Espoon omakotitonttihakuun tulee 22 tonttia – lähes puolet tonteista sijaitsee Kurttilassa
Espoo järjestää myös tänä vuonna yksityishenkilöille tarkoitetun omakotitonttihaun. Haku järjestetään syksyllä. Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti tonttihausta ja sen ehdoista kokouksessaan maanantaina 5.5.

Luovutettavia tontteja on yhteensä 22. Niistä kymmenen sijaitsee Kurttilassa, kolme Perusmäessä, kolme Kalajärvellä, kaksi Henttaalla ja kaksi Lintuvaarassa. Latokaskesta ja Kilosta on molemmista mukana yksi tontti.
Kurttilan tonteista yhdeksän sijaitsee merellisessä Kallvikissa ja yksi Mäkituvan alueella. Kaikki mukana olevat alueet ovat haluttuja pientaloalueita.
Tonttien pinta-ala vaihtelee 646 neliömetristä 1 384 neliömetriin ja rakennusoikeutta niillä on 137–225 kerrosneliömetriä.
Tontinhakijat saavat valita, ostavatko vai vuokraavatko tontin. Edellisessä haussa syksyllä 2024 valtaosa tontin saaneista vuokrasi tontin.
Hakijat laittavat tontit etusijajärjestykseen jo hakuvaiheessa
Edellisvuosista poiketen hakijat laittavat tontit etusijajärjestykseen jo hakuvaiheessa. Aiempina vuosina hakijat ovat valinneet tontit arvontanumeroiden mukaisessa järjestyksessä erillisissä tontinvalintatilaisuuksissa. Tällä pyritään sujuvoittamaan hakumenettelyä.
Tonttia hakemalla hakija sitoutuu maksamaan varausmaksun, mikäli saa arvonnan jälkeen tonttivarausilmoituksen.
Kaupunki ei luovuta tonttia hakijalle, jos tämä on jo saanut rakentamattoman tontin viimeisen viiden vuoden aikana.
Syksyllä alkavan tonttihaun tarkasta ajankohdasta viestitään myöhemmin Espoon kaupungin verkkosivuilla, jonne tulee myös tarkemmat tiedot haettavista tonteista. Tonttihaku perustuu arvontaan, jossa etusijalla ovat espoolaiset hakijat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli Isotalokaupunkiympäristön toimialajohtaja
Puh:+358 50 593 3359olli.isotalo@espoo.fiKatja Hakalatonttipäällikkö
Puh:+358 46 877 2956katja.k.hakala@espoo.fiKuvat

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tee oma taidereitti: EMMA – Espoon modernin taiteen museon julkiset taideteokset löytyvät nyt Espoon kaupungin karttapalvelusta18.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
EMMAn taide ulottuu ympäri Espoon kaupunkia. Yhteensä 70 julkista taideteosta on kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa eri puolilla Espoota ja määrä tulee täydentymään. Kesäkuun alussa teokset on lisätty Espoon kaupungin avoimeen karttapalveluun yhteistyössä Espoon kaupunkitekniikan keskuksen kanssa. Taide kaupungilla -karttapalvelun tavoitteena on parantaa tiedon jakamista ja teosten löydettävyyttä.
Kaupunginhallitus: Espoontorin asemakaavan muutos mahdollistaa asemanseudun kehittämisen16.6.2025 19:55:34 EEST | Tiedote
Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Espoontorin kauppakeskuksen laajentaminen hypermarketilla, lisätä asuntorakentamista sekä kehittää asemanseutua joukkoliikenteen solmukohtana.
Konserni- ja tilajaosto kokoontui ensimmäistä kertaa16.6.2025 14:06:20 EEST | Tiedote
Konserni- ja tilajaosto tukee kaupunginhallitusta kaupungin tytäryhteisöjen johtamisessa sekä muiden yhteisöjen ohjauksessa ja seurannassa.
Stadsträdgårdens trädbank hjälper Esbo att anpassa sig till klimatförändringen12.6.2025 11:19:59 EEST | Pressmeddelande
Den globala uppvärmningen kommer inom en snar framtid att leda till liknande väderförhållanden i Esbo som i Centraleuropa. Därför bereder sig staden på och anpassar sig till klimatförändringen genom ett nytt försök, där trädslag importeras från sydliga länder och odlas som framtida gatuträd.
Kaupunginpuutarhan puupankki auttaa Espoota sopeutumaan ilmastonmuutokseen12.6.2025 11:19:59 EEST | Tiedote
Ilmaston lämpeneminen tuo lähitulevaisuudessa Espooseen Keski-Euroopan olosuhteet. Siksi kaupunki varautuu ja sopeutuu ilmastonmuutokseen uudella kokeilulla, jossa etelästä tuotuja puulajeja kasvatetaan tulevaisuuden katupuiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme