Rikosseuraamuslaitos saa lisää vankipaikkoja ja henkilöstöä
30.4.2025 16:09:21 EEST | Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten | Tiedote
Rikosseuraamuslaitokselle on myönnetty 30.4. julkaistussa kehyspäätöksessä lisämäärärahaa vankipaikkojen lisäämiseksi ja niitä vastaavan henkilöstötarpeen kattamiseen. Oikeusministeriön laskelman mukaan vankipaikkoja saadaan lisää arvioilta noin 400.

Lisävankipaikkoja saadaan Turun vankilaan, johon tehdään lisärakennus. Lisäksi on suunniteltu, että Helsingin ja Kylmäkosken vankiloiden yhteyteen rakennettaisiin uusia moduuliselliosastoja ja että lakkautetun Pelson vankilan siirtokelpoinen selliosasto siirrettäisiin Hämeenlinnan vankilan yhteyteen. Ensimmäiset lisävankipaikat saadaan käyttöön jo ensi vuonna, Turun lisärakennus valmistunee vuonna 2027. Myös uusien vankiloiden suunnittelussa edetään. Pirkanmaalle rakennettavan vankilan suunnittelu käynnistyy ja Uudellemaalle kaavaillun vankilan valmistelua edistetään.
-Olemme tyytyväisiä siitä, että vankimäärän kasvaessa saamme myös uusia tiloja ja lisää henkilökuntaa. Kun henkilökuntaa on liian vähän ja vankilat aivan täynnä, työ painottuu lähinnä arjen välttämättömyyksien hoitamiseen, sanoo pääjohtaja Anna Arola-Järvi. Riittävä henkilöstömäärä ja asianmukaiset työskentelyolosuhteet ovat keskeisiä paitsi työntekijöiden jaksamisen myös uusintarikollisuuden vähentämisen näkökulmasta.
Vaikka vankilaverkostossa on uusia ja hyväkuntoisia vankiloita, monet vankilat ovat vanhoja, kertyneen korjausvelan vuoksi huonokuntoisia ja nykyaikaiseen vankilatoimintaan soveltumattomia. Vankimäärän voimakkaan kasvun vuoksi vankipaikkoja ja henkilöstöä tarvitaan lisää. Keskimääräinen päivittäinen vankimäärä on kasvanut noin 550 vangilla vuosien 2021–2024 välillä ja kasvun ennakoidaan jatkuvan siten, että vuonna 2030 vankeja on noin 500 enemmän kuin tänä vuonna. Rikosseuraamuslaitos arvioi, että vuoteen 2030 mennessä tarvittaisiin yli 1000 vankipaikkaa ja noin 670 henkilötyövuotta lisää.
Rikosseuraamuslaitos on selvittänyt millä keinolla vankilaverkostoa voitaisiin uudistaa tarpeiden mukaiseksi. Uudenmaan ja Pirkanmaan vankiloiden rakentamisen lisäksi ehdotetaan, että Turkuun rakennettaisiin avovankila miehille ja Hämeenlinnaan avovankila naisille. Lisäksi ehdotetaan, että heikoimmassa kunnossa olevista vankiloista luovuttaisiin ja vankiloiden toiminta siirrettäisiin uusiin, toimivampiin tiloihin. Uusissa vankiloissa tilaratkaisut mahdollistavat tehokkaan ja turvallisen toiminnan.
Rikosseuraamuslaitos ei päätä vankiloiden rakentamisesta tai lakkauttamisesta, vaan ne edellyttävät poliittista päätöksentekoa.
Lisätietoja:
Pääjohtaja Anna Arola-Järvi
puh. 029 56 88500 (vaihde)
etunimi.sukunimi@om.fi
Yhteyshenkilöt
Anna Arola-JärviPääjohtaja
Puh:0295 688 500anna.arola-jarvi@om.fiTietoja julkaisijasta
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Kuopiobaserade återvinningsbutiken Rihma utsedd till Årets plats för samhällstjänstgöring26.8.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Återvinningsbutiken Rihma har tilldelats det nationella hedersomnämnandet Årets plats för samhällstjänstgöring, som Brottspåföljdsmyndigheten för första gången delar ut. Bakom utmärkelsen ligger ett långsiktigt arbete som plats där man kan få fullgöra samhällstjänst och ett respektfullt och jämlikt bemötande av personer som utför samhällstjänst.
Kuopiolainen Kierrätysmyymälä Rihma palkittiin vuoden yhdyskuntapalvelupaikkana26.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kierrätysmyymälä Rihma on saanut Rikosseuraamuslaitoksen ensimmäistä kertaa myöntämän valtakunnallisen Vuoden yhdyskuntapalvelupaikka -kunniamaininnan. Tunnustuksen taustalla ovat pitkäjänteinen työ yhdyskuntapalvelun toteuttajana sekä tapa kohdata palvelua suorittavat ihmiset arvostavasti ja yhdenvertaisesti.
Fängelsebiblioteken främjar fångars social integration och lärande – Irmeli Malka-Kannisto tilldelas fångvårdens förtjänstkors25.8.2026 14:30:00 EEST | Pressmeddelande
Fängelsebiblioteken spelar en viktig roll när det gäller att stödja fångarna lärande, social integration och rehabilitering. Fångvårdens förtjänstkors, som tilldelats specialbibliotekarie Irmeli Malka-Kannisto vid Åbo stadsbibliotek, lyfter fram det långsiktiga arbete som verksamheten vid fängelsebiblioteken har utvecklats på olika håll i Finland.
Vankilakirjastot tukevat osallisuutta ja oppimista – Irmeli Malka-Kannistolle Vankeinhoidon ansioristi25.8.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
Vankilakirjastot ovat tärkeä osa vankien oppimisen, osallisuuden ja kuntoutumisen tukemista. Turun kaupunginkirjaston erikoiskirjastovirkailija Irmeli Malka-Kannistolle myönnetty Vankeinhoidon ansioristi nostaa esiin pitkäjänteisen työn, jolla vankilakirjastotoimintaa on kehitetty eri puolilla Suomea.
Mentalvårdstjänsterna för fångar förbättras i samarbete mellan Brottspåföljdsmyndigheten och Enheten för hälso- och sjukvård för fångar12.8.2026 13:08:04 EEST | Pressmeddelande
Brottspåföljdsmyndigheten (Rise) och Enheten för hälso- och sjukvård för fångar (VTH) förtydligar sin uppgiftsfördelning i mentalvårdstjänsterna för fångar. En del av psykologresurserna, som motsvarar fyra årsverken, överförs till VTH så att hälso- och sjukvårdstjänsterna för fångar stärks och genomförs på det sätt som lagen förutsätter. Syftet med ändringen är att förbättra tillgången till mentalvårdtjänster och patient- och fängelsesäkerheten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme