Osuuskauppa PeeÄssä

PeeÄssän asiakasomistajille maksetaan 3 %:n ylijäämänpalautus vuoden 2024 tuloksesta

Jaa

Osuuskauppa PeeÄssä maksaa asiakasomistajilleen perjantaina 9.5 lähes 18 miljoonaa euroa ylijäämänpalautusta. Ylijäämänpalautusta maksetaan 3 % PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2024 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista.

Osuuskauppa PeeÄssän toimitusjohtaja Mikko Junttila kertoo ylijäämänpalautuksen taustalla olevan peeässäläisten osaajien pitkäjänteinen hyvä työ sekä tyytyväisten asiakasomistajien nousujohteinen halu keskittää ostoja omaan osuuskauppaansa.

– Kun tällainen iso määrä rahaa on mahdollista palauttaa asiakasomistajille, on se merkki siitä, että osuuskauppa voi hyvin. PeeÄssässä on tehty pitkäjänteisesti oikeita taloudellisia päätöksiä ja viimeaikainen kehitys osoittaa, että PeeÄssällä on vahva vetovoima jatkossakin. Suurin kiitos tyytyväisten asiakkaiden halusta keskittää, menee meidän huippuosaaville henkilöstön jäsenille, jotka ammattitaidollaan kohtaavat asiakkaamme päivittäin.

Osuuskauppa PeeÄssän edustajisto päätti kevätkokouksessaan 26.3. maksaa asiakasomistajilleen ylijäämänpalautusta 3 % PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2024 aikana tehdyistä bonukseen oikeuttavista ostoista. Ylijäämänpalautus on osuustoiminnan periaatteisiin kuuluva tapa palauttaa osa osuuskaupan liiketoiminnasta syntyneestä ylijäämästä takaisin asiakasomistajille ostojen mukaisessa suhteessa.

– Osuuskaupan sääntömääräinen tehtävä on tuottaa hyötyä omistajilleen. Ylijäämänpalautuksen tapauksessa hyöty on rahaa pankkitileille, kuten kuukausittainen Bonuskin. Uskon, että tämän vuoden lähes 18 miljoona potti palautuu ostojen muodossa suurissa määrin Pohjois-Savoon. Näin asiakasomistajille tuottamamme hyöty hyödyttää samalla koko maakuntaa.

Ylijäämän suuruuteen jokainen asiakasomistaja voi omalla kohdallaan vaikuttaa keskittämällä ostoksiaan PeeÄssään. Lopullisen päätöksen ylijäämänpalautuksen maksamisesta tekee aina osuuskaupan edustajisto hallituksen ja hallintoneuvoston esityksen pohjalta.

– Ylijäämänpalautuksen maksaminen ei ole itsestäänselvyys. Olemme PeeÄssässä iloisia, että voimme edullisten hintojen, hyvän palvelun ja suunniteltujen investointien lisäksi tuottaa tämän ylimääräisen piristysruiskeen maakunnan ekosysteemiin. Tämän vuoden aikana maakunnan palveluiden kehittämiseen käytetään noin 30 miljoonaa euroa. Osuuskauppa PeeÄssässä investoinnit katetaan lähtökohtaisesti tulorahoituksella, joka tekee ylijäämän maksamisesta mahdollista, kun rakentamista ei ole tehty lainarahalla, kertoo Mikko.

Milloin ja mihin ylijäämänpalautus maksetaan?

Ylijäämänpalautus maksetaan PeeÄssän asiakasomistajien S-tileille keskiviikkona 9. toukokuuta.

Mistä ylijäämänpalautusta kertyy?

Ylijäämänpalautusta maksetaan PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2024 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Alkoholi ja tupakka sekä ostot yhteistyökumppaneilta eivät kerrytä ylijäämänpalautusta.

Paljonko ylijäämänpalautusta on tulossa?

Ylijäämänpalautusta maksetaan 3 % PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2024 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Asiakasomistajat voivat arvioida sen summaa laskemalla omat PeeÄssän toimipaikoista tehdyt Bonusostot viime vuodelta esimerkiksi S-mobiilista.

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa PeeÄssä

Olemme yli 130 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä

PeeÄssä rakentaa S-marketin Neulamäkeen3.10.2025 12:08:18 EEST | Tiedote

Osuuskauppa PeeÄssä rakentaa vuosi sitten Kuopion Neulamäestä ostamansa kiinteistön paikalle S-marketin ensi vuoden aikana. Kuopion kaupungin vuokratontilla olevan nykyisen kiinteistön tilalle rakennetaan paremmin asiakkaita ja henkilöstöä palveleva, nykyaikainen myymäläkiinteistö, joka tarjoaa asiakkailleen edullisemman ostoskorin ja laajemman valikoiman. Haluamme siirtyä nykyisestä, torin toisella laidalla olevasta vuokrakiinteistöstä omaan kiinteistöön. Uuden oman kiinteistön myötä pystymme paremmin kehittämään asiakasaomistajien palveluita alueella, kertoo vähittäiskaupan toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen. Rakennustyöt aloitetaan helmikuussa ja myymälä on tarkoitus avata joulukauppaan 2026. Sale palvelee entisellä paikallaan S-marketin avaamiseen saakka. Uusi S-market tulee työllistämään noin 15 henkilöä.

PeeÄssän sulkee Varkauden Rosson2.10.2025 13:00:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa PeeÄssä sulkee Varkauden Rosson. Syynä sulkemiselle on ravintolan kannattamattomuus. Henkilökunnan kanssa on käyty muutosneuvottelut ja heille pyritään löytämään töitä PeeÄssän muista toimipaikoista. Ravintolapalveluita on Varkaudessa kehitetty aiemmin muun muassa laajentamalla kesällä Varkaudessa ABC-liikenneaseman aukioloaikoja ympärivuorokautiseksi. Myös Prisman ravintolamaailma palvelee asiakasomistajia päivittäin laajoilla aukioloajoilla. Varkauden Rosson liiketilalle mietitään jatkokäyttöä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye