Lapin tulvatilanne jatkuu rauhallisena
Lapin vesistöjen virtaamat pysyvät alhaisina toukokuun alussa kylmän sään vuoksi. Etelä-Lapin alueelle vapun aikaan osuva sään hetkellinen lämpeneminen voi kääntää virtaamia pieneen nousuun. Vesistöissä vielä paikoillaan olevat jäät voivat olla petollisia, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.

Edeltävän viikon sää on ollut kylmä, minkä vuoksi Lapin jokien virtaamat ovat olleet laskussa. Etelä-Lapin alueella lähipäivien lämpimän sään seurauksena jokien virtaamat voivat hetkellisesti nousta, mutta laajempaa sulamisen käynnistymistä ei ole odotettavissa. Simojoelle ennustetaan toista tulvahuippua viikonlopulle. Tulvahuippu jää kuitenkin todennäköisesti pääsiäisen ajan tulvahuippua pienemmäksi.
Viikonloppuna sään ennustetaan jatkuvan pääosin kylmänä, minkä vuoksi lumen sulaminen on edelleen hidasta. Pohjois-Lapissa jokien virtaamat pysyttelevät nykyisellä tasolla vielä toukokuun alun ajan. Ennusteiden mukaan Lapin suurimpien jokien tulvahuiput ajoittuvat todennäköisesti vasta toukokuun loppupuoliskolle.
Lapin vesistöissä jäät ovat vielä paikoillaan Simojokea, Viantienjokea ja Kemijärven alapuolista Kemijokea lukuun ottamatta. Lapin ELY-keskus muistuttaa, että vesistöissä paikoillaan olevat jäät ovat voivat olla heikkoja. Auringon paiste ja jään alla virtaava vesi heikentävät jääkantta nopeasti, ja paksultakin vaikuttava jää voi pettää kulkijan alta. Kevätjäillä liikkumisessa on noudatettava erityistä varovaisuutta sekä varustauduttava asianmukaisin varustein.
Varaudu tulviin ajoissa – kiinteistöjen tulvasuojaus on omistajien vastuulla
Tulviin varautuminen on syytä hoitaa kuntoon joka kevät hyvissä ajoin ennen tulva-aikaa. Vastuu kiinteistöjen tulvasuojelusta on kiinteistöjen omistajilla. Siirrä pois alavilta rannoilta veneet ja muut irtaimet rakenteet. Suunnittele etukäteen, miten suojaisit oman kiinteistösi tulvalta. Ohjeita omatoimiseen varautumiseen on koottu Lapin ELY-keskuksen tulvasivulle.
Seuraava viranomaisten tulvakokous on 6.5.2025, minkä jälkeen julkaistaan tiedote.
Yhteyshenkilöt
Suomen ympäristökeskus, ryhmäpäällikkö Ari Koistinen (tulvaennusteet), puh. 0295 251 287, etunimi.sukunimi(at)syke.fi
Lapin ELY-keskus, johtava vesitalousasiantuntija Niina Karjalainen, puh. 0295 037 354, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Lapissa levätilanne rauhallinen4.7.2025 10:57:25 EEST | Tiedote
Lapin levätilanne on rauhallinen viileän alkukesän takia. Vähäisiä määriä sinilevää on havaittu Kemijärven Pöyliöjärvessä ja Rovaniemen Norvajärvessä. Lapissa on kymmenen valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikkaa. Vähäinen määrä sinilevää ei yleensä ole este veden käyttämiselle, kunhan veden käyttöön kiinnitetään erityistä huolellisuutta.
Myöhäisen jälleenrakennuskauden kämppärakentamista edustava esimerkki on suojeltu1.7.2025 15:30:25 EEST | Tiedote
Lapin ELY-keskus on suojellut Posiolla Kuorikkilammen rannalla sijaitsevan Kuorikin uittokämpän piha-alueineen. Simon Maksniemen kylän vanhaa koulurakennusta koskeva suojeluesitys on hylätty.
Peltovalvonnat alkavat Lapissa - valvonnalla varmistetaan tukien oikeudenmukaisuus25.6.2025 12:28:25 EEST | Tiedote
Lapin ELY-keskuksen tarkastajat aloittavat peltovalvonnat 1.7.2025. Kesän aikana Lapin alueella kiertää kuusi valvojaa. Valvonta kohdistuu EU:n peltotukia hakeneille tiloille. Valvonnassa tarkastetaan peltojen viljelytapa ja pinta-ala.
Työttömyyden kehitys jatkui Lapissa koko maata myönteisempänä25.6.2025 08:47:57 EEST | Tiedote
Toukokuussa työttömien määrä laski tyypillisen kausivaihtelun mukaisesti. Työttömiä oli kuitenkin 590 enemmän kuin vuotta aiemmin. Lomautettujen määrä on vähentynyt. Kaupunkipaikkakuntien työttömyys on kehittynyt huolestuttavaan suuntaan. Pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut myös Lapissa ja uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Työmarkkinatorille viime vuotta vähemmän.
Buggeluossabivddus galgá váldit vuhtii Atlántta luosa23.6.2025 12:01:42 EEST | Tiedote
Deanu guollebivddus vurdet álgán bivdobaji leat ealaskeappo go diibmá. Hui heajos dilis lean Atlántta luosa bivdu lea gildojuvvon, muhto buggeluosa vurdet valjit goargŋut Detnui. Dan stággobivdu lea dihto njuolggadusaiguin vejolaš, man olis báikkálaš servošat sáhttet ordnet lobivuollásaš buggeluosa jávkadanbivdofidnuid. Norga figgá eastit buggeluosa goargŋuma rastábuođuin, iige goargŋunmeari sáhte einnostit dálá dilis. Norgga buođđu dahje buggeluosa eará guollebivdu ii oaččo dagahit hehttehusaid Atlántta lussii.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme