SDP:n Timo Suhonen: UPM:n tilanne on se mitä pelättiin
29.4.2025 13:33:59 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Hallituksen työmarkkinoita rapauttavat toimet ovat mahdollisesti vaikuttaneet siihen, että työnantajien otteet kovenevat laillisissa työtaistelutilanteissa. Tilanteet voivat äityä jopa lainvastaisiin toimiin työnantajien osalta. Tältä vaikuttaa UPM-yhtiön toiminta, jossa on tullut ilmi vakavia epäkohtia.

Tänään on uutisoitu siitä, että teollisuusliitto pyytää poliisia selvittämään metsäyhtiön toimia työtaisteluiden yhteydessä. Liiton jäsenet ovat kertoneet, että UPM Plywood on painostanut työntekijöitä luopumaan lakosta uhkauksilla ja muilla epäasiallisilla toimilla.
- Työntekijöiden painostaminen lakkotilanteessa ei ole missään määrin hyväksyttävää. Annan täyden tukeni työntekijöille tässä vakavassa tilanteessa. SDP seisoo vahvasti työntekijöiden rinnalla ja tukee heidän oikeuksiaan laillisiin työtaisteluihin, kansanedustaja Timo Suhonen toteaa ja jatkaa:
- Hallitukset toimet työmarkkinoilla ovat herättäneet suurta huolta. Se on ensinnäkin asettunut vahvasti työnantajaleirin kelkkaan ja tehnyt itsestään työmarkkinaosapuolen. Tämän yhteistyön ”hedelmiä” on nähty tänä keväänä työmarkkinoilla: työtaisteluita on nyt laajasti lähes alalla kuin alalla. Mukaan lukien poliisit ja valtion työntekijät.
- Hallituksen tulisi avata silmänsä ja ryhtyä toimiin, jolla työmarkkinatilanne rauhoittuisi. Avaimet ovat heillä edelleen käsissään. Yksipuolisista työntekijän aseman heikennyksistä tulisi peruuttaa ja etsiä oikeudenmukaisia ja tasapainoisia ratkaisuja, päättää Suhonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo SuhonenKansanedustaja
Puh:040 356 6869timo.suhonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Haatainen: Eurooppaan tarvitaan tasa-arvon ja syrjimättömyyden takapakeista varoittava järjestelmä23.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Tuula Haatainen (sd) esitteli perjantaina Euroopan neuvoston pysyvälle komitealle raportin parlamenttien ja tasa-arvoelinten yhteistyön parantamisesta.
SDP:n Werning Kurvisen talouskritiikistä: ”Pelkkää poliittista teatteria”22.5.2026 15:35:51 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Paula Werning tyrmää keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen hyökkäykset SDP:n talouslinjaa kohtaan. Werningin mukaan keskusta keskittyy nyt rakentavan keskustelun sijaan pelkkään metelöintiin.
SDP:n Saku Nikkanen: Pääministeri Orpo on vieraantunut tavallisten ihmisten arjesta – kansalaisia ei pidä syyttää hallituksen omista laiminlyönneistä22.5.2026 11:56:45 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpo on kiitellyt viranomaisten toimintaa drooniuhkatilanteessa ja arvioinut, että kansalaisten varautumisessa on puutteita. SDP:n kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen Saku Nikkanen näkee, että tavallisen ihmisen kokemus tilanteen hoidosta oli kuitenkin kaikkea muuta kuin onnistunut: epäselvä viestintä, ristiriitaiset ohjeet ja jopa palkan menetys osoittavat, että ongelma ei ole kansalaisissa tai heidän ”resilienssissään”, vaan hallituksen laiminlyönneissä kehittää järjestelmiä ja ohjeistuksia toimia poikkeustilanteissa.
SDP:n Pia Viitanen: Perukaa kallis ja tehoton yhteisöveroale22.5.2026 10:17:39 EEST | Tiedote
Viimeistään nyt olisi hallituksen korkea aika perua kallis ja vastuuton yhteisöveron alennus, joka ei tuo työtä, eikä maksa itseään takaisin, mutta valuu jo valmiiksi hyvätuloisille, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen Pia Viitanen (sd).
SDP:n Eloranta: Tietokirjailijoiden eriarvoinen asema apurahoissa on korjattava22.5.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta vaatii tietokirjailijoille yhdenvertaista kohtelua valtion apurahapolitiikassa. Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen tietokirjailijoiden asemasta valtion tukijärjestelmässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme