellusta e-metanolin tuotantolaitoksesta.
Liquid Wind AB:n tytäryhtiö FlagshipSEVEN Oy suunnittelee e-metanolin tuotantolaitoksen rakentamista Naantaliin Satama-Tupavuoren kaupunginosan teollisuusalueelle Naantalin satama-alueen läheisyyteen. Hankealue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä Naantalin keskustasta itään, Naantalin voimalaitoksen läheisyydessä. Hiilidioksidin talteenotto sijoittuu Naantalin voimalaitoksen yhteyteen. Hankkeen toimintoja sijoittuu myös Nesteen satama- ja jakeluterminaalitoimintojen alueelle.
Laitoksella on tarkoitus tuottaa maksimissaan 120 000 tonnia metanolia vuodessa. Osa talteen otettavasta hiilidioksidista saatetaan nesteyttää sekä varastoida. Prosessin raaka-aineina hyödynnetään biogeenistä hiilidioksidia ja lisäksi käytetään demineralisoitua vettä. Tuotantoprosessi pitää sisällään hiilidioksidin erotuksen voimalaitoksen savukaasuvirrasta amiini-absorbentin avulla, vedyn valmistuksen elektrolyysillä sekä raakametanolin valmistuksen katalyyttisessä prosessissa ja raakametanolin tislauksen lopputuotelaatuun. Lopputuotteet kuljetetaan satamasta laivoilla.
Arvioitavat vaihtoehdot
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä tarkastellaan seuraavia hankkeen vaihtoehtoja:
- Vaihtoehto VE0: Hanketta ei toteuteta
- Vaihtoehto VE1: Rakennetaan Naantalin voimalaitoksen läheisyyteen e-metanolin tuotantolaitos, joka tuottaa metanolia maksimissaan 120 000 tonnia vuodessa. Metanoli valmistetaan elektrolyysillä tuotetusta vedystä ja viereisellä voimalaitoksella talteen otettavasta hiilidioksidista. Osa talteen otettavasta hiilidioksidista saatetaan nesteyttää sekä varastoida laitoksen omaa myöhempää käyttöä varten, tai mikäli kapasiteetti sen sallii, myös myydä ulkopuolisille kaupallisiin tarkoituksiin (esimerkiksi CCU Carbon Capture and Utilization- tai CCS Carbon Capture and Storage- hankkeisiin eli hiilidioksidin talteenotto, hyödyntäminen ja varastointihankkeisiin). Metanolia ja nesteytettyä hiilidioksidia varastoidaan metanolilaitoksen läheisyydessä nykyisellä terminaalialueella.
Kuulutus arviointiohjelmasta on nähtävillä 29.4.-30.5.2025 ELY-keskuksen verkkosivuilla:
www.ely-keskus.fi/kuulutukset/varsinais-suomi
YVA-ohjelma sekä muut asiakirjat ovat luettavissa ympäristöhallinnon verkkosivuilla: www.ymparisto.fi/FlagshipSEVEN-Naantali-YVA
YVA-ohjelman painettu versio on luettavissa seuraavissa paikoissa niiden aukioloaikoina:
- Naantalin kaupungintalo (Käsityöläiskatu 2, 21101 Naantali)
- Naantalin kaupunginkirjasto (Tullikatu 11, 21100 Naantali)
YVA-ohjelmaa koskeva yleisötilaisuus pidetään 8.5.2025 klo 17–19 Naantalin kaupungintalolla (Käsityöläiskatu 2, Naantali). Kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua etäyhteydellä, osallistumislinkki julkaistaan ympäristöhallinnon verkkosivuilla www.ymparisto.fi/FlagshipSEVEN-Naantali-YVA.
Mielipiteitä voi esittää 30.5.2025 asti
YVA-ohjelmasta voi esittää mielipiteitä kirjallisesti toimittamalla ne viimeistään 30.5.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukseen sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo.varsinais.suomi@ely-keskus.fi tai postitse osoitteeseen Varsinais-Suomen ELY-keskus, PL 236, 20101 TURKU (viitaten diaarinumeroon VARELY/2709/2025).
Yhteysviranomaisena toimivan Varsinais-Suomen ELY-keskuksen lausunto arviointiohjelmasta julkaistaan ympäristöhallinnon verkkosivuilla www.ymparisto.fi/FlagshipSEVEN-Naantali-YVA viimeistään 30.6.2025.
YVA-menettely
Ympäristövaikutusten arviointimenettely eli YVA-menettely on lakisääteinen menettely, jossa selvitetään hankkeen todennäköisesti merkittävät ympäristövaikutukset. YVA-menettely ei ole lupamenettely, vaan siinä tuotetaan lisätietoa hankkeen suunnittelua ja sitä koskevaa päätöksentekoa varten sekä lisätään tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia.
YVA-menettely toteutetaan kahdessa osassa ja siinä laaditaan kaksi asiakirjaa: YVA-ohjelma ja YVA-selostus. YVA-ohjelmassa kuvataan, miten hankkeen vaikutusten arviointi aiotaan toteuttaa ja mitä selvityksiä tullaan laatimaan. YVA-ohjelman jälkeen hankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan ja tulokset esitetään YVA-selostuksessa.
Lisätietoja:
www.ymparisto.fi/FlagshipSEVEN-Naantali-YVA
YVA - Hankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettely (ymparisto.fi)
Hankkeesta vastaava: FlagshipSEVEN Oy, Mika Kylänpää, mika.kylanpaa@liquidwind.com, p.0452382010
YVA-konsultti: Sweco Finland Oy, Sirpa Torkkeli, sirpa.torkkeli@sweco.fi, p.0405947864
Yhteysviranomainen: Varsinais-Suomen ELY-keskus, Kirsi Nieminen, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, p.0295022119
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Fingrid Oyj:n Lieto-Raisio 400+110 kV voimajohtohankkeen YVA-ohjelmasta23.12.2025 15:19:25 EET | Tiedote
Fingrid Oyj on toimittanut 30.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee voimajohtohanketta Liedon sähköaseman ja Raisioon rakennettavan uuden sähköaseman välille. ELY-keskus on 23.12.2025 antanut tästä arviointiohjelmasta yhteysviranomaisen lausunnon.
I november ökade arbetslösheten trendenligt i Egentliga Finland23.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Tillväxten av arbetslösheten i Egentliga Finland har följt landets genomsnitt under detta år. Under november var arbetslösheten i landskapet i en trendmässig liten ökning. Efterfrågan på arbetskraft har tyvärr varit blygsam under en lång tid, och inte heller i november syntes några tecken på förbättring. Långtidsarbetslösheten har utvecklats till rekordnivåer i mätningarnas historia, men i november ökade antalet knappt, som ett undantag jämfört med tidigare månader.
Marraskuun työttömyysluvut trendinomaisessa nousussa Varsinais-Suomessa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu on myötäillyt koko maan keskiarvoa tänä vuonna. Marraskuun aikana työttömyys oli trendinomaisessa pienessä nousussa maakunnassa. Työvoiman kysyntä on pysynyt valitettavan vaatimattomana jo pitkän aikaa, eikä marraskuussakaan näkynyt viitteitä vielä paremmasta. Pitkäaikaistyöttömyys on kehittynyt mittaushistorian ennätyslukemiin mutta marraskuussa määrä ei juurikaan lisääntynyt poikkeuksena edellisiin kuukausiin.
Seutu+ joukkoliikenteen viranomais- ja järjestämistehtävät siirtyvät Traficomille 1.1.2026 – matkustajille palvelut jatkuvat normaalisti19.12.2025 09:26:18 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alusta ELY-keskusten joukkoliikenteen viranomais- ja hankintatehtävät siirtyvät Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin. Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntien alueella asia koskee Seutu+ joukkoliikenteen liikenteen yhteyksiä.
En ny understödsform för vattenskydd inom jordbruket testas i Skärgårdshavets avrinningsområde – ansökningsperioden inleds den 8 januari 202618.12.2025 15:15:08 EET | Pressmeddelande
Det resultatbaserade understödet är ett försök där en ny verksamhetsmodell för resultatbaserat understöd utvecklas och testas för framtida behov. Jordbrukare i Skärgårdshavets avrinningsområde erbjuds möjlighet att få understöd för åtgärder som minskar fosforhalten i åkermarken. Understödet kan sökas under perioden 8.1-2.2.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme