Ilmarisen toimitusjohtaja vaihtuu
5.5.2025 07:49:48 EEST | Ilmarinen | Tiedote
Työeläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen on ilmoittanut jättävänsä yhtiön ja siirtyvänsä uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle. Uuden toimitusjohtajan haku käynnistyy heti.
Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen on päättänyt jättää yhtiön toimittuaan tehtävässä seitsemän vuoden ajan. Pölönen jatkaa Ilmarisen toimitusjohtajana irtisanomisaikansa loppuun saakka tai kunnes uusi toimitusjohtaja nimitetään tehtäväänsä. Pölösen irtisanomisaika on kuusi kuukautta.
– On ollut etuoikeus saada johtaa Ilmarista viimeiset seitsemän vuotta. Systemaattisen strategian toimeenpanon tuloksena Ilmarinen on tänään suurin yksityinen työeläkeyhtiö ja alan markkinajohtaja. Viimeisten seitsemän vuoden aikana olemme kehittäneet tehokkuuttamme ja tuottavuuttamme merkittävästi. Vakuutusmaksutulomme on kasvanut 36 prosenttia samaan aikaan, kun vakuutusten hoitokulut ovat laskeneet 36 prosenttia. Sijoitusvarallisuutemme on kasvanut 63,1 miljardiin euroon. Haluan kiittää asiakkaitamme meille osoittamastanne luottamuksesta sekä koko Ilmarisen joukkuetta erinomaisesta työstä, sanoo Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen
– Haluan koko hallituksen puolesta kiittää Joukoa kuluneista seitsemästä vuodesta ja toivotan hänelle menestystä uudessa tehtävässään. Hallitus käynnistää saman tien rekrytointiprosessin uuden toimitusjohtajan nimittämiseksi, sanoo Ilmarisen hallituksen puheenjohtaja Jorma Rauhala.
Lisätietoja:
- Sami Ärilä, henkilöstö- ja viestintäjohtaja, p. 0400 271 066, sami.arila@ilmarinen.fi
- Jouko Pölönen, toimitusjohtaja, p. 050 1282, jouko.polonen@ilmarinen.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Ilmarinen on työeläkeyhtiö ihmistä varten. Huolehdimme 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta ja pidennämme työuria, jotta jokainen voi suhtautua huomiseen luottavaisena ja toiveikkaana. Me teemme töitä tänään, jotta asiakkaittemme toimeentulo on turvattu huomenna. Näin varaudumme hyvään huomiseen. Eläkevastuiden katteena on noin 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus. Lisätietoja: www.ilmarinen.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarisen tavoitteellinen ilmastotyö etenee – päästövähennystavoitteet saavutettiin etuajassa20.3.2026 13:55:48 EET | Tiedote
Ilmarinen saavutti kaikki vuosille 2021–2025 asetetut päästövähennystavoitteensa ja loi samalla vahvan perustan uudelle, entistä kunnianhimoisemmalle ilmastosuunnitelmalle vuosille 2026–2030.
JULKAISUVAPAA 18.3.2026 KLO 13.00 | Tutkimus: Kolme neljästä eläkeläisestä kokee, että heidät nähdään yhteiskunnassa taakkana17.3.2026 09:20:05 EET | Tiedote
Lähes kolme neljästä eläkeläisestä (74 %) kokee, että eläkeläiset nähdään yhteiskunnassa taakkana. Hieman yli puolet (52 %) ajattelee, että vanhuutta pidetään melko tai erittäin kielteisenä asiana. Tiedot selviävät Ilmarisen tuoreesta kyselytutkimuksesta.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärien kehitys jakaa Suomen kahtia16.3.2026 08:50:51 EET | Tiedote
Työntekijämäärä väheni helmikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -0,3 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Alueellisesti tarkasteltuna Länsi- ja Pohjois-Suomessa työntekijämäärät nousivat, kun taas Itä- ja Etelä-Suomessa suunta oli alaspäin.
Mediakutsu iAreenaan 18.3. - Teemana: Pitkäikäisten yhteiskunta13.3.2026 12:27:30 EET | Kutsu
Lämpimästi tervetuloa iAreena-webinaariin - ikääntyvien asioihin pureutuvaan ajankohtaisfoorumiimme! Julkaisemme tuloksia tuoreesta tutkimuksesta, jossa kartoitettiin eläkeläisten ajatuksia eläkeaikaan siirtymisestä, ikäasenteista, eläkeaikaan varautumisesta sekä toimeentulosta.
Uutta tietoa työkyvyttömyydestä: Isot erot määräaikaisissa ja pysyvissä työkyvyttömyyseläkkeissä12.3.2026 12:43:16 EET | Tiedote
Määräaikaisissa ja pysyvissä työkyvyttömyyseläkkeissä on suuret erot eri ikäryhmien ja lääketieteellisten diagnoosien jakautumisessa. Tieto käy ilmi työeläkeyhtiö Ilmarisen uudistetusta työkyvyttömyyseläkeindeksistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme