Helsingin pelastuslaitoksen vappu 2025 oli rauhallinen
2.5.2025 11:04:46 EEST | Helsingin kaupungin pelastuslaitos | Tiedote
Maltillisen juhlinnan ja kolean sään ansiosta pelastuslaitoksen vappu oli vain hiukan normaaliviikonloppua vilkkaampi. Myös ensihoidon hälytystehtävät aiheutuivat tavanomaisista syistä sekä aattona, että vappupäivänä.

Vappuaatto
Ensihoidon aatto oli hieman tavanomaista viikonloppua vilkkaampi, mutta pysyi kuitenkin maltillisena. Hälytystehtäviä oli 162, ja ne painottuivat keskustan alueelle. Ensihoitoa työllistivät etenkin kaatumiset ja lievät alkoholi- ja päihdeyliannokset. Tehtävämäärät laskivat oleellisesti puolen yön jälkeen, mihin osaltaan saattoi vaikuttaa kolea sää.
Pelastuksen Ilta ja yö oli erittäin rauhallinen. Kello 18 jälkeen oli vain neljä tehtävää koko Helsingissä, ja ne kaikki olivat pieniä perustehtäviä.
Vappupäivä
Ensihoidolla vappupäivä sujui aikaisempia vuosia rauhallisemmin. Tehtäväprofiili oli normaalin viikonlopun mukainen: kaatumisia, heikentynyttä yleistilaa, rintakipu, myrkytyksiä. Totuttuun tapaan muutama tehtävä tuli Kaivopuistoon.
Myös pelastuksella oli rauhallinen päivä, hälytystehtäviä oli 27, joista automaattisten paloilmoittimien tarkastuksia oli 12.
Yhteyshenkilöt
Anna LehtirantaViestintäyksikön päällikköHelsingin kaupungin pelastuslaitos
Puh:09-310 30014anna.lehtiranta@hel.fiTietoja julkaisijasta
Helsingin kaupungin pelastuslaitos tuottaa turvallisuutta ja auttaa hädän hetkellä. Palvelumme ovat onnettomuuksien ehkäisy, pelastustoiminta ja ensihoito sekä väestönsuojelu ja varautuminen. Yhdellätoista pelastusasemallamme ja neljällä meriasemallamme työskentelee noin 800 henkeä, joista noin 600 pelastus- ja ensihoitopalveluissa.Vuonna 2022 pelastuslaitoksella oli 8632 pelastustoimen ja 64000 ensihoidon hälytystehtävää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupungin pelastuslaitos
Opiskele pelastajaksi Helsingissä2.2.2026 08:05:48 EET | Tiedote
Helsingin Pelastuskoulun haku pelastajatutkintoon on käynnissä 2.2.–6.3. Tutkinnosta valmistuu 1,5 vuodessa pelastajaksi. Pelastaja muun muassa sammuttaa tulipaloja, pelastaa ihmisiä tapaturma- ja kriisitilanteissa sekä osallistuu ensihoitotehtäviin.
Haku Helsingin pelastuskouluun alkaa – tutustu koulutukseen ja harjoitteluympäristöihin uusilla 3D-virtuaalikierroksilla26.1.2026 12:52:05 EET | Tiedote
Haku Helsingin pelastuskouluun alkaa helmikuun alussa 2.2.2026. Uutta uraa pelastusalalla harkitsevat pääsevät nyt tutustumaan koulutukseen ja sen harjoitteluympäristöihin uudella, virtuaalisella 3D‑virtuaalikierroksilla.
Vuodenvaihde Helsingissä: 156 ensihoitotehtävää ja 43 pelastustehtävää – Ilotulitteet työllistivät pelastusta1.1.2026 02:07:17 EET | Tiedote
Helsingin uusi vuosi sujui suhteellisen rauhallisesti. Ensihoitopalvelu sai 156 tehtävää, pääasiassa päihteisiin liittyviä. Pelastuslaitokselle kirjattiin 43 hälytystä, suurin osa ilotulitteista aiheutuneita. Resursseja vahvistettiin ja sopimuspalokunnat osallistuivat. Kansalaistorilla juhlat sujuivat hyvissä merkeissä. Viestintää tehostettiin somekanavilla.
Joutsenten hyvinvointi askarruttaa ja aiheuttaa turhia soittoja31.12.2025 16:19:26 EET | Tiedote
Talvipakkaset ja jäätyvät järvet herättävät monen mielessä kysymyksen: voiko joutsen jäätyä kiinni jäähän? Vastaus on – harvoin, ja vain poikkeustilanteissa. Joutsenet ovat sopeutuneet kylmiin olosuhteisiin hämmästyttävän hyvin. Uuden vuoden aattona on hätäkeskukseen tullut kymmenkunta soittoa, soittoja on tullut myös pelastuslaitokselle suoraan joutsenista. Joutsenilla on jaloissaan erikoisempi verenkierto. Se pitää kudokset sulana ja estää jäätymisen, vaikka lintu seisoo tuntikausia jäällä. Joutsenet eivät pysy paikallaan. Ne vaihtavat paikkaa ja liikkuvat säännöllisesti, mikä estää jään muodostumisen ympärille. Lisäksi linnut hakeutuvat sulapaikoille – virtavesiin, merialueille ja jopa lämpimiin jätevesien kohtiin, joissa vesi ei jäädy. Jos joutsen sairastuu tai heikkenee, se voi jäädä paikalleen ja jäätyä kiinni. Tämä on kuitenkin harvinaista ja liittyy yleensä huonoon kuntoon, ei normaaliin talvikäyttäytymiseen. Joutsenet ovat siis talven mestareita – kylmä ei niitä helposti pysäy
Uusi vuosi Helsingin kaupungin pelastuslaitoksella31.12.2025 13:47:08 EET | Tiedote
Helsingin pelastuslaitos järjestää uudenvuodenaattona 2025 "Uusi vuosi LIVE" -somekampanjan, jossa seurataan pelastuslaitoksen toimintaa reaaliajassa. Kampanja sisältää videotarinoita ja kuvagallerioita hälytystehtävistä sekä asemien arjesta. Viestintä tapahtuu X:ssä, Instagramissa ja Facebookissa tehostetusti klo 15 - 01:00
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme