Suurenmoiset ötökät saapuvat Korkeasaareen
Heinäsirkat, hämähäkit, kimalaiset ja muut kiehtovat ötökät voi tavata tänä kesänä ennenäkemättömässä mittakaavassa Korkeasaaressa. Kesäkuun alussa avautuva Suurenmoiset ötökät -näyttely on nähtävillä eläintarhassa lokakuulle asti.

Ötököiden maailmassa kaikki näyttäytyy jättimäisenä. Kookkain asukas on nelimetrinen arolukki, mutta myös tutumpia otuksia kuten perhosia, muurahaisia ja erilaisia ihmisen loisia voi tarkastella noin satakertaisessa koossa. Yhteensä lajeja on yli 20, joista osa myös liikkuu ja pitää ääntä. Ruotsalaisen Megalodon Creationsin näyttely nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa.
Suurenmoiset ötökät ovat sankareita: elintärkeitä pölyttäjiä, hajottajia ja ravintoketjujen peruspilari. Hyönteiset, hämähäkit ja muut pieneliöt tekevät valtavan määrän näkymätöntä työtä, jota ilman ekosysteemit eivät selviäisi. Maailmassa on arviolta lähes kahdeksan miljoonaa eläinlajia, joista noin 5,5 miljoonaa lajia on hyönteisiä.
Näyttelyssä tutustutaan ötököiden tärkeiden tehtävien lisäksi muun muassa hyönteisten rakenteeseen ja muodonvaihdokseen. Vierailijat oppivat myös tapoja auttaa lähiluontoa; lahoaita, komposti tai hyönteishotelli on arvokas kotipihan pienille asukkaille. Ötökkäteema tulee näkymään monin tavoin Korkeasaaren kesäohjelmassa.
Yhteyshenkilöt
Juuso VainioMarkkinointi- ja viestintäpäällikköKorkeasaaren eläintarha
Puh:+358 40 687 6395juuso.vainio@korkeasaari.fiKuvat



Korkeasaaren eläintarha
Korkeasaaren eläintarha on yksi Suomen suosituimmista vapaa-ajankohteista, jossa käy vuosittain lähes puoli miljoonaa eri ikäistä vierailijaa. Eläintarha on avoinna vuoden ympäri. Korkeasaaren tärkein tehtävä on luonnon monimuotoisuuden suojelu, ja jokainen vierailija tukee tätä työtä. Korkeasaaressa elää toista tuhatta eläintä, jotka edustavat noin 160 lajia. Eläintarhan yhteydessä toimiva Korkeasaaren Villieläinsairaala on Suomen suurin loukkaantuneiden ja orpojen luonnonvaraisten eläinten hoitola.
Korkeasaari suojelee luonnon monimuotoisuutta osana eläintarhojen ja suojelujärjestöjen verkostoa. Uhanalaisia lajeja suojellaan kasvattamalla geneettisesti mahdollisimman monimuotoisia kantoja lajien tulevaisuuden turvaamiseksi. Tarhakannan avulla voidaan tukea luonnon heikenneitä kantoja tai palauttaa luontoon sieltä hävitettyjä lajeja. Korkeasaaresta on palautettu luontoon mm. metsäpeuroja ja mongolianvillihevosia.
Eläintarhan toiminnasta vastaa voittoa tavoittelematon Korkeasaaren eläintarhan säätiö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkeasaaren eläintarha
Korkeasaaren suojelutapahtumat vauhdittavat manulien suojelua5.9.2025 09:05:00 EEST | Tiedote
Korkeasaaren Kissojen Yö ja aikuisille suunnattu Korkeasaari K18 ovat manulien asialla. Eläintarhoilla on merkittävä rooli Keski-Aasian aroilla ja vuoristoissa elävien manulien suojelussa. Korkeasaaressa kerätyillä varoilla käynnistetyt suojeluprojektit selvittävät manulien levinneisyyttä ja ehkäisevät lajiin luonnossa kohdistuvia uhkia.
Karhunkestäviä roskiksia testattiin Korkeasaaressa29.8.2025 07:57:57 EEST | Tiedote
Korkeasaaren karhut toimivat tutkimusavustajina, kun Suomen riistakeskus tarvitsi käytännön kokemusta karhunkestävien roskisten pitävyydestä. Eläintarhan kahden naaraskarhun tekemä työ edistää karhukonfliktien ennaltaehkäisyä Suomessa.
Finkensilta avautuu Korkeasaaren vierailijoille 7.8.4.8.2025 12:05:31 EEST | Tiedote
Korkeasaareen pääsee torstaista alkaen maitse uuden Finkensillan kautta Kalasataman eteläkärjestä eli Nihdistä. Mustikkamaan ja Korkeasaaren välisellä sillalla alkaa ensi vuoteen kestävä remontti, jonka aikana Mustikkamaalta ei ole suoraa kulkua Korkeasaareen. Finkensillan eteläpuoli avautuu kaikille kevyen liikenteen käyttäjille loppuvuodesta.
Korkeasaaren eläimet saivat jäädytettyjä herkkuja17.7.2025 10:44:31 EEST | Tiedote
Helteisessä Korkeasaaressa on ollut tällä viikolla tarjolla virkistäviä herkkuja myös eläintarhan asukkaille. Huulipekarit, mongolianvillihevoset, kulaanit, berberiapinat sekä karhut saivat kullekin lajille suunnitellut, virkistävät helleherkut. Osalle jäädyteyt ruuat olivat uusi tuttavuus, toiset nauttivat niistä tottuneesti.
Korkeasaaren eläinlapset ilahduttavat uhanalaisten lajien suojeluohjelmissa4.7.2025 09:16:28 EEST | Tiedote
Eläinmaailmassa eletään nyt vilkkainta poikasten aikaa. Myös Korkeasaareen on saatu uusia suojeluohjelmille merkittäviä pienokaisia. Poikaset ovat omien emojensa hoidossa ja eläintenhoitajat tarkkailevat molempien hyvinvointia. Suojeluohjelmien ansiosta luonnonkantoja voidaan vahvistaa eläintarhoissa syntyneillä eläimillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme