Espoon kaupunki - Esbo stad

Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto: 22 omakotitonttia haettavaksi

Jaa

Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti myydä tai vuokrata 22 omakotitonttia arvontaan perustuvalla hakumenettelyllä.

Piirros puheenjohtajan nuijasta ja asiakirjasta sinisellä taustalla.

Luovutettavista tonteista kymmenen sijaitsee Kurttilassa, kolme Perusmäessä, kolme Kalajärvellä, kaksi Henttaalla ja kaksi Lintuvaarassa. Latokaskesta ja Kilosta on molemmista mukana yksi tontti. 

Tontit ovat pinta-aloiltaan 646–1 384 neliömetriä ja rakennusoikeutta niillä on 137–225 kerrosneliömetriä. Tonttien ajoyhteydet ja vesihuolto ovat valmiina.

Arvonnassa ovat etusijalla hakijat, joiden väestötietojärjestelmän mukainen kotikunta on 1.1.2025 lähtien ollut Espoo.

Edellisvuosista poiketen hakijat laittavat tontit etusijajärjestykseen jo hakuvaiheessa. Aiempina vuosina hakijat ovat valinneet tontit arvontanumeroiden mukaisessa järjestyksessä erillisissä tontinvalintatilaisuuksissa. Tontinhakijat saavat valita, ostavatko vai vuokraavatko tontin.

Jatkoa neljälle maankäyttövaraukselle

Jaosto päätti jatkaa yhtä täytäntöönpanoaikaa ja kolmea suunnitteluvarausta.

AB Invest AS:lle myönnetyn vuokrauspäätöksen mukaista täytäntöönpanoaikaa Keilaniemen Keilarannan puiston edustalla jatketaan siten, että tontin maanvuokrasopimus on allekirjoitettava viimeistään 1.10.2025. Tontille on suunnitteilla hotelli- ja kongressikeskus.

Samalla jaosto kehotti huomioimaan sopimusneuvotteluissa tavoitteen saada meren täyttömurske alueelle louhittavasta parkkiluolasta. Tavoitteena tulee olla looginen, ekologinen ja kustannustehokas toteutustapa ja sen välttäminen, että kaupunki joutuu tarpeettomalla kiireellä toteuttamaan meren täyttämisen.

Lisäksi jaosto jatkoi kolmea suunnitteluvarausta: Kiviruukista Omnialle ja NCC:lle tehtyä varausta koulutus- ja yritystoiminnan tilojen suunnittelua varten, Henttaalta S-Pankin varausta liikekeskushankkeen suunnittelua varten sekä Mäkkylästä Skanskan ja A-Kruunun varausta asuinrakentamisen suunnittelua varten.

----

Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.

Esityslistat ja pöytäkirjat

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Espoo.fi
Facebook
LinkedIn
YouTube

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 7.5.20257.5.2025 21:31:18 EEST | Tiedote

Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Keltaperhon päiväkodin tarveselvityksen. Lautakunta hyväksyi myös Lähderannan koulun tarveselvityksen. Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti, että kasvun ja oppimisen toimiala luovuttaa Matinkylän monitoimitalossa sijaitsevan teatterisalin sekä siihen liittyvän lämpiön hallintaoikeuden kulttuurilautakunnan hallintaan. Lautakunta hyväksyi esitetyt opiskelijoille annettavan tuen muutoksiin liittyvät tarkennukset Espoon kaupungin lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaan. Lautakunta hyväksyi periaatteet huoltajien kanssa tehtävälle yhteistyölle Espoon kaupungin lukioissa.

Alberga centrum får ett nytt utseende norr om banan7.5.2025 08:35:35 EEST | Pressmeddelande

Framtidens byggande som grundar sig på den internationella idétävlingen om Alberga formar stadsmiljön norr om banan avsevärt. Det trivsamma grönskande och trygga gångnätet kring centrumområdet förenar i framtiden centrumområdet via Gransbacken ända till idrottsparken. Hela Alberga centrumområde blir en sammanhängande stadsmiljö när däckkonstruktionen över banan förenar centrumen på båda sidorna om banan med varandra.

Leppävaaran keskusta saa uuden ilmeen radan pohjoispuolella7.5.2025 08:35:35 EEST | Tiedote

Leppävaaran kansainväliseen ideakilpailuun perustuva tulevaisuuden rakentaminen muokkaa kaupunkiympäristöä radan pohjoispuolella merkittävästi. Keskusta-alueen ympärillä kulkeva viihtyisän vehreä ja turvallinen jalankulkureitistö yhdistää tulevaisuudessa keskusta-alueen Gransinmäen kautta aina urheilupuistoon asti. Koko Leppävaaran keskusta-alueesta muodostuu yhtenäinen kaupunkiympäristö, kun radan yli kulkeva kansirakenne yhdistää keskustat radan molemmin puolin toisiinsa.

Leppävaara city centre gets a new look on the north side of the track7.5.2025 08:35:35 EEST | Press release

Building the future based on the Leppävaara international idea competition will significantly shape the urban environment north of the track. In the future, a cosy lush and safe pedestrian route running around the city centre area will connect the city centre via Gransinmäki to the sports park. The entire Leppävaara city centre area becomes a cohesive urban environment, as the deck structure running across the track connects the centres on both sides of the track.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye