KULTAINEN VISIO Jääkiekkoilijasta alan suunnannäyttäjäksi
Suomen Kultareservin toimitusjohtaja Sebastian Rasimus on oppinut jääkiekkoilijaurastaan tärkeitä asioita yrittäjyyteen: kilpailuhenkisyyttä, empatiaa ja vuorovai-kutustaitoja. Hän tietää, että joukkueessa ei kukaan menesty yksin.

Artikkeli on julkaistu Nordic Marketing Consultantsin tuottamassa JOHTAJAT-liitteessä, joka ilmestyi 3.5 HS Kuukausiliitteen osana.
LAPISSA varttunut Sebastian Rasimus, 35, pelasi nuorena miehenä jääkiekkoa Ruotsissa ja haaveili kansainvälisestä ammattilaisurasta, kunnes siirtyi liike-elämän puolelle. Suomen Kultareservi Oy:n hän perusti 2019.
Sinulla on taustaa muun muassa jääkiekosta ja saunalautan pyörittämisestä. Miten ne ovat vaikuttaneet uraasi?
-Jääkiekko on opettanut minulle tärkeitä arvoja, kuten yhteistyön merkityksen ja vastuun jakamisen samalla kun tekee parhaansa omassa roolissaan. Urheilussa ja liiketoiminnan johtamisessa on paljon samaa: on kyettävä sopeutumaan nopeasti, jatkettava eteenpäin tappioista huolimatta ja oltava valmis kantamaan vastuunsa joka päivä.
-Saunalauttaprojekti taas opetti minulle riskien hallintaa ja uuden liiketoimintamallin rakentamista täysin uuteen ympäristöön. Yrittäjyys on jatkuvaa haasteiden ratkaisua, ja siksi hyvä työilmapiiri on äärimmäisen tärkeä – se auttaa selviämään vaikeuksista ja varmistaa, että tiimi toimii tehokkaasti yhdessä.
Mitä jääkiekko opetti joukkuepelaamisesta ja johtajuudesta?
-Jääkiekko opetti minulle kilpailuhenkisyyttä, empatiaa ja vuorovaikutustaitoja. Joukkueessa ei menesty yksin – yhteishenki ja toisten tukeminen tekevät ryhmästä vahvemman kuin pelkkä yksilöiden summa on. Tämä ajattelutapa on siirtynyt myös liiketoimintaan.
Mikä sai lähtemään mukaan juuri kultabisnekseen?
-Minua kiinnosti ala, joka oli käytännössä vasta muotoutumassa Suomessa. Se tarjosi mah- dollisuuden rakentaa jotain uutta ja ainutlaatuista ilman valmiita malleja tai esikuvia. Halusin myös työskennellä alalla, jossa on pitkäjänteisyyttä, kasvumahdollisuuksia ja kestävä perusta.
Uskon avoimeen viestintään
Ala on saanut myös negatiivista julkisuutta – mistä se johtuu?
-Halusin perustaa yhtiön, koska alalla oli liikaa harhaanjohtavaa viestintää ja liian vähän vastuullisia toimijoita. Halusin näyttää, että asiat voi tehdä avoimesti ja rehellisesti – ja samalla menestyä.
Mikä on vastuullisuuden merkitys yrityksenne toiminnassa?
-Vastuullisuus on yksi Suomen Kultareservin kulmakivistä. Se ei rajoitu vain yksittäisiin projekteihin, vaan näkyy jokapäiväisessä toiminnassamme, kuten hinnoittelussa, asiakas- palvelussa ja siinä, että toimimme aina avoimesti ja eettisesti, kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Pitkällä aikavälillä vastuullisuus ei ole vain oikein, vaan se rakentaa myös pysyvää luottamusta.
-Ympäristövastuu näkyy paitsi sulatusprosessin valinnoissa myös siinä, että tuemme Luonnonperintösäätiötä vanhojen metsien suojelussa.
Kuinka organisaationne on rakentunut?
-Yritystä perustaessani keskityin vahvojen yhteistyösuhteiden luomiseen, asiantuntevan asiakaspalvelun kehittämiseen ja kokeneiden ammattilaisten kokoamiseen. Näiden asioiden varaan rakentui toimiva organisaatio, joka kehittyy jatkuvasti.
Meillä ei ole perinteistä hierarkiaa, vaan selkeät roolit ja vastuualueet. Uskon avoimeen viestintään ja tiimityöhön – haluan olla aidosti mukana arjen tekemisessä ja kehittää toimintaa yhdessä henkilöstön kanssa.
Yrityksen keskeiset arvot?
-Avoimuus, asiakaslähtöisyys ja kestävä kehitys. Uskomme, että liiketoiminta voi olla samanaikaisesti sekä kannattavaa että vastuullista. Yritys on kasvanut nopeasti: liikevaihdon ennuste kuluvalle vuodelle odotetaan nousevan yli 10 miljoonaan euroon, ja asiakkaita on jo yli 20 000 ympäri Suomen.
Tärkeimmät opit henkilöstön johtamisessa
-Hyvä johtaja on läsnä ja kuuntelee. Kun työntekijät tuntevat tulleensa kuulluiksi ja arvostetuiksi, he tekevät työnsä paremmin. Johtaminen ei ole vain ohjeiden antamista, vaan myös valmiutta muuttua ja kehittyä tilanteen mukaan. Luottamus rakennetaan avoimuudella ja rehellisellä vuorovaikutuksella.
Varmistan aina, että perheelle jää tarpeeksi aikaa
Millainen johtaja olet työyhteisössä?
-En näe itseäni perinteisessä hierarkisessa roolissa, vaan osana tiimiä. Olen mukana arjessa tukemassa ja mahdollistamassa muiden onnistumista. Minulle on tärkeää luoda ympäristö, jossa työntekijät voivat kasvaa ja tuntea ylpeyttä siitä, mitä saamme yhdessä aikaan.
Miten olet kehittänyt omaa johtamistasi?
-Olen kehittynyt ennen kaikkea kuuntelemalla niin tiimiäni kuin oppimalla erilaisista yrittäjyyden tuomista tilanteista. Seuraan myös kokeneempia johtajia, luen ja ennen kaikkea opin omista virheis- täni. Uskon jatkuvaan kehitykseen, enkä ajattele olevani koskaan täysin valmis johtajana.
Johtamisen suurimmat haasteet?
-Suurin haaste on tasapainon löytäminen luottamuksen ja ohjaamisen välillä. Liiallinen kontrolli tukahduttaa luovuuden ja vastuunoton, mutta liian vähäinen tuki voi johtaa kaaokseen. On tärkeää tunnistaa, milloin tiimi tarvitsee suuntaa ja milloin heitä kannustetaan ottamaan enemmän vastuuta itse.
Olet naimisissa ja sinulla on kaksi lasta. Miten vedät rajat perhe-elämän ja työn välille?
-Sekä perhe-elämä että yrittäjyys ovat valtavia osia elämässäni, eikä niiden välille voi vetää selkeää rajaa. Pyrin kuitenkin aina varmistamaan, että perheelle on tarpeeksi aikaa. Jos perheessä ei voi hyvin, on vaikea onnistua johtajana tai yrittäjänä. Tasapaino on jatkuva työ, jota pyrin kehittämään päivittäin.
Artikkeli on julkaistu Nordic Marketing Consultantsin tuottamassa JOHTAJAT-liitteessä, joka ilmestyi 3.5 HS Kuukausiliitteen osana.
Yhteyshenkilöt
Titti MyhrbergToimitusjohtajaNordic Marketing Consultants Oy
Puh:0402184179titti.myhrberg@topbusiness.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nordic Marketing Consultants Oy
Here Are the Winners of Finland’s First Grand Travel Award3.6.2025 19:27:53 EEST | Tiedote
The Nordic region’s most prestigious travel industry gala, the Grand Travel Award, was held today for the first time in Finland. The event, hosted at Epicenter Helsinki, brought together 250 travel professionals from across the country to celebrate the best in the industry. This exclusive, invite-only event drew significant interest beforehand – and the atmosphere was filled with stories, energy, and inspiration. The award ceremony was hosted by Mervi Kallio.
Här är vinnarna av Finlands första Grand Travel Award3.6.2025 19:25:23 EEST | Tiedote
Nordens mest prestigefyllda resebranschgala, Grand Travel Award, arrangerades idag för allra första gången i Finland. Evenemanget, som hölls på Epicenter i Helsingfors, samlade 250 yrkesverksamma inom resebranschen från hela landet för att fira branschens främsta aktörer. Galan var ett exklusivt inbjudningsevenemang som väckte stort intresse redan på förhand – stämningen var full av berättelser, energi och inspiration. Evenemangets konferencier var Mervi Kallio.
Här är vinnarna av Finlands första Grand Travel Award3.6.2025 19:23:30 EEST | Tiedote
Nordens mest prestigefyllda resebranschgala, Grand Travel Award, arrangerades idag för allra första gången i Finland. Evenemanget, som hölls på Epicenter i Helsingfors, samlade 250 yrkesverksamma inom resebranschen från hela landet för att fira branschens främsta aktörer. Galan var ett exklusivt inbjudningsevenemang som väckte stort intresse redan på förhand – stämningen var full av berättelser, energi och inspiration. Evenemangets konferencier var Mervi Kallio.
Tässä on Suomen ensimmäisten Grand Travel Awardien voittajat3.6.2025 19:20:42 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden arvostetuin matkailualan palkintogaala, Grand Travel Award, järjestettiin tänään ensimmäistä kertaa Suomessa. Epicenter Helsingissä pidetty tapahtuma kokosi yhteen 250 matkailualan ammattilaista ympäri maata juhlistamaan alan parhaita toimijoita. Tapahtuma oli kutsuvierastilaisuus, joka herätti suurta kiinnostusta jo etukäteen – ja sen tunnelma oli täynnä tarinoita, sykettä ja inspiraatiota. Tapahtuman juonsi Mervi Kallio.
Suomen ensimmäiset Grand Travel Awardit jaettiin tänään Helsingissä2.6.2025 19:57:24 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden arvostetuin matkailualan palkintogaala, Grand Travel Award, järjestettiin tänään ensimmäistä kertaa Suomessa. Tapahtuma kokosi yhteen alan huippuosaajat ja vaikuttajat Epicenter Helsinkiin juhlistamaan matkailualan parhaita – tunnelma oli juuri niin värikäs, mieleenpainuva ja tapahtumarikas kuin itse ala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme