Kylmyys hidastaa valkoposkihanhien kevätmuuttoa
Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet hiljaisia valkoposkihanhien kevätmuutossa. Sunnuntaina 13.4. havaitun muuttoaallon jälkeen seuraava muuttoaalto saapui Suomeen vasta sunnuntain ja maanantain välisenä aikana 27.–28.4. Muuttoaaltojen välissä oli kylmä ja vastatuulinen jakso.

Edellisen kahden viikon aikana valkoposkihanhien kevätmuutto on ollut rauhallinen. Uusin muuttoaalto saapui Suomeen sunnuntain ja maanantain välisenä aikana 27.–28.4. Aikaisemman ja uusimman muuttoaallon välissä oli kylmä ja vastatuulinen jakso.
BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalvelun mukaan sunnuntaina 27.4. nähtiin Suomenlahden rannalla, Tammisaaresta Porvooseen monessa havaintopaikassa yli tuhannen hanhen muuttoja. Eniten muuttajia havaittiin Raaseporin Tammisaaren Gullössä, jossa oli 4 100 koillisen ja idän välille suuntaavaa valkoposkihanhea. Seuraavana päivänä maanantaina 28.4. muutto jatkui samankaltaisena. Helsingin Lauttasaaressa havaittiin maanantaina suurimmat lukemat, 4 750 koilliseen muuttavaa valkoposkihanhea. Jakson muuttajamäärät eivät ole vielä suuria. Kevään päämuutossa havaitaan yleensä noin satatuhatta valkoposkihanhea parhaimmissa paikoissa. Päämuutto ei ole siis vielä alkanut.
Levähtävät parvet ovat olleet melko isoja. Ennen viimeisintä muuttoaaltoa suurimmat määrät arvioitiin totutusti Itä-Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson isoilla peltoalueilla. Suurin havainto tehtiin torstaina 17.4. Orimattilassa, jossa oli 6 000 lepäävää valkoposkihanhea. Muuttoaallon jälkeen isoin havainto tehtiin samalla paikalla maanantaina 28.4., jolloin havaittiin noin 20 000 lepäävää ja ruokailevaa valkoposkihanhea.
Itäisen Suomen alueella kevätmuutto on ollut huomattavasti hiljaisempi. Etelä-Karjalan suurin havainto tehtiin sunnuntaina 27.4. Lemillä, jossa oli 2 500 ruokailevaa valkoposkihanhea. Pohjois-Savon Joroisissa havaittiin maanantaina 28.4., 1 200 lepäävää hanhea. Pohjois-Karjalan Outokummussa havaittiin sunnuntaina 20.4., 650 lepäävää ja ruokailevaa hanhea.
GPS-lähetinhanhien sijainnit
Suomen, Saksan ja Alankomaiden Barentsinmeren kannan GPS-lähetinhanhet ovat aloittaneet kevätmuuton. 37 hanhesta kaksi on Suomessa, toinen Suomusjärvellä ja toinen Karkkilassa. Virossa on jo 9, Ruotsissa 2, Tanskassa 6, Saksassa 12 ja Alankomaissa 6 GPS-lähetinhanhea. GPS-lähetinhanhet ovat siis varsin laajalla alueella.
Miltä vapun ja sen jälkeisen viikon muuttosää vaikuttaa, Ilmatieteen laitoksen tutkija Jarmo Koistinen?
”Seuraavan viikon aikana säänennustusmallit antavat aika huonon näkymän valkoposkihanhien saapumiselle Suomeen. Vain tämän viikon torstain - perjantain tienoilla vallitsee sopiva lounaanpuoleinen virtaus, missä hanhia siirtyy lähemmäs Suomea. Erityisesti vapun jälkeen vallitsee luoteenpuoleinen viileä tuuli Pohjois-Euroopassa, mikä hidastaa muuttavien hanhien saapumista.”
Varhainen valkoposkihanhimuutto on siis palautumassa lähes normaaliin aikatauluun. Suomen pelloilla on tällä hetkellä edelleen enemmän metsä- ja tundrahanhia verrattuna valkoposkihanhiin. Metsä- ja tundrahanhet muuttavat valkoposkihanhia aikaisemmin Suomeen sekä arktiselle alueelle. Metsä- ja tundrahanhia on havaittu ajankohtaan nähden paljon painottuen Länsi- ja Etelä-Suomeen.
Katso video valkoposkihanhista
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen lahivahinkokoordinaattori Joni Kivimäki kertoo videolla valkoposkihanhista ja korvauspäätösmenettelystä.
Pohjois-Karjalan ELY-keskus ja BirdLife Suomi seuraavat valkoposkihanhien muuttoa
Edellisvuotiseen tapaan BirdLife Suomi ja Pohjois-Karjalan ELY-keskus seuraavat valkoposkihanhien muuton etenemistä talvehtimisalueilta Suomeen ja siitä eteenpäin pesimäalueille. Suurena apuna seurannassa ovat Tiira-lintutietopalvelun ja Ilmatieteen laitoksen muuttosääennusteiden lisäksi Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen sekä saksalais- ja alankomaalaistutkimusten GPS-lähetinhanhien paikannuspalvelut. Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen tutkimusta on rahoittanut ympäristöministeriö ja projektin hanhien liikkeitä pystyy seuraamaan Suomen lajitietokeskuksen sivulta.
Seuraava muuttotiedote julkaistaan keskiviikkona 7.5.2025.
Lähteet ja linkkejä
- BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalvelu (tiira.fi)
- BirdLife Suomen valkoposkihanhilaskenta (birdlife.fi)
- Christian-Albrechts-Universität zu Kiel (ftz.uni-kiel.de)
- European Goose Management Platform (egmp.aewa.info)
- Korvauksen hakeminen rauhoitettujen lajien aiheuttamisesta vahingoista ja vahinkojen ennalta ehkäisemisestä (ely-keskus.fi)
- Suomen lajitietokeskus (laji.fi)
- Netherlands Institute of Ekology (nioo.knaw.nl)
- Taustatietoa valkoposkihanhien pesimisestä (pohjoiskarjalanelykeskus.wordpress.com)
- Trektellen (trektellen.org)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joni Kivimäki
lajivahinkokoordinaattori, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
p. 0295 026 252
Jari Kontiokorpi (muuton eteneminen)
suunnittelija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
p. 0295 026 144
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Yhteystiedot
Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Kauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu
p. 0295 026 000
https://www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Porin kaupunki sai kiitosta pitkäjänteisestä rakennusperinnön vaalimisesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)14.5.2025 15:11:17 EEST | Tiedote
Järjestyksessään kahdeksas Satakunnan kulttuuriympäristöteko -palkinto luovutettiin 14.5.2025 Porin taidemuseolle.
Valkoposkihanhien kevätmuutto etenee rauhallisesti14.5.2025 14:24:11 EEST | Tiedote
Viikon jakson aikana valkoposkihanhet ruokailivat ja pysyivät aloillaan. Barentsinmeren valkoposkihanhikannasta valtaosa on nyt Suomessa ja Virossa. Keskimääräinen päämuutto arktiselle alueelle on ajoittunut 17.–21.5. välille. Pohjois-Karjalassa on nyt 170 000 valkoposkihanhea.
Päällystys- ja tiemerkintätyöt Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun tiestöllä 202514.5.2025 09:36:15 EEST | Tiedote
Tänä kesänä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa tehdään runsaasti päällystystöitä. Maanteitä päällystetään noin 300 kilometriä sekä jalankulun ja pyöräilyn väyliä noin 30 kilometriä. Tämän kesän pisin yhtäjaksoinen päällystyskohde on valtatie 22 Utajärvi–Jylhämän tienhaara päällystäminen 22 kilometrin matkalta.
NTM-centralens ansökan om understöd för byte av olje- och naturgasuppvärmning stängs13.5.2025 15:25:00 EEST | Pressmeddelande
De renoveringar som beviljats understöd ska vara slutförda senast i slutet av augusti, och ansökan om utbetalning av understödet ska lämnas in senast i slutet av september. Ansökan om understöd har varit öppen under åren 2020–2025.
ELY-keskuksen avustushaku öljy- ja maakaasulämmityksen vaihtajille suljetaan13.5.2025 15:25:00 EEST | Tiedote
Avustettavien remonttien on valmistuttava elokuun loppuun mennessä, ja avustuksen maksatusta on haettava syyskuun loppuun mennessä. Avustushaku on ollut käynnissä vuosina 2020–2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme