The Voice of Finlandissa tähtivalmentajamuutoksia – Maija Vilkkumaa jättää suosikkiohjelman
The Voice of Finlandin tähtivalmentajana viiden kauden ajan toiminut Maija Vilkkumaa jää pois ohjelmasta.

Maija Vilkkumaa toimi tähtivalmentajana vuodesta 2020 alkaen, kaikkiaan viisi tuotantokautta. Hän jättäytyy The Voice of Finlandista voidakseen keskittyä uuden musiikin luomiseen.
Tähtivalmentajana toimiminen oli Maijalle kaikin puolin hieno kokemus.
– Voicessa on ollut koko ajan ihanaa! Rakastan ohjelman tuotantoa ja siinä mukana olevia ihmisiä. Siellä on lämmin ja ihanan energinen tunnelma koko ajan, Maija sanoo.
Hän muistelee tähtivalmentajana toimimista opettavaisena kokemuksena.
– Aluksi minua jännitti laulajien pudottamiset, joista usein paljon puhutaan. Olen alkanut ajatella sen niin, että kaikkien elämässä tulee haasteita, vastoinkäymisiä ja tilanteita, jotka harmittavat. Parhaimmillaan niistä saa voimaa. Ainakin omassa elämässäni sellaiset tilanteet ovat osoittautuneet tärkeiksi risteyksiksi, jotka ovat johtaneet johonkin todella hyvään.
Kilpailuun osallistuvien laulajien kehityskaarien seuraaminen on ollut Maijan mielestä palkitsevaa.
– On arvokasta kohdata jokainen kilpailija nupulla olevine unelmineen – ja on huikeaa päästä todistamaan, kuinka unelmat konkretisoituvat todellisuudeksi ja kilpailija alkaa uskoa itseensä.
Tulevalle tähtivalmentajalle Maija antaa tärkeän neuvon kilpailua ajatellen: kannattaa luottaa omaan intuitioonsa.
– Välillä on vaikeaa säilyttää visio siitä, kuka on sellainen kilpailija, jonka kanssa voi tehdä upean kaaren finaaliin asti. Kaikki siinä ympärillä tapahtuva saattaa sekoittaa päätä, mutta kannattaa pysyä totuudellisena omalle visiolleen. On arvokasta kohdata jokainen kilpailija nupulla olevine unelmineen – ja on huikaisevaa päästä todistamaan, kuinka unelmat konkretisoituvat todellisuudeksi ja kilpailija alkaa uskoa itseensä.
The Voice of Finlandin uusi tähtivalmentaja julkistetaan myöhemmin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antero AlhonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0503231014antero.alhonen@nelonenmedia.fiKuvat
Linkit
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka televisiokanaviin kuuluvat Nelonen, Jim, Liv ja Hero sekä suoratoistopalvelu Ruutu. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits, Groove FM, Kantriradio sekä audiopalvelu Supla. Nelonen Median portfolioon kuuluu myös elokuvalevitys.
Lisäksi Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yhteensä yli 20 festivaalia, konserttia ja risteilyä ympäri Suomen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
100 litraa sahtia -elokuvan supersuosio jatkuu – yli 200 000 katsojaa elokuvateattereissa!19.5.2025 10:59:36 EEST | Tiedote
Teemu Nikin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva 100 litraa sahtia on noussut vuoden tähän mennessä katsotuimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi. Se on kerännyt elokuvateattereissa jo yli 200 000.
KUTSU: Tervetuloa Elisa Viihteen alkuperäissarjojen Parantajan ja Mies joka kuoli 2:n kutsuvierasensi-iltaan maanantaina 26.5.19.5.2025 09:53:21 EEST | Kutsu
Tervetuloa haastattelemaan kahden huippusarjan näyttelijöitä sarjojen yhteiseen kutsuvierastilaisuuteen. Haastateltavana muun muassa Jussi Vatanen, Kari Hietalahti, Mimosa Willamo ja Satu Tuuli Karhu. Paikalla myös japanilaisnäyttelijä Natsumi Kuroda.
Fathi Ahmed puhuu perheensä pakolaistaustasta Tähdet, tähdet -jaksossa: ”Äitini synnytti veljeni puun alla, koska oli sota”8.5.2025 11:38:29 EEST | Tiedote
Äitienpäivänä Tähdet, tähdet lyöttäytyy yhteen Pelastakaa Lasten kanssa auttaakseen sotien ja kriisien keskellä eläviä lapsia. Sunnuntaina nähtävässä jaksossa kuullaan liikuttavia tarinoita äidinrakkaudesta esimerkiksi Ukrainassa ja Gazassa. Lisäksi kilpailijat esittävät koskettavimpia rakkauslauluja.
Uutuusdokumentti sukeltaa 90-luvun alkuvuosien popilmiön syntyyn: ”Kaikki tuntee hitit, mutta tarina taustalla kiehtoi”7.5.2025 11:08:33 EEST | Tiedote
90-luvun poptaivaan kirkkaimpiin tähtiin kuulunut Neon 2 palaa valokeilaan uudessa dokumenttisarjassa, joka kertoo yhtyeen huimasta noususta, äkillisestä katoamisesta ja vuosikymmeniä kestäneestä ystävyydestä.
JULKISTUS: Tässä ovat uudet Amazing Race Suomi -kilpaparit! – kisa starttaa tänään!3.5.2025 09:58:00 EEST | Tiedote
Amazing Race Suomen 3. kauden kuvaukset starttaavat tänään lauantaina Helsingistä. Mukana kilpailemassa on 11 uutta kilpaparia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme