Bonuksen kerryttäminen Applen Lompakossa olevalla S-Etukortilla laajenee S-ryhmän ravintoloihin
Bonuksen kerryttäminen mobiilisti onnistuu pian entistä useammassa paikassa, kun S-ryhmän kaupoissa suosioon noussut käytäntö laajenee myös ravintoloihin. Käyttöönotto tapahtuu vaiheittain tämän vuoden aikana ravintoloiden maksupäätteiden vaihtuessa uusiin.

S-ryhmän asiakasomistajat ovat voineet lisätä S-Etukorttinsa Applen Lompakkoon viime vuoden huhtikuusta saakka, ja kerryttää sillä Bonusta useimmissa S-ryhmän toimipaikoissa.
”Applen tuotteita käyttävät asiakasomistajamme ottivat lanseerauksen ilolla vastaan, ja Applen Lompakko nousi monilla nopeasti pääasialliseksi tavaksi kerätä Bonusta kauppareissuilla. Onkin ilo päästä kertomaan, että tämä on pian mahdollista myös ravintoloissamme ja kahviloissamme”, sanoo asiakkuusjohtaja Heini Dahlström SOK:lta.
Käyttöönotot alkoivat huhtikuussa ja etenevät vaiheittain sitä mukaa, kun ravintoloiden maksupäätteet vaihtuvat uusiin.
“Tähtäämme siihen, että uusi bonustelutapa on käytössä kaikissa ravintoloissamme ennen pikkujoulukautta eli lokakuun puoliväliin mennessä”, Dahlström kertoo.
S-ryhmän hotellien vastaanotoissa Bonuksen kerryttäminen Applen Lompakossa olevalla kortilla ei ole vielä mahdollista, vaan niissä käyttöönotot alkavat vasta myöhemmin.
”On siis hyvä huomata, että hotellireissulle kannattaa edelleen ottaa mukaan fyysinen S-Etukortti.”, Dahlström toteaa.
Muista kahden kortin taktiikka, ettei Bonus jää saamatta
Tutulla vihreällä S-ryhmän muovikortilla voi sekä maksaa että kerryttää Bonusta, mutta puhelimessa tähän tarvitaan kaksi erillistä korttia, Dahlström muistuttaa. Asiakkaan tulee ottaa puhelimessaan käyttöön sekä S-Pankin pankki- tai luottokortti että Bonusta kerryttävä S-Etukortti, jotta mobiilimaksuista saa myös Bonusta. iPhonessa molemmat kortit lisätään Applen Lompakkoon, mikä onnistuu helposti S-mobiilin kautta. S-Etukortti Visasta Lompakkoon voi lisätä sekä kortin debit- että credit-puolen tai vain toisen niistä.
Maksupäätteelle näytetään ensin Bonusta kerryttävää S-Etukorttia, ja sen jälkeen asiakkaan valitsemaa maksukorttia. Jos ostokset maksaa Apple Payllä S-Pankin S-Etukortti Visa -kortilla, saa Bonuksen päälle vielä 0,5 % maksutapaetua. Apple Payllä maksaminen on ollut mahdollista S-ryhmän ravintoloissa jo aiemmin, ja nyt alkaneiden käyttöönottojen myötä niissä mahdollistuu myös Bonuksen kerryttäminen Applen laitteilla.
Tarkemmat ohjeet S-Etukortin lisäämiseen ja mobiilimaksamiseen löytyvät S-kanavalta: S-Etukortti Applen Lompakkoon
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Heini DahlströmAsiakkuusjohtaja, SOK
Puh:010 7680960heini.dahlstrom@sok.fiMarketta Lundelltuoteryhmäpäällikkö, kortit, S-Pankki
S-Pankin kortteihin ja maksamiseen liittyvät kysymykset
Kuvat

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Nopeus on suurin riski – ruokarobotit muistuttavat koulujen alkaessa valppaudesta liikenteessä7.8.2025 12:10:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista lähes jokainen pitää tärkeänä, että koulujen lähellä noudatetaan nopeusrajoitusta. Silti Liikenneturvan toteuttamissa tutkauksissa neljä viidestä kuljettajasta ajaa ylinopeudella koulujen lähistöllä oleville suojateille. Kun koulut elokuussa alkavat, katukuvassa tutuksi tulleet S-kaupat-palvelun ruokarobotit kerääntyvät koulujen ja myymälöiden lähistölle ympäri Suomea muistuttamaan erityisesti aikuisia valppaudesta, kun liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita.
Huulet ovat palanneet tärkeäksi osaksi suomalaisten meikkirutiinia – Nämä tuotteet nousseet uusiksi myyntihiteiksi23.7.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
29. heinäkuuta vietetään jälleen vuosittaista kansainvälistä huulipunapäivää. Huulipunat ja -kiillot ovatkin parhaillaan yhä useamman suomalaisen huulilla, sillä erilaisia huulituotteita ostetaan nyt selvästi edeltäviä vuosia enemmän. Sokoksen ja Emotionin myyntidatasta käy ilmi, että huulipunien myynti on kasvanut peräti 50 prosenttia koronavuosiin verrattuna.
Ilmanpuhdistimien myynti tuplaantui eikä pöytätuuletin enää kelpaa kaikille – Prisman myyntidata kertoo, mitä koteihin kesällä halutaan15.7.2025 09:14:18 EEST | Tiedote
Suomalaiset panostavat selvästi aiempaa enemmän kotinsa ilmanlaatuun ja viilennykseen kesäisin, kertoo Prisman tuore myyntidata. Datan mukaan ilmanpuhdistimien kysyntä on alkukesällä lähes tuplaantunut ja viilenninkaupoille suomalaiset suuntavat heti ensimmäisinä hellepäivinä. Monille viilennyslaitetta valitessa on nyt erityisen tärkeää, että laitetta voi hallita etänä. Viilentimien lisäksi tapoja torjua hellettä on monia.
S-ryhmän myynti kasvoi tammi–kesäkuussa hieman edellisvuodesta11.7.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmään kuuluvien alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti tammi–kesäkuussa 2025 oli 7 005,2 miljoonaa euroa. Myynti kasvoi 0,6 prosenttia edellisvuodesta. Kehityksen veturi oli marketkauppa, jonka myyntivire jatkui vahvana.
Suomalaiset innostuivat leipomaan ja sisustamaan – S-ryhmän data kertoo, miten viileästä alkukesästä on nautittu2.7.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Tänä kesänä ei ole vielä suuremmin hellepäiviä nähty, mikä on saanut suomalaiset nauttimaan kesästä tänä vuonna hieman eri tavoilla ja mauilla. S-ryhmän myyntidata kertoo suomalaisten innostuneen muun muassa leivonnasta sekä sisustamisesta. Kelien viileydestä huolimatta moni on päätynyt tekemään ostoksia pakastealtaalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme