Suomen Lähetysseura

Maria Leppäkari on valittu Lähetysseuran Felm-keskuksen johtoon ja Israelin ja Palestiinan maajohtajaksi

Jaa

Leppäkari palaa tehtävän myötä Jerusalemiin, jossa hän johti aiemmin Ruotsin teologista instituuttia.

Maria Leppäkari saarnaamassa.
Maria Leppäkarin pappisvihkimys Lunastajan kirkossa Jerusalemissa vuonna 2019. Kuva Maria Leppäkarin kotialbumi. Suomen Lähetysseura

Suomen Lähetysseuran Israelin ja Palestiinan maajohtajaksi sekä Jerusalemissa sijaitsevan Felm-keskuksen johtajaksi on valittu uskontotieteen dosentti, teologian tohtori Maria Leppäkari. 

”Olen valinnasta todella iloinen ja otan tehtävän vastaan kiitollisena, sillä pidän Lähetysseuran työtä suuressa arvossa. Odotan innolla Jerusalemiin paluuta vaikkakin olosuhteet ovat nyt hyvin erilaiset”, Leppäkari sanoo. 

Leppäkarilla on vahva johtajakokemus ja pitkä tausta tutkimus- ja kehittämistyössä. Vuodesta 2022 hän on työskennellyt Paraisten kaupungin elinvoimajohtajana ja toimii tällä hetkellä saaristokehittäjänä. 

Israelin ja Palestiinan alue on Leppäkarille tuttu ympäristö. Hän johti kahdeksan vuoden ajan Jerusalemissa Ruotsin kirkon ylläpitämää teologista instituuttia, Svenska teologiska institutetia. Leppäkari oli ensimmäinen nainen, joka vihittiin papiksi paikallisessa luterilaisessa kirkossa vuonna 2019. Kyseinen kirkko on Lähetysseuran pitkäaikainen yhteistyökumppani, Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilainen kirkko. 

Lähetysseura on toiminut alueella yli 100 vuotta 

Lähetysseuran ensimmäiset lähetit saapuivat Jerusalemiin elokuussa 1924, joten työ juutalaisten ja palestiinalaisten parissa on jatkunut yli 100 vuotta. Työ on vuosikymmenten kuluessa pyrkinyt aina vastaamaan ajankohtaisiin haasteisiin, mutta punaisena lankana on säilynyt lapsi- ja nuorisotyö ja diakonia. 

”Nykyisin työn kolme kivijalkaa ovat rauhankasvatus, psykososiaalinen tuki ja uskontodialogi. Teemme näiden teemojen parissa töitä vahvojen israelilaisten ja palestiinalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa”, kertoo Lähetysseuran Lähi-idän aluejohtaja Miikka Kallio. 

Yksi merkittävistä etapeista työn historiassa oli vuosi 1955, jolloin Lähetysseura osti Jerusalemista lastenkodilleen oman talon – talon, joka nykyisin tunnetaan nimellä Felm-keskus. Vaikka lastenkotitoimintaa ei enää ole, Lähetysseura tarjoaa keskuksessa edelleen turvallisen kohtaamispaikan erilaisista taustoista tuleville ihmisille. 

”Lähetysseuran nykyinen missio ja uudistunut strategia luovat selkeän ja hyvän pohjan työlle, jota on mielekästä lähteä kehittämään yhteistyössä asiantuntevan ja kokeneen henkilökunnan kanssa”, Maria Leppäkari pohtii. 

Leppäkarin työsuhde Suomen Lähetysseurassa alkaa 20.5.2025. 

Lue lisää Lähetysseuran työstä
Israelissa (https://felm.suomenlahetysseura.fi/tyomme/aasia/israel/)
Palestiinassa (https://felm.suomenlahetysseura.fi/tyomme/aasia/palestiina-ja-jordania/)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Maria Leppäkari saarnaamassa.
Maria Leppäkarin pappisvihkimys Lunastajan kirkossa Jerusalemissa vuonna 2019.
Kuva Maria Leppäkarin kotialbumi. Suomen Lähetysseura
Lataa
Rakennuksen etusivu kukkapensaiden takana.
Suomen Lähetysseuran Felm-keskus sijaitsee Jerusalemin vanhankaupungin tuntumassa – lähellä juutalaisten, kristittyjen ja muslimien pyhiä paikkoja.
Heli Vuohelainen Suomen Lähetysseura
Lataa
Felm-keskus kuvattuna kauempaa ja korkealta, koko vaaleanruskea rakennus näkyy, etualalla parkkipaikka, taustalla puita.
Suomen Lähetysseuran Felm-keskus sijaitsee Jerusalemin vanhankaupungin tuntumassa – lähellä juutalaisten, kristittyjen ja muslimien pyhiä paikkoja.
Heli Vuohelainen Suomen Lähetysseura
Lataa

Lähetysseura onkirkon kansainvälisen työn järjestö ja yksi Suomen suurimmista kehitysjärjestöistä. Olemme yksi kirkon kahdeksasta lähetysjärjestöstä. Olemme myös yksi Suomen vanhimpia järjestöjä: Lähetysseura on perustettu vuonna 1859.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Lähetysseura

Selvitys: Uskonnolliset toimijat voivat edistää tasa-arvoa vaikuttamalla sosiaalisiin normeihin13.3.2025 16:21:36 EET | Tiedote

Tänään 13.3. julkaistu selvitys 30 Years On from The Beijing Platform for Action: Faith-Based Actors as Catalyst Towards Positive Norm Change tuo esiin uskonnollisten toimijoiden roolin sukupuolten välisen tasa-arvon ja naisten asemaan vaikuttavien sosiaalisten normien muuttamisessa. Selvitys lanseerattiin YK:n naisten asemaa käsittelevän komitean istunnon yhteydessä, ja Lähetysseura oli yksi selvityksen julkaisijoista ja tuottajista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye