Maakaasuyhtiö Elengerin viime vuosi oli tavoitteiden mukainen poikkeuksellisista ajoista huolimatta
Elenger on tällä hetkellä yksi Suomen suurimmista nesteytetyn maakaasun toimittajista. Yhtiö näkee Inkoon LNG-terminaalin keskeisen roolin myös tulevaisuudessa sekä Suomen huoltovarmuuden että kilpailukyvyn näkökulmasta.

Haastava maailmantilanne, putkirikot Itämerellä ja lämpimät talvikuukaudet ovat viime aikoina aiheuttaneet epävarmuutta ja yllättäviä muutoksia kaasumarkkinoilla. Maakaasuyhtiö Elenger onnistui vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta kasvattamaan kaasun kokonaismyyntiä ja markkinaosuuttaan viime vuonna. Kaasun kokonaiskulutus kasvoi lähes viisi prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
“Vuosi 2024 oli energiamarkkinoiden osalta kaiken kaikkiaan haastava ja täynnä yllätyksiä. Meillä on vahva asiakaspohja Suomessa ja olemme onnistuneet rakentamaan myös uusia asiakassuhteita, mikä on lisännyt myyntiä ja kasvattanut markkinaosuutta. Meille tärkeintä on toimitusvarmuus: että asiakkaat voivat luottaa kaasutoimituksiimme vaihtelevista tilanteista huolimatta”, Elenger Oy:n toimitusjohtaja Pasi Näkki kertoo.
Energiamarkkinoiden ennustaminen myös kuluvan vuoden osalta on vaikeaa epävarmasta maailmantilanteesta johtuen. Elenger on valmistautunut tuomaan maakaasua laivoilla Inkoon LNG-terminaaliin taatakseen toimitusvarmuuden ja valmistautuakseen myös mahdollisiin kylmempiin ajanjaksoihin. Lisäksi yhtiö suunnittelee käynnistävänsä sertifioidun biokaasun toimitukset Suomen teollisuustoimijoiden käyttöön vielä tämän vuoden aikana, mikä vahvistaa entisestään Elengerin asemaa Suomen energiamarkkinoilla.
Elenger toi viime vuonna kaksi kolmasosaa Inkoon terminaalin LNG-toimitusten kokonaismäärästä. Yhtiön toimitusjohtaja Näkki näkee Inkoon LNG-terminaalin roolin erittäin keskeisenä sekä kaasutoimitusten että Suomen huoltovarmuuden näkökulmasta.
"Inkoon LNG-terminaalin kehittämisessä on paljon potentiaalia. Tämän vuoksi tariffeja ja tuulirajoja olisi hyvä miettiä tulevaisuudessa kilpailukyvyn ja huoltovarmuuden osalta", Näkki jatkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matti TuomelaMellakka Helsinki
Puh:0405137220matti.tuomela@mellakka.fiLinkit
Elenger Oy on Suomen suurin nesteytetyn maakaasun toimittaja. Elenger Oy:n emoyhtiö Elenger group toimii Suomen lisäksi Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa ja Saksassa. Konsernin liiketoimintaportfolio kattaa energian myynnin ja kaupan, energiainfrastruktuurin ja energian tuotannon. Elenger groupin omistaa kokonaan Nasdaq Tallinnan pörssin Baltian päälistalla listattu sijoitusyhtiö Infortar.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elenger Oy
Elenger tehnyt sopimuksen biometaanikaasun tuomisesta Tsekeistä Latviaan14.3.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Biometaanin tuotantoa ja myyntiä Suomen ja Baltian alueella kehittävä energiayhtiö Elenger on tehnyt ensimmäisen rajat ylittävän biometaanikaasukauppansa Latviassa. Yhtiö alkaa tuoda biometaania Tsekin tasavallasta Latviassa toimivalle BLRT-konsernin yritykselle.
Suomen ja Baltian maiden suurimman yksityisen maakaasuyhtiön nimi vaihtuu Virossa: “Vastaa nyt paremmin yhtiön tarjontaa”10.12.2024 12:18:37 EET | Tiedote
Virossa toimivan maakaasuyhtiö Eesti Gaasin nimi vaihtuu As Elenger Gruppiksi. Nimenmuutoksen tarkoitus on yhdenmukaistaa Suomen ja Baltian maiden suurimman yksityisen energiayhtiö Elengerin brändiä. Asiakkaille nimenmuutos ei aiheuta mitään velvoitteita, vaan kaikki sopimukset jatkuvat nykyisin ehdoin. Suomen tytäryhtiö Elenger Oy:n toimitusjohtaja Pasi Näkki tervehtii Eesti Gaasin nimenmuutosta ilolla. Näkki luonnehtii emoyhtiötä monipuoliseksi ja kansainväliseksi energiayhtiöksi, joka energian myynnin lisäksi tuottaa itse aurinkosähköä ja biokaasua sekä hallinnoi jakeluverkkoinfrastruktuuria. “Eesti Gaasin uusi nimi vastaa nyt paremmin yhtiön tarjontaa, joka on kansainvälisellä tasolla paljon muutakin kuin maakaasua”, Näkki kommentoi. Suomessa Elenger tunnetaan tällä hetkellä etenkin maakaasuyhtiönä. Näkin mukaan on kuitenkin mahdollista, että tulevaisuudessa toiminta monipuolistuisi myös Suomessa. Elenger toimii kuudessa maassa: Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa ja
Maakaasuyhtiö Elenger valmistautuu talvikuukausien kaasutoimituksiin – emoyhtiö allekirjoitti sopimuksen energialiiketoiminnasta Puolassa7.11.2024 09:45:46 EET | Tiedote
Suomessa merkittävän markkinaosuuden kasvattanut maakaasuyhtiö Elenger on valmistautunut tulevaan talvikauteen hankkimalla lisävarastoja Puolasta ja Saksasta. Kansainvälinen Elenger group laajentaa toimintaansa Euroopassa ja allekirjoitti sopimuksen saksalaisen energiayhtiö EWE AG:n kanssa sen Puolan energialiiketoiminnan ostamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme