Vaasan kaupunki - Vasa stad

Onkilahden kahvilayrittäjä ei vielä varmistunut

Jaa

Vaasan kaupunki teki huhtikuun lopussa päätöksen Onkilahdenpuiston kahvilan uudesta yrittäjästä. Päätöksen jälkeen tarjouspyynnössä ilmeni epäselvyyksiä, joiden takia hankinta päätettiin keskeyttää.

Kuva: Ronja Juola / Vaasan kaupunki
Kuva: Ronja Juola / Vaasan kaupunki

Hankintapäätöksen arvioinnin yhteydessä havaittiin, että tarjouspyynnössä oli epäselvyyksiä, jotka ovat voineet vaikuttaa tarjoajien mahdollisuuksiin osallistua kilpailuun tasavertaisesti. Pakollista vähimmäisvaatimusta ei ollut määritelty tarpeeksi selkeästi, mikä on mahdollistanut vaatimusten tulkinnanvaraisuuden ja saattanut vaikuttaa myös tarjousten lukumäärään.

Vaatimukset tulee kuvata sellaisella tarkkuudella, että tarjouspyyntö tuottaa vertailukelpoisia tarjouksia. Tulkinnanvaraisuudet voivat vaikuttaa siihen, miten tarjouksia laaditaan, eikä niiden vertailu ole silloin tasapuolista kaikille.

- Tavoitteenamme on ollut, että kaikki tarjoajat ovat yhdenvertaisessa asemassa ja hankintamenettely on tasapuolisuuden ja syrjimättömyyden periaatteiden mukainen. Ilmenneiden seikkojen perusteella hankinnan keskeyttäminen on ollut ainoa mahdollinen ratkaisu, jotta nämä periaatteet toteutuvat, hankintapäällikkö Laura Himanen toteaa.

Uutta kilpailutusta valmistellaan

Kaupunki tavoittelee edelleen alueelle pitkäaikaista yhteistyökumppania kahvilatoiminnan harjoittajaksi.

- Perustamme valmisteluryhmän, jonka tehtävänä kehittää hankinta-asiakirjoja sekä valmistella uusi kilpailutus siten, että epäselvyyksiltä jatkossa vältytään. Uusi hankintamenettely käynnistetään heti, kun valmistelutyö on saatu päätökseen, kertoo kuntatekniikan johtaja Jukka Talvi.

Kahvilatoiminnan aloitus siirtyy aiemmin arvioidusta aikataulusta, eikä uuden toiminnan alkamisen ajankohtaa voida vielä tarkasti ennakoida. Uusi hankintamenettely edellyttää nyt huolellista valmistelua.

- Ymmärrämme, että moni on odottanut kahvilan avautumista innolla ja viivästyminen harmittaa. Pahoittelemme tilannetta. Haluamme kuitenkin toimia vastuullisesti ja varmistaa, että tuleva hankintamenettely on sekä lainmukainen että kestävä, Talvi sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Ronja Juola / Vaasan kaupunki
Kuva: Ronja Juola / Vaasan kaupunki
Lataa

Linkit

Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye