Kangasalan kaupunki

Ruutanan yllä voi nähdä toukokuussa ilmalaivan

Jaa

Kangasalan kaupunki tilaa Kelluu Oy:ltä ilmakuvauksia Ruutanan alueelle. Kuvaukset kattavat noin 91 hehtaaria ja ne toteutetaan kauko-ohjattavalla ilmalaivalla, joka kerää paikkatietoa kameroilla ja sensoreilla. Aineistoa hyödynnetään laajasti mm. päivittämällä kantakarttaa ja 3D-kaupunkimallia digitoimalla kohteita ilmakuvista.

Kelluu Oy:n kuvauksia tekevä ilmalaiva Pyhäselän yllä, Niittylahdessa.
Kelluu Oy:n kuvauksia tekevä ilmalaiva Pyhäselän yllä, Niittylahdessa. Kelluu Oy

Kangasalan kaupunki on tilannut Kelluu Oy:ltä ilmakuvauksia Ruutanan alueelle. Ilmakuvaus suoritetaan kevään aikana, kun puiden lehdet eivät ole vielä täysikokoisia. Arvioilta siis toukokuun aikana. Lennettävä alue on kooltaan noin 91 hehtaaria.  Kuvaukset tehdään kauko-ohjattavalla miehittämättömällä ilmalaivalla.

- Kauko-ohjattavaan ilmalaivaan päädyttiin alueen suuruuden takia ja siksi, että kaupungin omalla droonilla ei pysty tekemään multispektrikuvauksia, kertoo Kangasalan kaupungin maanmittausinsinööri Simo Veijalainen.

Ilmalaiva kerää paikkatietoa alukseen kiinnitetyillä kameroilla ja sensoreilla. Multispektrikuvauksilla tehdään kasvillisuus- ja kosteusindeksiaineistoja. Ilmalaiva on kooltaan noin 12-metrinen ja se pystyy suorittamaan tehtävää yhtäjaksoisesti jopa 12 tuntia. Ilmalaiva käyttää polttoaineena vetyä eli se ei vapauta ilmaan lainkaan hiilidioksidia. Ilmalaiva on myös lähes äänetön. Kuvaukset ovat täysin tietoturvalliset, eikä lopputuloksesta voi tunnistaa yksittäisiä ihmisiä.

- Ilmalaivamme ovat päästöttömiä, turvallisia ja lähes äänettömiä. Ne tarjoavat kustannustehokkaan tavan kerätä erittäin tarkkaa dataa laajoilta alueilta. Tänä kesänä niitä nähdään laajasti niin Suomessa kuin esimerkiksi Ruotsissa. Keräämäämme dataa hyödynnetään kaupunkien, metsien ja teollisuusalueiden suunnittelussa ja kehittämisessä. Tuloksena syntyy älykkäämpiä, ketterämpiä ja kilpailukykyisempiä ympäristöjä, jotka vastaavat tulevaisuuden haasteisiin, kertoo Kelluu Oy:n asiakkuuspäällikkö Teijo Meriläinen.

Tuotettavat aineistot ovat ortoilmakuva, pistepilvi, mesh-pintamalli, kasvillisuusindeksi ja kosteusindeksi. Lisätietoja Kelluu Oy:n toiminnasta löydätte yrityksen verkkosivuilta www.kelluu.com.

- Aineistoja hyödynnetään laajasti ja innovatiivisesti syksyn aikana. Hyvät paikkatietoaineistot mahdollistavat älykkäät tavat analysoida ympäristöämme ja suunnitella tulevaa toimintaa, Veijalainen sanoo.

Kantakarttaa tullaan päivittämään digitoimalla kohteita ilmakuvista. Digitointi tarkoittaa karttakohteiden lisäämistä ilmakuvia hyödyntäen, ilman paikan päällä tehtävää maastomittausta. 3D-kaupunkimalliin tuotetaan parempia teksturoituja 3D rakennuksia ja tarkempi maanpinnan muoto. Teksturointi tarkoittaa sitä, että 3D rakennuksien seinäpinnat näkyvät mallissa valokuvamaisena. Kasvillisuusindeksillä ja ortoilmakuvilla pyritään havaitsemaan mm. kirjanpainajatoukan tekemiä tuhoja. Kosteusindeksillä analysoidaan pintavesien kulkua ja lammikoitumista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kangasalan kaupunki/paikkatieto
Maanmittausinsinööri Simo Veijalainen
p. 044 481 3030
simo.veijalainen@kangasala.fi

Kuvat

Kelluu Oy:n kuvauksia tekevä ilmalaiva Pyhäselän yllä, Niittylahdessa.
Kelluu Oy:n kuvauksia tekevä ilmalaiva Pyhäselän yllä, Niittylahdessa.
Kelluu Oy
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki

Kangasalan kaupunki luovuttaa Lemetyn alueelta 27 tonttia toukokuun tonttihakuun30.4.2025 13:30:49 EEST | Tiedote

Lemetyn alueelta tulee tarjolle yhteensä 27 AO-tonttia kevään tonttihakuun, joka järjestetään 5.-21.5.2025. Tontit sijoittuvat Satulankaaren, Ravikujan ja Laukkakujan varrelle. Tontit soveltuvat omakotitalojen rakentamiseen, ja niiden pinta-alat vaihtelevat 528–631 m². Rakennusoikeudet ovat 120 + 30t – 180 + 30t k-m². Alueen infrastruktuuria rakennetaan parhaillaan, ja tonteille pääsee rakentamaan, kun se on valmistunut.Havainnekuva Lemetyn alueesta. Spiral One Oy Osa tonteista on ostettavissa heti tai kolmen vuoden kuluessa maanvuokrasopimuksen alkamisajankohdasta laskettuna. Tontin hinta määräytyy rakennusoikeuden perusteella (340 €/kem²), ja vuosivuokra on 5 % tontin rakennusoikeuden arvosta. Tonttien vuokra-aika on 50 vuotta, ja tonttien vuokrat on sidottu elinkustannusindeksiin. Tontteja ei varata tai luovuteta Kangasalan kaupungilta/kunnalta kymmenen viime vuoden kuluessa asemakaavatontin saaneille. Ehto ei koske jatkuvasta hausta saatuja tontteja. Hakijan tulee olla yksi tai use

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye