Rintasyövän seulominen nykyistä laajemmilta ikäluokilta on hintansa väärti
Rintasyövän seulontaohjelman kohdeikäryhmän laajentaminen saa tukea kattavasta taloudellisesta arvioinnista.
Rintasyövän seulonnan kohdeikäryhmän laajennus on kustannusvaikuttavaa, ilmenee Suomen Syöpärekisterissä tehdystä mallinnustutkimuksesta.
– Arvioimme tutkimuksessa erilaisilla ikäryhmälaajennuksilla seulontaohjelman kustannuksia ja saavutettavissa olevia lisäelinvuosia suomalaisilla naisilla. Tutkimus osoitti, että seulonnan laajentaminen vain 46-vuotiaisiin tai sekä 46- että 74-vuotiaisiin on todennäköisemmin kustannusvaikuttavampaa kuin laajentaminen pelkästään 74-vuotiaisiin, tutkija Filip Siegfrids Suomen Syöpärekisteristä sanoo.
Rintasyöpää seulotaan Suomessa tällä hetkellä 50–69-vuotiailta naisilta. Euroopan neuvosto suosittelee EU-jäsenmaita laajentamaan rintasyövän seulontaohjelman 45–74 vuotiaisiin naisiin, mutta maakohtaisten erityispiirteiden takia kunkin jäsenmaan kannattaa arvioida laajennuksen kustannusvaikuttavuus omassa maassaan asianmukaista päätöksentekoa varten. Suomessa keskusteluissa on ollut esillä mahdollisuus laajentaa ohjelmaa vain 46-vuotiaisiin, vain 74-vuotiaisiin tai sekä 46- että 74-vuotiaisiin.
Laadukkaat kustannusarvioinnit suuri etu
Mallinnustutkimus toteutettiin vertaamalla ikäryhmälaajennuksen tuottaman laatupainotetun lisäelinvuoden kustannuksia nykyiseen seulontaohjelmaan. Laatupainotettu elinvuosi ottaa huomioon sekä terveyteen liittyvän elämänlaadun että odotettavissa olevan elinajan.
– Tutkimuksen vahvuuksiin kuuluu mallintamiseen käytetyt luotettavat rekisteritiedot sekä tiedot terveydenhuollon kustannuksista, kuten Syöpärekisterissä arvioidut rintasyövän hoidon kulut. Tutkimuksessa huomioitiin suorien hoitoon ja seulontaan liittyvien kustannusten lisäksi myös yhteiskunnalliset, työkyvyttömyyden ja läheisten tekemän hoivatyön aiheuttamat kustannukset, Siegfrids kertoo.
Suomessa ei ole vielä määritetty kustannusvaikuttavuudelle niin sanottua laatupainotetun lisäelinvuoden kynnysarvoa, joka vastaisi päätöksentekijän maksuhalukkuutta kansalaisen yhdestä täysin terveenä eletystä lisäelinvuodesta. Euroopassa kynnysarvo vaihtelee suuresti paitsi niiden maiden kesken, jotka sen ovat määrittäneet, myös sairaustaakan mukaan. Karkea arvio päätöksentekijöiden keskimääräisestä maksuhalukkuudesta on noin 40 000 euroa.
Linkki tutkimukseen:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Filip SiegfridsTutkijaSuomen Syöpärekisteri
Puh:040 414 4164filip.siegfrids@cancer.fiNina AiristoViestinnän asiantuntijaSyöpäjärjestöt
Puh:050 560 4334nina.airisto@cancer.fiSyöpäjärjestöt on Suomen suurin potilas- ja kansanterveysjärjestö, joka edistää hyvinvointia ja terveyttä. Tuotamme ja tarjoamme tietoa, tukea ja toivoa. Tavoitteena on ehkäistä syöpää sekä luoda sairastuneille ja heidän läheisilleen hyvän elämän edellytyksiä syövästä huolimatta.
Syöpäjärjestöt on yhteisnimitys Suomen Syöpäyhdistykselle ja Syöpäsäätiölle, joka on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja Suomessa. Suomen Syöpäyhdistykseen kuuluu kaksitoista alueellista syöpäyhdistystä ja viisi valtakunnallista potilasjärjestöä sekä tutkimuslaitos Suomen Syöpärekisteri. Suomen Syöpäyhdistys ylläpitää THL:n viranomaisrekisteriä, syöpärekisteriä, joka sisältää syöpätautien rekisterin sekä kansallisten syöpäseulontojen rekisterit.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Syöpäjärjestöt
Moni välttelee lääkäriin menoa mahdollisten syöpäoireiden vuoksi14.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kaikkein eniten terveydenhuoltoon hakeutumiseen vaikuttavat taloudelliset syyt, mutta myös ajatus syövän löytymisestä pelottaa, Syöpäjärjestöjen teettämässä kyselytutkimuksessa ilmeni.
Tarttumattomat sairaudet -verkosto: Mihin jäi sotejärjestöjen lahjoitusten verovähennysoikeus?9.5.2025 11:40:20 EEST | Tiedote
Suuria kansanterveysjärjestöjä edustava Tarttumattomat sairaudet -verkosto ihmettelee hallituksen puoliväliriihessä tekemien järjestöjä koskevien päätösten epäjohdonmukaisuutta.
Solexponering sker obemärkt – UV-strålningen kan överraska även molniga dagar6.5.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Vid den här tiden på året överskrider UV-indexet i hela landet gränsen då man ska skydda sig mot solen. Finländarna har blivit mera medvetna om att UV-strålning innebär en risk för cancer, men barnen skyddas mindre än tidigare.
Auringolle altistuu huomaamatta – UV-säteily voi yllättää pilvisenäkin päivänä6.5.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Tähän aikaan vuodesta UV-indeksi ylittää suojautumisrajan koko maassa. Suomalaisten tietoisuus UV-säteilyn syöpäriskeistä on parantunut, mutta lasten suojaaminen on heikentynyt.
Mediakutsu: Yllättääkö auringon UV-säteily suomalaiset?23.4.2025 09:30:00 EEST | Kutsu
Kutsu Syöpäjärjestöjen, Ilmatieteen laitoksen ja Säteilyturvakeskuksen aamiaistilaisuuteen auringon ultraviolettisäteilystä
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme