Espoon kaupunki - Esbo stad

Kaupunginhallitus palautti Espoontorin asemakaavan valmisteluun

Jaa

Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Espoontorin kauppakeskuksen laajentaminen hypermarketilla, lisätä asuntorakentamista sekä kehittää asemanseutua joukkoliikenteen solmukohtana.

Kaupunginhallitus äänesti asian palauttamisesta ja päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että Siltatorin alue, joka on osoitettu asemakaavassa aukiona (au), sekä Espoontorin nykyisen kauppakeskuksen ja uuden laajennusosan väliin ensimmäisen kerrokseen suunniteltu yleiselle jalankululle varattu kulkuyhteys, Lindholminkäytävä, toteutetaan kaupungin hallinnassa olevana julkisena tilana.

Lisäksi kaupunginhallitus mm. hyväksyi päivitetyn Helsingin seudun yhteistyösopimuksen sekä käsitteli vastauksia viiteen valtuustokysymykseen ja yhteen valtuustoaloitteeseen. Otsolahden kunnostuksen suunnittelua koskevan valtuustokysymyksen vastauksen käsittelyn yhteydessä kaupunginhallitus totesi edellyttävänsä, että ennallistamis- ja kunnostustoimenpiteitä koskeva suunnittelu aloitetaan talousarvion mukaisesti osin jo vuoden 2025 aikana.

Kaupunginhallitus jätti pöydälle asian 7: "Muutoksen hyväksyminen maankäyttösopimukseen, Matroonankatu alue 442500".

Kaupunginhallitus päätti käyttää otto-oikeutta kasvun ja oppimisen lautakunnan 15.4. kokouksen pöytäkirjan asiakohtaan §68 alueellisten erityisluokkien perustamisen osalta.

Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.

Esityslistat ja pöytäkirjat

Yhteyshenkilöt

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Espoo.fi
Facebook
LinkedIn
YouTube

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 7.5.20257.5.2025 21:31:18 EEST | Tiedote

Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Keltaperhon päiväkodin tarveselvityksen. Lautakunta hyväksyi myös Lähderannan koulun tarveselvityksen. Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti, että kasvun ja oppimisen toimiala luovuttaa Matinkylän monitoimitalossa sijaitsevan teatterisalin sekä siihen liittyvän lämpiön hallintaoikeuden kulttuurilautakunnan hallintaan. Lautakunta hyväksyi esitetyt opiskelijoille annettavan tuen muutoksiin liittyvät tarkennukset Espoon kaupungin lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaan. Lautakunta hyväksyi periaatteet huoltajien kanssa tehtävälle yhteistyölle Espoon kaupungin lukioissa.

Alberga centrum får ett nytt utseende norr om banan7.5.2025 08:35:35 EEST | Pressmeddelande

Framtidens byggande som grundar sig på den internationella idétävlingen om Alberga formar stadsmiljön norr om banan avsevärt. Det trivsamma grönskande och trygga gångnätet kring centrumområdet förenar i framtiden centrumområdet via Gransbacken ända till idrottsparken. Hela Alberga centrumområde blir en sammanhängande stadsmiljö när däckkonstruktionen över banan förenar centrumen på båda sidorna om banan med varandra.

Leppävaaran keskusta saa uuden ilmeen radan pohjoispuolella7.5.2025 08:35:35 EEST | Tiedote

Leppävaaran kansainväliseen ideakilpailuun perustuva tulevaisuuden rakentaminen muokkaa kaupunkiympäristöä radan pohjoispuolella merkittävästi. Keskusta-alueen ympärillä kulkeva viihtyisän vehreä ja turvallinen jalankulkureitistö yhdistää tulevaisuudessa keskusta-alueen Gransinmäen kautta aina urheilupuistoon asti. Koko Leppävaaran keskusta-alueesta muodostuu yhtenäinen kaupunkiympäristö, kun radan yli kulkeva kansirakenne yhdistää keskustat radan molemmin puolin toisiinsa.

Leppävaara city centre gets a new look on the north side of the track7.5.2025 08:35:35 EEST | Press release

Building the future based on the Leppävaara international idea competition will significantly shape the urban environment north of the track. In the future, a cosy lush and safe pedestrian route running around the city centre area will connect the city centre via Gransinmäki to the sports park. The entire Leppävaara city centre area becomes a cohesive urban environment, as the deck structure running across the track connects the centres on both sides of the track.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye