Yle Sápmin uudeksi päälliköksi ja vastaavaksi toimittajaksi on valittu Linnea Rasmus
Yle Sápmi on saanut uuden vastaavan toimittajan. Restonomi (AMK) sekä journalismin opiskelija (YAMK) Linnea Rasmus, 38, aloittaa tehtävässään 1.5.2025. Yle Sápmin päällikkö johtaa saamenkielistä kokonaisuutta ja vastaa sisällöistä.

Rasmus työskentelee tällä hetkellä Yle Sápmin vastaavan toimittajan sijaisena. Nykyinen päällikkö Maiju Saijets on irtisanoutunut huhtikuusta alkaen. Hän on ollut opintovapaalla toukokuusta 2024 lähtien ja jatkaa väitöskirjatyötään.
Rasmus on toiminut aiemmin Yle Sápmin uutistuottajana, verkkotuottajana sekä toimittajana.
“On kunnia alkaa johtaa toimitusta, jolla on pitkä historia ja merkittävä rooli saamelaisten äänenä. Toimituksellamme on suuri vastuu kehittää saamenkielisen julkisen median palveluja ja tarjota saamelaisille merkityksellistä sisältöä uutisista lastenohjelmiin. Myös valtakunnallisen näkyvyyden varmistaminen saamelaisten asioille on tärkeää”, toteaa Yle Sápmin vastaava toimittaja Linnea Rasmus.
Rasmus raportoi tehtävässään toimituspäällikkö Ilona Koivistolle.
Yle Sápmi palvelee kolmella saamen kielellä
Inarissa sijaitseva toimitus tuottaa Yle Sámi -radiokanavalle ohjelmaa kolmella saamen kielellä: pohjois-, inarin- ja koltansaameksi. Yle Sápmi tekee myös televisioon saamenkielisiä uutisia. Verkossa uutiset löytyvät niin ikään saamen kielillä. Yle Sápmi vastaa uutisten lisäksi muun muassa lastenohjelma Binna Bánnasta ja Unna Junnasta, nuorten sisältöjä tarjoilevasta Sohkarsohkkasta sekä saamenkielisistä hartausohjelmista. Lisäksi toimituksessa tehdään uutis- ja ajankohtaisaiheista podcast-ohjelmaa Mistä en puhuisi mummon kanssa (Mâʹst jiõm mainsteʹče ääkkain).
Vaihdos Yle Sápmin vastaavan toimittajan tehtävässä ei liity Ylen säästöohjelmaan.
Lue tiedote verkossa suomeksi
Lue tiedote verkossa pohjoissaameksi
Lue tiedote verkossa inarinsaameksi
Lue tiedote verkossa koltansaameksi
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Linnea Rasmus, vastaava toimittaja, Yle Sápmi, linnea.rasmus@yle.fi
Ilona Koivisto, toimituspäällikkö, Yle, ilona.koivisto@yle.fi
Kuvat

Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Kutsu: Save the date: Elämäni Biisin 7. kauden artistijulkistus 27.8.17.6.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Suosittu musiikkiviihdeohjelma jatkuu uusin jaksoin syyskuussa – mukana on kolme erikoisjaksoa.
Taitoluistelun MM-kotikisat 2027 nähdään Ylen kanavilla13.6.2025 12:02:00 EEST | Tiedote
Yle on hankkinut taitoluistelun ja muodostelmaluistelun arvokisojen esitysoikeuksia vuosille 2026–2027.
Ylen syksy 2025 tarjoilee kotimaisia laatusarjoja, kiinnostavia podcasteja, suosikkiviihdettä ja tietysti urheilua12.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Ylen syksy 2025 saapuu Hormonien hyrrätessä. Pimenevien iltojen vahvan draamatarjonnan lisäksi koetaan huippuhetkiä myös Unohtumattomat - Muistikuoron matka -sarjan muistikuoron ja Antti Tuiskun yllättävien urakäänteiden parissa. Peltsin toinen luonto -sarjan vierailevana tähtenä nähdään myös yleisön suosikki Osmo.
Från höga höjder till hatstormar – missa inte årets sommarprat som berör, roar och utmanar12.6.2025 08:33:25 EEST | Pressmeddelande
Från äventyr, stalkning och hatstormar till AI, ADHD och kärleken som motkraft.
Från höga höjder till hatstormar – missa inte årets sommarprat som berör, roar och utmanar12.6.2025 08:07:01 EEST | Pressmeddelande
Från äventyr, stalkning och hatstormar till AI, ADHD och kärleken som motkraft.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme