Sverker Skogberg vastuullisuudesta: Yritysvastuu on tänä päivänä kilpailuetu
Suomen rahapelilainsäädännön muutos avaa ovet myös ulkomaiselle kilpailulle. Tämä merkitsee kilpailun voima- kastakin kiristymistä, mutta ahvenanmaalaisen peliyhtiö PAFin johtaja Sverker Skogbergin johdolla muutosta on rakennettu jo vuosia.

Artikkeli on julkaistu Nordic Marketing Consultantsin tuottamassa JOHTAJAT-liitteessä, joka ilmestyi 3.5 HS Kuukausiliitteen osana.
- Talon sisällä muutos tulee vaikuttamaan ennen kaikkea markkinointiin, myyntiin ja asiakaspalveluun, mutta tarkkaan emme voi vielä ennustaa, mihin kaikkeen se tulee lopulta vaikuttamaan, toteaa yhteiskuntasuhteista vastaava Skogberg.
Parhaillaan lakimuutos on tulossa eduskunnan käsittelyyn. Uuden lain olisi tarkoitus tulla voimaan vuodenvaihteessa, ja markkinat avataan viimeistään tammikuussa 2027. - Lakia tullaan toki vielä tarkastelemaan eri suunnilta, mutta sisäministeriön mukaan tulemme pysymään aikataulussa, toteaa Skogberg.
Muutoksen ytimenä on siirtymä monopolipohjaisesta lisenssipohjaiseen toimintaan, joten uusi tilanne avaa ovet myös ulkomaalaisille pelialan yrityksille. PAFissa ja Veikkaus Oy:ssa muutos tuntuu ennen kaikkea kilpailun kiristymisenä.
Muutos tulee vapauttamaan myös markkinointiin liittyviä toimintoja, mm. urheilusponsorointia ja mainontaa. - Aiemman sopimuksemme mukaisesti emme esimerkiksi ole voineet mainostaa omia pelejämme Manner-Suomessa.
Tämänhetkisessä lainsäädännössä Veikkauksen ja PAFin toiminta-alueet on jaettu juridisesti ja maantieteellisesti. Veikkauksen hoitaessa Manner-Suomen pelimarkkinat PAF on toiminut Ahvenanmaalla ja laivaliikenteessä. - Internet-pelaaminen oli eräs lähtölaukaus lainsäädännön muuttamiselle, sillä netin kautta pelatessa maantieteelliset alueet menettävät merkityksensä. Pelaaja voi olla missä päin maata tahansa, toteaa Skogberg.
Skogberg on enimmäkseen tyytyväinen eduskunnan uuteen lakiehdotukseen. - Joiltain osin se on nähdäkseni hyvin liberaali. PAFissa on aina painotettu pelaamisen vastuullisuutta, mikä on parhaimmillaan kilpailuetu tämän päivän yritykselle. Käytössämme on alan parhaat työkalut vastuullisuuden toteuttamiseen, ja ne tekevätkin meistä koko alan vastuullisimman yhtiön. Vaikka lakiehdotusta tultaisiin vielä eduskunnan käsittelyssä tiukentamaan, tämänhetkiset käytäntömme vastaisivat jo sellaisenaan myös tiukempia ehtoja.
Skogberg antaa myös kiitokset lainsäätäjän ja viranomaisten yhteistyöhalukkuudelle. - Neuvottelut ovat sujuneet hyvässä hengessä, sillä virkamiehemme ovat olleet avoimia sekä meidän että muiden osapuolien ajatuksille.
VASTUULLISTA PELAAMISTA
- Koko alaa kohtaan kohdistuu monenlaisia epäilyksiä, osin aiheellisestikin, mutta omalla toiminnallamme pyrimme minimoimaan kaikenlaiset pelaamisesta aiheutuvat haitat niin pitkälle kuin se keskusjohdetusti on mahdollista. Tekniikka antaa siihen nykyään monia mahdollisuuksia.
- Tappiorajat on konkreettisin toimi, jonka voimme pelaajakohtaisesti asettaa, Skogberg jatkaa. - Asettamamme rajat koskevat kuitenkin vain oman yrityksemme pelejä, jolloin netin kautta pelatessa tappiorajan kiertäminen on vaivatonta: yhteisen valvontamenetelmän puuttuessa ongelmapelaajalle ei ole temppu eikä mikään vaihtaa peliyhtiötä rajan täyttyessä.
- Oma, säännöllisesti alentamamme tappioraja peleissämme on tällä hetkellä 16000 euroa vuodessa yli 24-vuotiaille, mutta tavoitteenamme on alentaa rajaa vielä 8000 euroon – kun pelaamiseen käytetty vuotuinen rahamäärä ylittää tämän, kyse ei enää ole viihteestä eikä harrastuksesta. Toivomme, että 8000 euroa olisi tulevaisuudessa koko alan standardi. Olemme päätyneet juuri tähän summaan, sillä osapuilleen sen verran ihminen käyttää kalliimpiin harrastuksiinsa, esim. omaan hevoseen, veneilyyn tai golfiin.
- Yhteisen valvontamenetelmän luomiseen olisi jo olemassa tekninen ratkaisu, jonka toteuttaminen ei ole edes monimutkaista. Ehdotimme sitä lainlaatijoille, mutta sitä saanemme vielä jonkin aikaa odottaa.
NAVIGOINTI VAATII OSAAVAA KIPPARIA
Urapolustaan Skogberg toteaa, että PAF oli hänelle luonteva etappi. Jos kotipaikka löytyy Ahvenanmaan Getalta, siirtyminen kotimaakunnan yritykseen tuntui sujuvalta ja melkeinpä itsestäänselvältä valinnalta.
Pohjakoulutuksensa Skogberg haki Åbo Akademissa valtiooppi pääaineenaan. - Turun aika oli hyvin tärkeää: opin siellä esimerkiksi suomen kielen. Työskentelin opiskeluaikana Finnairin palveluksessa Turun lentokentällä, joten ensimmäinen vakituinen työpaikka valmistumiseni jälkeen olikin luontevasti yhteiskuntasuhteiden hoidossa Finnairilla. Kun PAF sitten kertoi etsivänsä sopivaa henkilöä myöskin yhteiskuntasuhteisiin, en epäröinyt vaihtoa.
Johtamistyössään Skogberg uskoo vastuun jakamiseen ja avoimuuteen. - Kollegani PAFissa ovat pitkälle erikoistuneita, modernisti ajattelevia ihmisiä, joita ei johdeta entisaikojen komentopolitiikalla. Kun ihminen saa itse vaikuttaa työnsä sisältöön ja ymmärtää, miten oma panos vaikuttaa koko tiimin ja yrityksen hyvinvointiin, tuloksia syntyy.
- Muutosprosessi on meillä kestänyt jo jonkin aikaa, ja olemme etenemässä hyvässä myötätuulessa, toteaa Skogberg. - Olen tyytyväinen siitä, että saan itse nähdä ja vaikuttaa tähän pelialan suureen muutokseen.
Artikkeli on julkaistu Nordic Marketing Consultantsin tuottamassa JOHTAJAT-liitteessä, joka ilmestyi 3.5 HS Kuukausiliitteen osana.
Yhteyshenkilöt
Titti MyhrbergToimitusjohtajaNordic Marketing Consultants Oy
Puh:0402184179titti.myhrberg@topbusiness.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nordic Marketing Consultants Oy
Meet the Chef: Emmanuel Wille5.5.2025 08:15:00 EEST | Artikkeli
Hansa- kauppiaiden herkkujen mestari. MAKU ON Olde Hansassa lämpimän historiallisen kokemuksen yksi tärkeä osa. Kokonaisuuden tulee voimaannuttaa ja päästää arjen huolista, lupaa belgialaissyntyinen Grand Chef Emmanuel Wille.
Rahapelialan suuri murros edellyttää valppautta ja ennakointia5.5.2025 08:00:00 EEST | Artikkeli
Navigointi muutosten keskellä edellyttää osaavaa tukijoukkoa. Asianajotoimisto Legal Gaming Oy luotsaa asiakkaitaan muutoksessa maaliin.
Meet the Chef: ARI RUOHO5.5.2025 07:45:00 EEST | Artikkeli
KUN ASTUT Ravintola Nokkaan Helsingin Katajanokalla, tuoksu kertoo sinulle heti, että täällä on kyse jostain aidosta. Pöytiin ei kanneta trendejä – tänne tuodaan metsä, meri ja niitty. Täällä keittiötä johtaa Ari Ruoho, mies, joka ei seuraa ruokamaailman aaltoja, vaan tekee niitä itse – savustetuilla hauenmädeillä, rakkolevä- pölyllä ja vuosikymmenten syvällä ymmärryksellä suomalaisesta luonnosta.
Läsnäoloa arvostava johtaja oppii myös lapsiltaan5.5.2025 07:00:00 EEST | Artikkeli
Ison kansainvälisen yhtiön Suomen maajohtaja kuvaa itseään hämähäkiksi. Hänen tehtävänään on sitoa yhteen ihmiset, heidän osaamisensa ja muut voimavarat. Yhdessä saadaan aikaan tuloksia ja uudistutaan. Osuvaa ja tuoretta kielikuvaa yhteen liittäjästä käyttää lääke- ja terveysteknologia- yhtiö Johnson & Johnsonin Suomen hallituksen puheenjohtaja ja maajohtaja Nina Ekholm-Wenberg.
Meet the Chef: LUCAS HOANG5.5.2025 06:45:00 EEST | Artikkeli
HELSINGIN SYDÄMESSÄ, 13-paikkaisen tiskin äärellä, tapahtuu joka ilta jotain ainutlaatuista. Siellä seisoo Lucas Hoang – mies, joka jätti taakseen IT-opinnot ja tarttui veitsen varteen. Hänen tarinansa ei ole vain kertomus intohimosta ruokaan, vaan siitä, kuinka unelmat syntyvät, kehittyvät ja toteutuvat – yksi nigiri kerrallaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme