Yrityslähestymiskiellon toteutus etenee – tiedossa aiempaa parempaa suojaa häiriköintiä ja uhkailua vastaan työpaikoilla
- Petteri Orpon hallitus päätti puoliväliriihessä varmistaa pitkään tavoitellun yrityslähestymiskiellon toteuttamisen.
- Uuden lain myötä työnantajat voivat paremmin suojella työntekijöitään ja asiakkaitaan häiriötilanteissa. Kielto mahdollistaa yrityksille lähestymiskiellon hakemisen toistuvaa uhkaa tai häiriötä aiheuttavaa henkilöä kohtaan.
- Yrityslähestymiskiellon taakse ovat asettuneet niin elinkeinoelämän kuin palkansaajienkin etujärjestöt.
- Finanssiala ry (FA) on ajanut uudistusta vuodesta 2012 lähtien, sillä alalla esiintyy arviolta tuhansia häiriköintitapauksia vuodessa.
Petteri Orpon hallitus on varmistamassa hallitusohjelmassa esitetyn yrityslähestymiskiellon toteuttamisen. Kiellolla tavoitellaan työ- ja asiointiturvallisuuden parantamista, ja se mahdollistaa yrityksille lähestymiskiellon hakemisen toistuvaa uhkaa tai häiriötä aiheuttavaa henkilöä vastaan.
Finanssiala ry:n (FA) petos- ja rikostorjunnasta vastaava johtaja Niko Saxholm kiittelee hallituksen päätöstä.
”Niin henkilökuntaan kuin asiakkaisiin kohdistuu etenkin palvelualoilla jatkuvasti epäasiallista käytöstä, uhkailua ja häirintää. Myös finanssialalla tapahtuu vuosittain arviolta tuhansia häiriköintitapauksia, ja pahimmillaan työntekijä on saattanut joutua irtisanoutumaan. Häiriötilanteet ovat potentiaalisia uhkatilanteita, jotka pahimmassa tapauksessa kärjistyvät vakavaksi väkivallaksi. On erinomaista, että tilanteeseen saadaan vihdoin muutos”, Saxholm toteaa.
Tähän asti työnantaja ei ole voinut aloittaa lähestymiskieltoprosessia yksittäistä ihmistä vastaan suojellakseen työntekijöitään ja asiakkaitaan, vaikka työturvallisuuden varmistaminen on työnantajan lakisääteinen tehtävä.
Lähestymiskiellon hakemista koskevan lain rajoitteet ovat toisinaan voineet aiheuttaa käytännön hankaluuksia. Saxholm mainitsee esimerkiksi tapauksen, jossa yli 20 kaupan työntekijää joutuivat hakemaan lähestymiskieltoa yhdelle häirikölle.
”Yrityskohtainen lähestymiskielto helpottaa tällaisissa tilanteissa sekä työnantajia, työntekijöitä että viranomaisia. Yrityslähestymiskiellon mahdollistamisen myötä prosessi ei enää ole pelkästään uhrin vastuulla, vaan työnantaja voi auttaa oikeudellisissa asioissa ja asettua aiempaa paremmin työntekijänsä tueksi”, Saxholm huomauttaa.
Yhteyshenkilöt
Niko SaxholmJohtaja, vahingontorjunta ja turvallisuus
Puh:+358 20 793 4235niko.saxholm@finanssiala.fiAntti VirolainenVaikuttajaviestinnän asiantuntija
Puh:+358 20 793 4296antti.virolainen@finanssiala.fiLisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI
020 793 4240
http://www.finanssiala.fi
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Pankki tai poliisi ei kysy pankkitunnuksia, huijari kysyy – kalasteluhuijausten määrä räjähti vuonna 202429.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Jos pankin tai viranomaisen edustaja pyytää puhelimessa tai viestissä pankkitunnuksia, kyseessä on huijari. Kalasteluhuijaukset olivat yleisin huijaustyyppi vuonna 2024. Suomalaiset menettivät niihin lähes 32 miljoonaa euroa. Kalasteluhuijauksissa myös kasvu oli kovinta. Ne lisääntyivät edellisvuodesta 161 prosenttia. Kaikkiaan suomalaisia yritettiin huijata yli 107 miljoonan euron edestä vuonna 2024. Pankit onnistuivat pysäyttämään ja palauttamaan yli 44 miljoonaa euroa huijattuja varoja.
Asunto- ja mökkikaupan jumi viimein aukeamassa? – FA:n Ahosniemi toiveikas hallituksen puoliväliriihen päätöksistä26.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi suhtautuu myönteisesti hallituksen puoliväliriihen päätökseen keventää asuntorahoituksen sääntelyä. Päätöksellä on mahdollista parantaa työvoiman liikkuvuutta ja kehittää asuntomarkkinoiden toimivuutta. "Asuntolainojen enimmäiskeston pidentäminen 30 vuodesta 35 vuoteen on yksi tarpeellisista muutoksista. Asuntorahoituksen sääntelyn tarkastelu on nyt erittäin ajankohtaista asuntomarkkinoiden alakulon takia. Suomalaisten luottamus omaan talouteensa on ollut pitkään matalalla tasolla. Hallituksen toimilla on hyvät mahdollisuudet lisätä kotitalouksien uskallusta lähteä asunto- ja mökkikaupoille”, Ahosniemi toteaa. Kotitalouksien uskallus ja mahdollisuus tehdä suuria hankintoja, kuten asunnon ja mökin ostamista tai remontoimista, on ollut hyvin alhaisella tasolla. Puolet FA:n vuodenvaihteessa teettämän kansalaiskyselyn vastaajista kertoi luopuneensa hankintasuunnitelmistaan joko kokonaan tai pidentäneensä harkinta-aikaa. Vastaajista 23 pr
Ahosniemi: Kotitalouksien ja yritysten rahoitusta vaikeuttavan sääntelyn purkaminen sekä kotimaisten sijoitusrahastojen toimintaedellytysten vahvistaminen ovat hallitukselta vahvoja tekoja kasvun vauhdittamiseksi23.4.2025 23:05:14 EEST | Tiedote
Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi kiittää maan hallitusta puoliväliriihen kasvua tukevista linjauksista. Ahosniemen mukaan talouden sumuiset näkymät, kotitalouksien vaisu investointihalukkuus ja kauppasota edellyttävät rohkeita päätöksiä, joilla suomalaisten luottamus tulevaisuuteen ja omaan talouteen vahvistuvat.
Pankkisektori säilyi vakaana, vakuutusyhtiöillä yllätyksetön vuosi – tutustu vakuutus- ja pankkisektorien vuosikatsauksiin22.4.2025 11:18:47 EEST | Tiedote
Finanssiala ry on julkaissut katsaukset sekä pankkien että vakuutusyhtiöiden vuoteen 2024. Pankkisektori pysyi vakaana ja toimintakykyisenä talouden heittelyistä huolimatta. Hyvä kannattavuus ja vakavaraisuus antavat pankeille vastustuskykyä riskien varalle. Vakuutussektorilla vuosi oli hyvä ja sangen yllätyksetön. Vakuutusyhtiöiden sijoitukset tuottivat hyvin, mutta eläke- ja korvausmenot kasvoivat maksutuloa voimakkaammin.
Ahosniemi: Kauppasota ja talouden sumuiset näkymät edellyttävät hallitukselta rohkeita tekoja – kansankapitalismia vahvistettava ja tuloverotusta kevennettävä16.4.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Maailmantaloutta ravisteleva kauppasota ja Suomen talouden sumuiset näkymät edellyttävät tekoja, joilla suomalaisten luottamus tulevaisuuteen ja omaan talouteen vahvistuisivat. FA odottaa Petteri Orpon hallitukselta nopeita kasvua tukevia toimia. Nyt tarvitaan kasvuhakuisia veromuutoksia, kuten palkansaajien ansiotulojen verotuksen keventämistä. Hallituksen on myös vietävä eteenpäin hallitusohjelman talouskasvua tukevia kirjauksia, kuten vastasyntyneelle annettavan ensisijoituksen toteuttaminen. Hallituksen on parannettava suomalaisen rahastoalan kilpailuedellytyksiä, jotta Suomeen saadaan lisää investointeja, työtä ja verotuloja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme