Pinja Perholehdon vappupuhe

Arvoisat kuulijat, hyvä vapun juhlakansa,

Vappu on työväen juhla. Niiden juhla, jotka heräävät ennen aurinkoa, jotta muut saisivat aamukahvinsa ja leipänsä. Kunnianosoitus heille, jotka eivät ehkä ehdi tänäänkään juhlia – koska ovat töissä silloin, kun muut lepäävät: pelastavat, hoitavat, kuljettavat, valmistavat, siivoavat.

Mutta vappu ei ole vain juhla. Se on myös vaatimus. Vappu syntyi oikeudesta parempaan arkeen – kahdeksan tunnin työpäivään, oikeuteen järjestäytyä, oikeuteen tulla kuulluksi. Se on perintö heiltä, jotka marssivat, lakkoilivat ja rakensivat – usein kovaa hintaa maksaen – sen Suomen, jossa työntekijällekin saatiin ääni ja arvo.

Mikää ei tullut itsestään, ei ilman kovaa työtä. Siksi vappu ei ole vain katsaus historiaan – vaan myös lupaus tulevasta. Lupaus siitä, että me nyt vuorostamme teemme kaikkemme toimiaksemme niin, ettei heidän perintönsä murene.

Hyvä vapun juhlakansa,

Meistä moni on joskus siirtänyt laskun eräpäivää, valinnut osamaksun selvitäkseen, turvautunut pikavippiin tai lainannut rahaa ystävältä. Elämä on ollut tiukilla ennenkin, mutta nyt se on kireällä kuin kengännauha.

Niukkuus ei näytä samalta kaikilla, mutta kokemus yhdistää. Se on sitä kun miettii, ostaako lääkkeet vai ruokaa. Sitä, kun toivoo vanhan pesukoneen vielä kestävän, koska uuteen ei ole varaa. Sitä, kun kulkee kaupassa punalaputettuja etsien, tai seisoo leipäjonossa edes pientä apua odottaen.

Jo ennen koronaa moni eli kädestä suuhun. Pandemia söi viimeisetkin puskurit. Sota nosti hinnat pilviin. Ja kun moni jo kaatui, päätti Orpon hallitus kiristää ruuvia vielä lisää.

Lääkkeiden hinta, soten asiakasmaksut, arvonlisäverotus. Kaikki on kallistunut. Viesti tuntuu olevan, että jos köyhä ei pääse lääkäriin, olisi pitänyt olla sairastumatta. Jos työtön ei löydä töitä, olisi pitänyt hakea ahkerammin. Jos päihderiippuvainen ei saa kuntoutusta, olisi pitänyt skarpata.

Opiskelijat on ajettu velkakierteeseen. Köyhät hätämajoitukseen. Pienipalkkaiset ulos kodeistaan ja työntekijät kortistoon. Suomessa on tänään tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä, joiden ainoa kysymys on: ”Kauanko vielä pärjään?”.

Ja silti he pärjäävät. Hetki kerrallaan. Palkkapäivästä toiseen sinnitellen. Se on rohkeutta. Sellaista käsittämätöntä voimaa, joka ei aina näy, mutta jota ilman tämä maa ei pysyisi pystyssä.

Hyvät kuulijat,

kaksi viikkoa sitten nähtiin valtava punainen vyöry ympäri Suomea. SDP tuli ykkösenä maaliin sekä kunta- että aluevaaleissa ensimmäistä kertaa yli kahteenkymmeneen vuoteen. Se oli historiallinen tuplavoitto, mutta ennen kaikkea muistutus siitä, mitä suomalaiset odottavat politiikalta. Enemmän vastuuta. Enemmän välittämistä.

Puhuimme vaalien alla erityisesti nopeasta hoitoonpääsystä, oppimisrauhasta sekä riittävän pienistä ryhmistä niin kouluissa kuin varhaiskasvatuksessa. Näiden eteen sitouduimme myös työskentelemään.

Tiedämme, että erityisesti monilla hyvinvointialueilla tilanne on nyt vaikea. Juuri siksi hallituksen olisi nyt osoitettava rohkeutta, myönnettävä erheensä, tarkastettava linjansa ja annettava alueille lisää aikaa alijäämien kattamiseen. Ei avointa piikkiä – vaan aikaa. Aikaa siksi, että lyhytnäköinen oman oksan sahaaminen voitaisi lopettaa.

Muussa tapauksessa monilla alueilla joudutaan pohtimaan, kumpaa rikkoa: perustuslakia vai hyvinvointialuelakia?

Vaalikentillä kaikkien puolueiden puheenjohtajat lupasivat, että kahdessa viikossa on saatava hoitoa. Myös Orpo ja Purra vakuuttivat, että heidän valtuutettunsa seisovat hoitotakuun takana. Nyt on näytön paikka: tukea SDP:n aloitteita ja varmistaa, että kahden viikon hoitotakuu toteutuu myös käytännössä, joka alueella.

Hyvät kuulijat,

Tämän hallituksen tarina on ollut hurja. Se alkoi puheilla vahvasta ja välittävästä Suomesta. Sitten tulivat leikkaukset. Ja nyt, kun kurjuus leviää, hallitus kehuu itseään rohkeaksi.

Mutta jos rehellisiä ollaan, rohkeus ei ole sitä, että lyö heikoimpia. Ei sitä, että ummistaa silmät todellisuudelta tai sitä, että tekee politiikkaa ilman moraalista kompassia.

Rohkeus on oikeudentuntoa. Se on tiedolla johtamista, asiantuntijoiden kuulemista. Ihmiseltä ihmiselle tekemistä.

Tyhmänrohkea sen sijaan toimii hinnalla millä hyvänsä, piittaamatta seurauksista. Tyhmänrohkeus on sitä, että seilaa vauhtisokeana karille.

Ja sinnehän tämä velkalaiva nyt on menossa. Hallitus on meuhkannut kaksi vuotta sakset kädessä heiluen, että leikkaukset ovat välttämättömiä. Että mitään muuta vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ole.

Ja nyt, kun kasvuun on saatu asunnottomuus, leipäjonot ja työttömyys –  hallitus vetää hatustaan miljardien veronalennukset kuin taikuri kaniinin. Ensin leikattiin ammatillisesta koulutuksesta, kulttuurista, lastensuojelusta, kotihoidosta – ja sitten löytyykin yli kaksi miljardia, suurin osa suurituloisille.

Puoliväliriihessä piti ratkaista talouden tulevaisuus. Sen sijaan siellä kuopattiin tavoite julkisen talouden tasapainottamisesta – ja päätettiin antaa pomolle seitsemän kertaa enemmän kuin alaiselle. Pikavipillä – valtion eläkekassasta.

Ja mikä pahinta – samaan aikaan on “pakko” leikata esimerkiksi kunnilta ja korkeakoulutuksesta.

Suomen puolesta sopii tietenkin toivoa, että kasvu ja verotulot oikeasti toteutuisivat. Kyllä me niitä todella tarvitsemme. Haasteena kuitenkin on, että monet dynaamisista vaikutuksista ovat paitsi epävarmoja, myös suhdannesidonnaisia. On epäselvää tuleeko niitä ja koska niitä tulee, mutta ainakaan niitä ei taantuman aikana tule paljon.

Ja mikä ehkä yllättävintä: valtava yhteisöveroale ei auta edes suurinta osaa yrittäjistäkään. Ei kampaajia, kirvesmiehiä, kuvataiteilijoita, kirjanpitäjiä. Yksinyrittäjistä joka neljäs ansaitsee reilusti alle 2000 euroa kuukaudessa. Hallitus unohti heidät jo kiristäessään alvia ja poistaessaan pienten yritysten verohuojennuksen.

Me sosialidemokraatit tekisimme toisin. Nostaisimme alv-verovelvollisuuden alarajaa 30 000 euroon – suoraan tueksi pienituloisille yrittäjille. Helpottaisimme pienten yritysten osallistumista julkisiin hankintoihin. Ja me panostaisimme arjen perusasioihin: sujuvaan liikenteeseen, kestävään kaavoitukseen, siisteihin viheralueisiin – siihen, mikä pitää kivijalkaliikkeet hengissä.

Koska jokainen, joka ottaa riskin ja laittaa itsensä likoon, ansaitsee kannustusta. Rohkeus ei näy aina ulospäin. Se voi olla sitä, että uskaltaa hakea töitä vielä kymmenennen kerran. Että lähtee kouluttautumaan uuteen ammattiin. Sekin on rohkeutta, että konkurssin tai työttömyyden jälkeen yrittää yhä uudelleen. Ei meidän tehtävämme ole rangaista epävarmuudesta, vaan tukea toivoa.

Hyvät kuulijat,

keinoja reilumpaan politiikkaan kyllä löytyy, kunhan on tahtoa niitä etsiä ja rohkeutta myös käyttää. SDP:n vaihtoehdossa talouden tasapainottamisen taakka ei kaadu pienituloisten ja heikoimmassa asemassa olevien niskaan, eivätkä yhteiskunnan rikkaimmat saa erityiskohtelua. Vaihtoehdossamme verotus laskisi 9 kymmenestä, työtä riittäisi enemmän ja valtio velkaantuisi vähemmän.

Viime viikolla nähtiin, että hallitus on itseasiassa myös lukenut ehdotuksiamme. Me olemme vaatineet työtulovähennyksen lapsikorotusta, osinkoverokikkailun suitsimista, kovempia maksuja ainutkertaisten kaivosmineraaliemme hyödyntämisestä. Näissä hallitus on tullut edes osittain järkiinsä ja muutti kurssia puoliväliriihessä.

Valtava työvoitto oli myös se, että saimme hallituksen luopumaan sairaussakosta. Sellaista iskua pienituloisille naisvaltaisille aloille ei voi antaa.

Eikä työelämää ylipäätään saa romuttaa – vaan kehittää. Me emme olisi lakkauttaneet aikuiskoulutustukea, vaan esitimme sen kehittämistä. Emme olisi rajanneet lakko-oikeutta, säätäneet palkkamonttulakia, räätälöineet veronkiristystä ammattiliittoon järjestäytyneille. Sen sijaan me olemme puhuneet alipalkkauksen kriminalisoinnista, työntekijöiden hyvinvoinnista ja oikeudesta sellaiseen työhön, jolla aidosti tulisi toimeen.

SDP:n viesti suomalaisille on, että jo itsensä työllistäminen on aina hatunnoston arvoinen asia. Että opiskelu kannattaa aina. Että työn syrjään kiinni pääseminen on aina ihan valtavan arvokas asia – aivan kaikissa ammateissa.

Hyvät kuulijat,

Suomi on suurten haasteiden edessä. Muuttunut turvallisuustilanne, maailmanpolitiikan myllerrys, harmaa trumpismi, brutaalit sodat sekä vaikea talous- ja työllisyystilanne haastavat meitä. Vaikeina aikoina päätösten on oltava reiluja. Esimerkiksi puolustustusta on vahvistettava, mutta ihmisille tärkempien tukiverkkojen ja palveluiden kustannuksella.

Me SDP:ssa haluamme olla rakentamassa huomista ja etsimässä ratkaisuja. Siksikin käynnistimme uuden ohjelmatyön. Sen tavoitteena on – ei enempää tai vähempää – kuin laatia ratkaisut, joilla palautetaan luottamus ja vahvistetaan uskoa tulevaisuuteen.

Suomi tarvitsee kasvua, työpaikkoja ja toivoa. Suomi tarvitsee ratkaisuja, joiden myötä jokaisella suomalaisella on oikeus siihen, ettei kaupan kassalla tarvitse pelätä pystyykö maksamaan ostoksensa. Että lapsen sairastuessa uskaltaa mennä lääkäriin ilman, että perässä seuraa jättilasku. Että päivän päätteeksi voi sulkea oven omaan kotiin – kotiin, jonka vuokra tai lainalyhennys on kohtuullinen.

Kaiken tämän me olemme sitoutuneet tekemään – samalla huolehtien maapallon kantokyvystä.

Hyvä vapun juhlakansa,

tämä päivä on minusta hieno muistutus siitä, että yhdessä olemme enemmän. Yksin meidät voidaan murtaa, mutta yhdessä voimme rakentaa.

Se vaatii rohkeutta. Ei tyhmänrohkeutta – vaan todellista rohkeutta. Rohkeutta puolustaa heikoimpia ja tehdä oikein, vaikka helpompi tie olisi toisenlainen. Rohkeutta rakentaa maailmaa, jossa luottamus kantaa yli kriisien ja kuohujen. Vaikka ajat ovat vaikeat, me emme ole hiljaa. Sillä hiljaisuus ei koskaan ole muuttanut maailmaa.

Oikein hyvää vappua kaikille!