Lasten ja nuorten terapiatakuu käynnistyy toukokuun alussa
Lasten ja nuorten matalan kynnyksen mielenterveyspalvelujen parantamiseen tähtäävä terapiatakuu tulee voimaan 1.5.2025. Haluamme Helsingissä varmistaa, että nuoret saavat tarvitsemansa avun ja tuen ajoissa.
Alle 23-vuotiaita koskevan terapiatakuun mukaisesti lapsen tai nuoren lyhytpsykoterapian tai muun psykososiaalisen hoidon on alettava viimeistään 28 päivän kuluessa siitä, kun ammattilainen on todennut tarpeen hoidolle. Terapiatakuun piiriin kuuluva hoito on tarkoitettu lievempiin mielenterveyden oireisiin.
Painopiste on perusterveydenhuollossa toteutetuissa ja siellä tarjotuissa lyhytinterventioissa ja matalan kynnyksen palveluissa. Helsingissä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala ja kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ovat valmistautuneet terapiatakuun voimaantuloon panostamalla henkilökunnan lyhytinterventiokoulutuksiin.
Lähtökohtana on se, että lyhytinterventiota voidaan tarjota esimerkiksi kouluissa, oppilaitoksissa, matalan kynnyksen Miepeissä ja perhekeskuksissa. Lyhytinterventio tarkoittaa apua ja tukea oikeaan aikaan ennen kuin ongelmat ehtivät kasvaa suuremmiksi.
Tuntuuko pahalta? Apua löytyy
Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut nähdään ensisijaisen tärkeinä. Näitä palveluja on Helsingin kaupungilla kehitetty aktiivisesti eri yhteistyökumppaneiden kanssa jo pidemmän aikaa, esimerkiksi hoitoon pääsyyn, henkilöstön koulutukseen ja viestintään on panostettu.
Apua ja tukea on Helsingissä saatavilla matalalla kynnyksellä. Sitä voivat hakea niin lapset, nuoret kuin heidän huoltajansakin. Mielenterveyteen liittyvät huolet voi ottaa puheeksi esimerkiksi koulun tai oppilaitoksen työntekijöiden kanssa, Miepissä, neuvolassa, terveysasemalla, nuorisotalossa tai sosiaalipalveluissa.
Kasvamiseen kuuluu toisinaan vaikeita tunteita. Lasten ja nuorten elämään voi liittyä monenlaisia ongelmia. Kotona saattaa olla joskus vaikeaa. Koulussa voi olla kiusaamista, opiskelu ei ehkä suju. Elämään saattaa liittyä yksinäisyyttä, jopa väkivaltaa tai ahdistelua. Mielessä voi pyöriä ikäviä ajatuksia, fiilis voi olla huono.
- Toivon, että lapset ja nuoret ottavat oman elämän haasteet rohkeasti esille. Elämässä tulee välillä ongelmia, niiden kanssa ei tarvitse olla kuitenkaan yksin, apua ja tietoa on tarjolla, toteaa terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen.
- Usein varhaisessa vaiheessa löydetty apu on kaikkein tehokkainta, Turpeinen jatkaa.
Nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluista löytyy helposti ja kattavasti tietoa hel.fi/nuortenmieli-sivulla. Sivuilta löytyy myös hyviä ohjeita, miten omatoimisesti edistää omaa hyvinvointia, jos se tuntuu sopivalta tavalta itselle. Sivuilta löytyy tietoa myös luotettavista chattipalveluista, joissa voi kohdata toisia nuoria ja auttavia aikuisia.
Lisätietoa
Karoliina Ojala, terveys- ja hyvinvointikeskusten integraatiopäällikkö
p. 040 3587170, karoliina.ojala@hel.fi
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-SaariViestintä- ja osallisuuspäällikkö
Puh:09 310 42240jaana.juutilainen-saari@hel.fiOuti HuidaPalvelu- ja henkilöstöviestintäpäällikkö
Puh:09 310 27979outi.huida@hel.fiHelsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Stadin sote ja brankkari on ilmestynyt11.11.2025 09:08:29 EET | Tiedote
Vammaispalveluissa, perhekeskuksissa ja palvelukeskuksissa asiakkaiden ja työntekijöiden kohtaamiset saavat hyvää palautetta. Kieliagentit kannustavat puhumaan asiakkaiden kanssa ruotsia. Kontulan terveysneuvontapiste päihteiden käyttäjille aloitti. Stadin sote ja brankkari on jälleen täynnä mielenkiintoisia juttuja Helsingin sote- ja pelastuspalveluista.
Funktionshinderservicen samlar respons med hjälp av ett spel10.11.2025 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Funktionshinderservicens klienter och anställda har tillsammans utvecklat praxis för att ge respons. Under hösten testas återkoppling med hjälp av ett spel, och det gemensamma spelet fortsätter nästa år. Även bemötandet från familjecentrens och servicecentralernas personal fick bra respons. Rekommendationsindex för social- och hälsovårdstjänsterna ligger nu på 67.
Vammaispalvelussa kerätään palautetta pelin avulla10.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Helsingin vammaispalvelujen asiakkaat ja työntekijät kehittävät yhdessä palveluja ja palautekäytäntöjä. Pelin keinoin tapahtuvaa palautteenkeruuta testataan tämän syksyn ajan, ja yhteistä pelaamista jatketaan ensi vuonna. Myös perhekeskuksissa ja palvelukeskuksissa asiakkaiden ja työntekijöiden kohtaamiset saavat hyvää palautetta. Sosiaali- ja terveyspalvelujen suositteluindeksi on nyt 67.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 4.11.4.11.2025 19:04:57 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 4. marraskuuta 2025. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla. Kaisa Kivistö terveysasemien ja sisätautien poliklinikan uusi johtajalääkäri Lautakunta valitsi Helsingin terveysasemien ja sisätautien poliklinikan uudeksi johtajalääkäriksi lääketieteen tohtori, lastentautien erikoislääkäri Kaisa Kivistön. Kaisa Kivistö työskentelee tällä hetkellä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen johtavana ylilääkärinä. Kivistö aloittaa uudessa tehtävässään vuoden 2026 alussa. Lautakunta päättää palvelustrategiasta 18.11. Lautakunta jatkaa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan palvelustrategialuonnoksen käsittelyä ylimääräisessä kokouksessa tiistaina 18. marraskuuta. Lautakunta antaa palvelustrategiasta esityksen kaupunginhallitukselle. Lopullisesti sen hyväksyy kaupunginvaltuusto arviolta vuoden 2025 lopulla.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 4.11. kokouksen ennakkotiedote31.10.2025 13:59:46 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla on kokous tiistaina 4. marraskuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee tässä kokouksessa terveysasemien ja sisätautien poliklinikan uuden johtajalääkärin valintaa ja jatkaa toimialan palvelustrategian käsittelyä. Lisäksi lautakunta käsittelee talouden ja toiminnan kolmatta vuosiennustetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme