RKP:n luottamushenkilöpaikat Helsingissä jaettu uudelle valtuustokaudelle
Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä Helsingissä on kevään vaalien jälkeen jakanut luottamustehtävät tulevalle valtuustokaudelle. Tavoitteena on ollut varmistaa, että RKP on vahvasti mukana kaupungin päätöksenteossa.

Marcus Rantala jatkaa RKP:n edustajana Helsingin kaupunginhallituksessa puolueen neuvotteleman kaksivuotiskauden ajan. Nora Grotenfelt jatkaa valtuustoryhmän puheenjohtajana, ja Björn Månsson jatkaa Helsingin seudun liikenteen (HSL) hallituksen jäsenenä.
Silja Borgarsdóttir Sandelin siirtyy kasvatuksen ja koulutuksen lautakuntaan sekä toimii sen ruotsinkielisen jaoston varapuheenjohtajana. Samassa jaostossa toimii myös RKP Helsingin piirin puheenjohtaja Emma Ringbom. Oona Hagman nousee kulttuuri- ja vapaa-aikalautakuntaan, ja Mia Hafrén edustaa puoluetta lautakunnan kulttuurijaostossa. Cecilia Ehrnrooth ottaa paikan rakennusten ja yleisten alueiden jaostossa. Kansalliskielilautakunnassa RKP:tä edustaa Kristian Wahlbeck ja tarkastuslautakunnassa Jonas Eiring. Henrik Meinander saa paikan Korkeasaaren eläintarhan hallituksessa.
– Kiitämme äänestäjiämme meille annetusta luottamuksesta ja tulemme hoitamaan tehtävämme parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt keskitymme osoittamaan, että RKP:tä tarvitaan ja että kädenjälki näkyy, koulutuksessa, kulttuurissa ja siinä, miten Helsinki säilyy vahvana kaksikielisenä kaupunkina. Onnistuimme neuvotteluissa yli odotusten, ja RKP jatkaa vastuullista työtä lähes 18 000 äänestäjän antaman mandaatin pohjalta, sanoo valtuustoryhmän puheenjohtaja Nora Grotenfelt.
Lisätietoja:
Marcus Rantala 050 354 7159
Nora Grotenfelt 040 737 7207
Silja Borgarsdóttir Sandelin 050 366 8291
Björn Månsson 040 545 0470
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Mahdi: Österbottens välfärdsområde ska inte behöva bära ansvar för Finansministeriets fel3.7.2025 18:58:53 EEST | Pressmeddelande
Tidigare i veckan meddelade Finansministeriet att de räknat fel och att Österbottens välfärdsområde får nästa år fyra miljoner mindre än utlovats. SFP:s vice ordförande och ledamot i Österbottens välfärdsområde Ramieza Mahdi är mycket besviken och anser det helt orimligt.
Strand och Wickström: Joddböles utveckling i Ingå är strategiskt viktig för hela Finland30.6.2025 21:57:40 EEST | Pressmeddelande
Europa- och ägarstyrningsminister Joakim Strand besökte idag, måndag den 30.6, Joddböle industriområde i Ingå tillsammans med riksdagsledamot och Ingås kommunstyrelseordförande Henrik Wickström. Under besöket presenterades planerna på ett utsläppssnålt stålverk av Blastr Green Steel samt visionen om att skapa ett företagskluster i Joddböle och i hela Västra Nyland.
Strand ja Wickström: Joddbölen kehitys Inkoossa on strategisesti tärkeää koko Suomelle30.6.2025 21:57:40 EEST | Tiedote
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strand vieraili tänään. 30.6, Joddbölen teollisuusalueella Inkoossa. Vierailuun osallistui myös kansanedustaja ja Inkoon kunnanhallituksen puheenjohtaja Henrik Wickström. Vierailun aikana ministerille esiteltiin Blastr Green Steelin suunnitelmat vähäpäästöisestä terästehtaasta sekä laajemmat visiot yrityskeskittymän rakentamisesta Joddböleen ja koko Länsi-Uudellemaalle.
Adlercreutz: Alla har rätt att vara sig själv28.6.2025 11:59:30 EEST | Pressmeddelande
Idag fylls gatorna av gemenskap när Prideparaden ordnas i Helsingfors. Svenska folkpartiets ordförande, undervisningsminister Anders Adlercreutz deltar i Pridetåget tillsammans med statsrådet och Svenska folkpartiet.
Adlercreutz: Kaikilla on oikeus olla oma itsensä28.6.2025 11:59:30 EEST | Tiedote
Tänään Helsingin kadut täyttyvät yhteisöllisydestä Pride-kulkueen myötä. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz osallistuu kulkueeseen yhdessä valtioneuvoston ja RKP:n kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme