Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella

Jaa

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.

Aluehallintovirasto toteaa, että Pohteen toimittamat selvitykset ja seurantatiedot hoitoon pääsystä ovat niin puutteellisia, ettei niiden perusteella ole mahdollista arvioida ongelman laajuutta ja mahdollisia alueellisia eroja yhdenvertaisesta hoitoon pääsystä. Pohde ei pyynnöstä huolimatta toimittanut tarkkoja terveyskeskuskohtaisia tietoja ja toimitetuissa tiedoissa on ristiriitaa.

Selvityksen perusteella hoitoon pääsy ei ole toteutunut perusterveyden osalta ainakaan yhdeksässä ja suun terveydenhuollon osalta kahdessatoista sosiaali- ja terveyskeskuksessa tai -palveluyksikössä.

Aluehallintovirasto on havainnut puutteita myös Pohteen perusterveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyn määräaikojen omavalvonnassa sekä hoitoon pääsyä koskevien luotettavien tietojen julkaisemisessa Pohteen verkkosivuilla.

Aluehallintovirasto kehottaa Pohdetta jatkamaan omavalvonnan kehittämistä sen varmistamiseksi, että hoitoon pääsyä koskevat ajantasaiset tiedot ovat luotettavia ja hoitoon pääsyn todellista tilannetta on mahdollista seurata terveyskeskuksittain tai toimintayksiköittäin.

Aluehallintovirasto ilmaisee Pohteelle käsityksenään, että hyvinvointialueella on lain mukaan velvollisuus julkaista yleisessä tietoverkossa, miten perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsyn enimmäisaikojen noudattaminen toteutui kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön edellyttämällä tavalla.

Vuoden 2024 lain mukaan perusterveydenhuollossa kiireettömään hoitoon oli päästävä viimeistään 14 vuorokaudessa ja suun terveydenhuoltoon kolmessa kuukaudessa. Vuonna 2025 voimaan tuleen lain mukaan perusterveydenhuollossa kiireettömään hoitoon pitää päästä viimeistään kolmessa kuukaudessa ja suun terveydenhuoltoon kuudessa kuukaudessa. Alle 23-vuotiaiden pitää päästä enintään kolmessa kuukaudessa kiireettömään suun terveydenhoitoon hoidon tarpeen arvioinnista.

Aluehallintovirasto jatkaa kiireettömän hoidon valvontaa ja pyytää Pohteelta selvityksen hoitoon pääsystä ja erityisesti omavalvonnan toimista.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto otti oma-aloitteisesti hoitoon pääsyn valvottavaksi, koska virastoon oli saapunut hoitoon pääsyä koskevia kanteluita. Myös THL:n keräämät seurantatiedot kertoivat, ettei hoitoon pääsy ole kaikilta osin toteutunut lain edellyttämällä tavalla Pohteen alueella.

Lisätietoja:

Terveydenhuollon ylitarkastaja Tarja Huhtela, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, 0295 017 028, tarja.huhtela@avi.fi

Avainsanat

Liitteet

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Regionförvaltningsverket återkallade AnniLa ry:s tillstånd att vara verksam som serviceproducent av privat småbarnspedagogik30.5.2025 08:35:00 EEST | Pressmeddelande

AnniLa ry:s tillstånd att vara verksam som serviceproducent av privat småbarnspedagogik har återkallats med stöd av 44 d § i lagen om småbarnspedagogik. Regionförvaltningsverket i Södra Finland har bestämt att beslutet ska verkställas oberoende av eventuellt överklagande den 31 maj 2025. Verksamheten vid daghemmet Anni Lastentarha ska alltså upphöra senast detta datum.

Pohjois-Savon hyvinvointialueella vakavia puutteita perusterveydenhuollon suunterveydenhuollon ja oikomishoidon hoitoon pääsyssä ja sen yhdenvertaisuudessa sekä omavalvonnassa28.5.2025 15:48:13 EEST | Tiedote

Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 28.5.2025 huomautukset Pohjois-Savon hyvinvointialueelle. Puutteita on perusterveydenhuollon kiireettömään suunterveydenhuollon ja oikomishoidon hoitoon pääsyssä ja palveluiden yhdenvertaisessa saatavuudessa sekä omavalvonnassa, erityisesti hoitoon pääsyn tilastoinnissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye