Petteri Orpo äänivyöryllä Euroopan kansanpuolueen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi
30.4.2025 15:22:08 EEST | Kansallinen kokoomus | Tiedote

Euroopan kansanpuolueen (EPP) Espanjan Valenciassa kokoontunut puoluekokous on valinnut kokoomuksen puheenjohtajan, pääministeri Petteri Orpon ensimmäiseksi varapuheenjohtajakseen. Orpo tuli valituksi varapuheenjohtajavaalin suurimmalla äänimäärällä. Orpo oli ehdolla Pohjoismaiden ja Baltian maiden puolueiden yhteisenä ehdokkaana.
”On mahtavaa jatkaa työtä Euroopan johtavan poliittisen liikkeen johdossa. EPP:llä on valtavasti vaikutusvaltaa niin komissiossa, neuvostossa kuin Euroopan parlamentissakin. Se tarjoaa merkittävän foorumin viedä Suomelle tärkeitä asioita eteenpäin eurooppalaisessa päätöksenteossa. Saamani suuri henkilökohtainen äänimäärä kertoo, että kokoomukseen luotetaan Euroopassa ja suomalaisilla näkemyksillä on väliä”, Orpo sanoi valinnan jälkeen.
EPP:n kaksipäiväinen sääntömääräinen puoluekokous päättyi keskiviikkona. Kokouksen pääasiallisena asiana oli uuden puheenjohtajan, puoluesihteerin, rahastonhoitajan sekä varapuheenjohtajien valinta. Kokouksessa päätettiin lisäksi sääntömuutoksista osana laajaa puolueuudistusohjelmaa, sekä erilaisia poliittisia julkilausumia muun muassa Ukrainan sotaan liittyen.
”EPP:llä on viime eurovaalien alla Bukarestin puoluekokouksessa hyväksytty laaja-alainen ja hyvä ohjelma, jonka toimeenpanemiseksi puolue tekee töitä eri EU-instituutioissa. Samalla alamme kääntämään katsetta jo tulevaan. Euroopan turvallisuusarkkitehtuuri ja päätöksenteko ovat historiallisessa murroksessa ja uusiin haasteisiin vastaaminen vaatii uusia ajatuksia ja ratkaisuja. Tätä korostin myös puheenvuorossani puoluekokoukselle. Kokoomus on tässä työssä mukana täydellä voimalla EPP:ssä, tuoden suomalaisen näkemyksen mukaan”, Orpo sanoo.
Kokoomus osallistui kongressiin suurella delegaatiolla. Orpon lisäksi mukana olivat kokoomuksen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Karoliina Partanen, puoluevaltuuston puheenjohtaja ja kansanedustaja Heikki Autto, kansanedustaja Jukka Kopra, europarlamentaarikot Aura Salla, Mika Aaltola ja Pekka Toveri sekä puoluesihteeri Timo Elo.
EPP on kokoomuksen eurooppalainen kattopuolue. EPP on Euroopan parlamentissa suurin ryhmä ja Euroopan komission 27 jäsenestä 13 on EPP:stä.
Yhteyshenkilöt
Joonas Pulliainenkansainvälisten asioiden sihteeri
Puh:+358 40 0195093joonas.pulliainen@kokoomus.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kansallinen kokoomus
Kokoomuksen puoluevaltuusto nimitti puoluehallituksen vuodelle 20267.2.2026 18:02:27 EET | Tiedote
Kokoomuksen puoluevaltuusto on nimennyt uuden puoluehallituksen vuodelle 2026. Puoluevaltuusto päätti asiasta lauantaina kokouksessaan hotelli Rantapuistossa Helsingissä.
Kokoomuksen kansanedustajat lähtevät kiertämään – Tulevina viikkoina lähes 40 tapahtumaa ympäri Suomen!21.1.2026 15:04:33 EET | Kutsu
Kokoomuksen eduskuntaryhmä lähtee kiertämään Suomea Toivo kotiin -kiertueelle. Kiertueen tarkoituksena on kutsua suomalaiset yhteen tuomaan ideoita siitä, miltä Suomi näyttää 2030-luvulla ja mitä ratkaisuja suomalaisilla on aikamme suurimpien haasteiden ratkaisemiseksi.
Kokoomusministerit esittävät sosiaalisen median rajoittamista alle 15-vuotiailta24.11.2025 13:27:58 EET | Tiedote
Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo ja sosiaaliturva- ja tasa-arvoministeri Sanni Grahn-Laasonen kertovat kannattavansa sosiaalisen median rajoituksia alle 15-vuotiaille.
Kokoomuksen puolueorganisaatioon uusia työntekijöitä!10.10.2025 15:40:13 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puoluehallitus on 9.10. pidetyssä kokouksessaan tehnyt uusia nimityksiä puolueorganisaatioon.
Kokoomuksen puoluekokous Jyväskylään kesällä 202622.8.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puoluehallitus on päättänyt järjestää vuoden 2026 puoluekokouksen Jyväskylässä. Aiemmin päätetty Kotkan puoluekokous siirtyy myöhäisempään ajankohtaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme