Helsingin kaupunginorkesteri

Helsingin kaupunginorkesterin residenssisäveltäjä on Anna Thorvaldsdottir

Jaa

Helsingin kaupunginorkesterin konserttikauden 2025–2026 ohjelmisto on julkistettu. Luvassa on orkesterimusiikin klassikoita, kiinnostavia kantaesityksiä sekä kansainvälisten taiteilijavieraiden huipputulkintoja. Orkesterin residenssisäveltäjä tulevalla kaudella on nykymusiikin islantilainen supertähti Anna Thorvaldsdottir.

Helsingin kaupunginorkesteri esiintyy Musiikkitalossa kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen johdolla
Helsingin kaupunginorkesterin konserttikausi 2025-2026 on julkaistu Helsingin kaupunginorkesteri / valokuvaaja: Felix Broede

Konserttikausi käynnistyy syyskuun alussa iloisen jälleennäkemisen merkeissä, kun Musiikkitalon lavan valtaa orkesterin taiteellinen suunnittelutiimi kolmen viimeksi kuluneen vuoden ajalta. Ylikapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen johtaman avajaiskonsertin viulusolisteina ovat orkesterin päävierailija Pekka Kuusisto sekä II konserttimestari Kreeta-Julia Heikkilä. Konsertissa kuullaan aiempien residenssisäveltäjien Anna Clynen ja Samy Moussan sekä oman residenssikautensa aloittavan Anna Thorvaldsdottirin musiikkia.

Tähtivierailuja ja tulevaisuuden nimiä

Helsingin kaupunginorkesteria johtavat kauden aikana muun muassa tutut tähdet Kent Nagano, Daníel Bjarnason, Manfred Honeck, Osmo Vänskä, Anja Bihlmaier, Pietari Inkinen ja Eva Ollikainen. Tulevaisuuden huipputekijöistä lavalle nousevat muun muassa kapellimestaridebyyttinsä HKO:n kanssa tekevä Aleksandra Melaniuk, viulisti Lilja Haatainen ja Lappeenrannan laulukilpailun voittanut Emma Kajander.

Muita solistivieraita ovat muun muassa mezzosopraano Anne Sofie von Otter sekä sopraanot Aphrodite Patoulidou ja Iris Candelaria sekä pianistit Rudolf Buchbinder, Andreas Haefliger, Kirill Gerstein ja Fazil Say, joka soittaa säveltämänsä Mother Earth -teoksen solistina toukokuussa. Sayn teos kuullaan ensimmäistä kertaa Suomessa.

Jousisoittajien juhlaa

Alkava kausi on myös jousisoittajien juhlaa, kun HKO:n solisteiksi saapuvat mm. viulistit Leila Josefowicz ja Christian Tetzlaff, alttoviulisti Antoine Tamestit, yleisön ja kriitikot hurmannut Paulon sellokilpailun voittaja Luka Coetzee sekä Anna Thorvaldsdottirin sellokonserton tulkitseva Johannes Moser. Orkesterin omista riveistä solistiksi astuu kontrabasisti Adrian Rigopulos, joka kantaesittää säveltäjä Lotta Wennäkoskelta tilaamansa teoksen Alin. Kantaesityksensä saa myös Sauli Zinovjevin suuri orkesteriteos Taste of Metal. Kevätkaudella kantaesitetään myös koko perheelle suunnattu Ämminkäiset, jonka musiikista vastaa säveltäjä Antti Auvinen. Tarina perustuu Tuomas Kärkkäisen lastenkirjaan.

Musiikillisia merkkivuosia

Syyskaudella HKO suuntaa kiertueelle Saksaan ja Itävaltaan yhdessä ylikapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen ja päävierailija Pekka Kuusiston kanssa sekä viettää Sibeliuksen 160-vuotispäivää yhdessä emeritusylikapellimestarinsa Jorma Panulan kanssa joulukuun alussa. Konsertti on myös osa 80 vuotta täyttävän Suomen säveltäjät ry:n juhlavuotta. 50 vuotta täyttävää UMO Helsinki Jazz Orchestraa puolestaan juhlitaan lokakuun lopussa All that jazz -yhteiskonsertilla.

Kauden koko ohjelma: www.helsinginkaupunginorkesteri.fi 

Digitaalinen ohjelmistoesite

Liput: verkkokaupasta orkesterin sivustolla www.helsinginkaupunginorkesteri.fi sekä Musiikkitalon lipunmyyntipisteestä 

Syyskauden kausikortit ovat myynnissä 14.5.–4.8.2025.
Syyskauden konserttiliput tulevat myyntiin 12.8. 

Kuvapankki: www.helsinginkaupunginorkesteri.fi/medialle  

Yhteyshenkilöt

Helsingin kaupunginorkesteri

Helsingin kaupunginorkesteri on vuonna 1882 perustettu 102 muusikon muodostama sinfoniaorkesteri, jonka kotisali on Helsingin Musiikkitalossa. Viikoittaisten sinfoniakonserttien ja kansainvälisten kiertueiden lisäksi orkesteri esiintyy erilaisissa kokoonpanoissa eri puolilla Helsinkiä, tarjoaa lapsille ja nuorille esiintymismahdollisuuksia sekä tavoittaa erityisryhmiä monipuolisen yleisötyön kautta. Suorat HKO Screen -verkkolähetykset tuovat konsertit kotisohville 1–2 kertaa kuussa. Orkesterin levytykset ovat saaneet lukuisia palkintoja ja keränneet muun muassa useita Grammy-ehdokkuuksia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunginorkesteri

Jukka-Pekka Saraste jatkaa Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina26.2.2025 11:09:25 EET | Tiedote

Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana vuonna 2023 aloittanut Jukka-Pekka Saraste jatkaa tehtävässään kesään 2029 asti. Sarasteen uusi kolmivuotinen sopimus alkaa syksyllä 2026, ja hän johtaa kunkin konserttikauden aikana vähintään kahdeksan konserttiviikkoa. Samalla HKO:n taiteellisen johtotiimin kokoonpanoa vahvistetaan koko orkesterin äänellä: muusikkokunnan yhdessä suunnittelemia, ilman kapellimestaria soitettavia konsertteja kuullaan jatkossa vuoden aikana kolme.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye