Pellervon taloustutkimus PTT

Pikakommentti: Nihkeä meno jatkuu asuntomarkkinoilla

Jaa

Asuntomarkkinoiden nihkeä kehitys jatkui edelleen maaliskuussa, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Veera Holappa tuoreita tilastoja. Monet tekijät hidastavat yhä käänteen tuloa.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat koko maassa 1,6 % maaliskuussa 2025 verrattuna vuotta aiempaan. Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat pääkaupunkiseudulla 1,7 % vuoden takaisesta mutta nousivat 0,9 % edelliskuusta. Myös neljännesvuosiluvut osoittivat enimmäkseen alaspäin.

”Tällä hetkellä on liikaa tekijöitä, jotka häiritsevät markkinoita ja hidastavat käännettä ylöspäin: työttömyysepävarmuus, suuri myymättömien asuntojen määrä pääkaupunkiseudulla ja yleinen epävarmuus taloudesta sekä maailmantilanteesta”, sanoo Holappa.

Tilastoissa näkyy kuitenkin kaksi isoa kaupunkia, Turku ja Tampere, joissa asuntojen hinnat olivat maaliskuussa korkeammalla kuin 2024 maaliskuussa.

Kiinteistönvälittäjien kautta tehtiin maaliskuussa 30 % enemmän vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen kauppoja kuin vuotta aikaisemmin. Viime vuoden alkupuolella kauppa kävi kuitenkin niin heikosti, että tämäkään ei vielä kerro merkittävästä käänteestä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veera Holappa, veera.holappa@ptt.fi 040 631 7217

Tietoja julkaisijasta

Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT

EU:n metsäkatoasetuksesta suurimmat kustannukset puuta käyttäville yrityksille ja suurille kaupan alan toimijoille30.4.2025 09:02:02 EEST | Tiedote

EU:n metsäkatoasetus voi aiheuttaa jopa satojen miljoonien eurojen kustannukset suomalaisille yrityksille, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n selvitys. Suurimmat kustannukset koituisivat puuta käyttäville yrityksille ja suurille kaupan alan yrityksille. Yritykset kaipaavat asetuksen toimeenpanoon käytännönläheistä koulutusta ja neuvontapalveluja sekä vastuullisuusvelvoitteiden tehokasta koordinointia.

Markus Lahtisen kommentti kehysriihestä: Suomi tarvitsisi vastuullista ja vakaata finanssipolitiikkaa – nyt päätöksenteko on liian poukkoilevaa24.4.2025 11:01:01 EEST | Tiedote

Hallitus julkisti myöhään keskiviikkoiltana puoliväliriihen keskeiset toimenpiteet. Tiedotustilaisuuden otsikko oli lupaava ”Suomi saadaan kasvuun vain työllä ja yrittämisellä -hallitus tukee kasvupaketilla”. Kasvun nostaminen talouspolitiikan keskiöön on perusteltua sekä ihmisten taloudellisen hyvinvoinnin ja sitä tukevan hyvinvointiyhteiskunnan riittävän rahoituksen kannalta. Vaikka julkisen talouden sopeutustoimet ovat välttämättömiä, julkisen talouden kestävyyttä on mahdotonta turvata ilman riittävän nopeaa talouskasvua. Riihipäätösten keskiössä ovat työnteon kannustavuuden parantaminen ja yritysten verotuksen keventäminen. Tätä hallituksen linjausta voi pitää pääosin onnistuneena. Valitut toimenpiteet muodostavat kuitenkin kokonaisuuden, joka antaa aihetta kritiikkiin sekä talouskasvun että ennen kaikkea vastuullisen finanssipolitiikan näkökulmasta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye