SDP:n kansanedustaja Aki Lindénin vappupuhe Uudenkaupungin työväen vappujuhlassa 1.5.2025 klo 10
Muutokset puhuttaessa mahdollisia

Jo riittää Orpon-Purran hallituksen politiikka - tarvitaan todellinen suunnanmuutos!
Kunta- ja aluevaalit osoittivat hyvin selvästi, että Suomessa halutaan nyt suunnanmuutosta. Oikeistohallitus on johtanut maata kohta kaksi vuotta ja sen kannatus on alemmalla tasolla kuin koskaan aikaisemmin.
Ihmiset eivät voi hyväksyä rajuja pienituloisimpiin kohdistuvia tulonsiirtojen ja palveluiden leikkauksia - etenkään kun samaan aikaan suurituloisimmat ovat hallituksen erityissuojeluksessa.
Puolustukseen ja sisäiseen turvallisuuteen panostaminen on hyväksyttävää tässä maailmantilanteessa, mutta se ei saa tapahtua terveydenhuollon, vanhustenhuollon ja lastensuojelun kustannuksella. Nekin luovat turvallisuutta - arjen turvallisuutta. Onkin syytä nostaa esille, että eikö puolustusmenojen kasvattamisessa yksi keino olisi varallisuusveron käyttöönotto.
Kansainvälinen tilanne on huolestuttavampi kuin vuosikymmeniin. Venäjän raaka hyökkäys Ukrainaan on jatkunut jo neljättä vuotta. Ukrainalaiset ovat puolustautuneet urhoollisesti, mutta Venäjän materiaalinen ja miesylivoima on suuri. Kuten tiedämme, käyttää Venäjä sotavoimanaan myös vankiloista vapautettuja väkivaltarikollisia ja ulkomailta hankittuja palkkasotilaita, jopa pohjoiskorealaisia.
Rauha Ukrainaan on saatava, mutta sen tulee olla oikeudenmukainen. USA:n presidentti Trumpin toiminta ei tätä helpota. Hän näyttää tukevan pääosin Venäjää ja sen johtajaa Putinia. Mitkä lienevät hänen motiivinsa, sitä voi vain arvailla.
Trumpin vaikutus maailmassa ei ulotu vain Ukrainan kohtaloon, vaan hänen käynnistämässä kauppasota järisyttää koko maailmantaloutta. Eräs heijastusvaikutus tästä oli aivan tuore Kanadan vaalitulos, jossa jo varmaksi häviäjäksi ennustettu vasemmistopuolue Liberaalit voitti vaalit, koska se esiintyi päättäväisesti trumpilaisuutta vastaan.
Lienee rohkeaa väittää, että perussuomalaisten romahdus oman maamme tuoreissa vaaleissa olisi myös yhteydessä trumpilaisuuden vastenmielisyyteen Suomessa, mutta ainakin kyseisessä puolueessa hänen ihailunsa on ollut suurinta.
Hallitus on nyt tavallaan tunnustanut ensimmäisen kahden vuoden politiikkansa epäonnistumisen. Työpaikkoja piti syntyä lisää 100 000, talouden piti kääntyä kasvuun, valtion velan kasvun piti loppua, koulutukseen piti lisätä resursseja ja niin edelleen. Toisin on käynyt.
Huono kehitys ei ole tietysti kokonaan hallituksen itsensä syytä, mutta suuri vaikutus sillä on kuitenkin ollut.
Miksi muuten Suomessa olisi nyt Euroopan korkein työttömyys? Miksi talous matelee meillä enemmän kuin muualla?
Eräs syy ovat kulutusvoimaa leikanneet päätökset. Työttömyysturva on heikennetty, julkiset palvelut laitettu säästökuurille, osin jopa leikkuupöydälle. Nyt hallitus on joutunut tunnustamaan, että tämä ei toiminutkaan ja se teki täyskäännöksen: veroja alennetaan, vaikka hetki sitten todettiin, että siihen ei ole varaa ja arvonlisäveroa nostettiin Euroopan korkeimmalle tasolle.
Hallitus ei kuitenkaan alenna veroja oikeudenmukaisesti: suurituloiset saavat sekä prosentuaalisesti että tietenkin määrällisesti moninkertaiset alennukset pienituloisiin verrattuna. Mahdollista on, että pieni- ja keskituloisten verotus ei alene lainkaan, kun huomioidaan, että ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuu ja työttömyysvakuutusmaksua mahdollisesti korotetaan. Sairaanhoitomaksu jo tuplattiin viime vuodesta eli se kasvoi 0,51 %:sta 1,06 %:iin.
On selvää, että tarvitaan suunnanmuutos, mutta ei hallituksen esittämällä tavalla. Verojen alentamisessa on painopisteen oltava pieni- ja keskituloisissa, suurimpien tulojen verotusta ei ole tarvetta alentaa.
On myös lopetettava valtion suurimman menoerän, hyvinvointialueiden rahoituksen, leikkaaminen.
Hallitus on jo vähentänyt 650 miljoonaa euroa vuodessa terveyskeskusten, vanhustenhuollon, lastensuojelun ja sairaaloiden rahoitusta. Samaan aikaan se lisää jatkuvasti yksityisen terveydenhuollon rahoitusta. Tällaista terveyspolitiikan suunnanmuutosta ei Suomessa ole aiemmin nähty.
Jo riittää, me sanomme!
Yhteyshenkilöt
Aki LindénKansanedustaja
Puh:050 439 5553Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Kokoomuksen helsinkiläiset kansanedustajat pettivät lupauksensa18.6.2025 16:52:16 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma moittii kokoomuksen helsinkiläisiä kansanedustajia vaalilupausten pettämisestä ja pääkaupungin edunvalvonnan laiminlyömisestä. Orpon hallituksen esitys leikata Helsingin soterahoituksesta 35 miljoonaa vuosina 2026 ja 2027 hyväksyttiin tänään eduskunnassa.
SDP:n Riitta Mäkinen: Eurooppalaisten Nato-maiden sitouduttava yhteisesti puolustuskyvyn vahvistamiseen18.6.2025 16:13:04 EEST | Tiedote
Eduskunta käsittelee tänään puolustusvaliokunnan mietintöä valtioneuvoston puolustusselonteosta. Ensi viikolla järjestettävän Naton huippukokouksen vuoksi kysymys puolustusmäärärahoista on erityisen ajankohtainen. SDP:n kansanedustaja Riitta Mäkinen korostaa Suomelle olevan ensisijaisen tärkeää, että kaikki eurooppalaiset Nato-maat sitoutuvat Haagissa päätettävään määrärahatasoon.
SDP:n ryhmäpuheenvuoro puolustusselonteon mietinnön käsittelyssä 18.6.202518.6.2025 14:42:12 EEST | Tiedote
SDP:n ryhmäpuheenvuoro puolustusselonteon mietinnön käsittelyssä 18.6.2025 Edustaja Riitta Mäkinen. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:n Rantanen: Miksi keskusta ei halua korjata lunastuslakia metsänomistajien hyväksi?18.6.2025 14:25:24 EEST | Tiedote
Eduskunta äänesti tänään lunastuslain uudistuksesta, jossa korvauksen perusteeksi esitetään jatkossa kohteen markkina-arvoa käyvän arvon sijaan. SDP kannattaa muutosta, mutta katsoo, että hallituksen esitys jättää vakavan epäoikeudenmukaisuuden korjaamatta.
SDP:n Piritta Rantanen: Perussuomalaiset ovat myyneet työntekijöiden oikeudet maahanmuuton kiristysten hinnalla17.6.2025 15:18:25 EEST | Tiedote
Toivo työelämäheikennysten pysäyttämisestä Orpo–Purran hallituksessa heräsi hetkeksi, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä arvosteli Helsingin Sanomissa kokoomusta työelämäuudistusten valmistelusta perussuomalaisten ohitse.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme