KOVA: Asuntojen lyhytvuokraus tulee rajoittaa 30 päivään vuodessa
Rakentamislakiin ehdotetaan uusia säännöksiä rakennusten käyttöä koskevien sääntöjen täsmentämiseksi sekä nopeasti yleistyneen lyhytvuokrauksen huomioimiseksi rakentamislaissa. Uusissa säännöksissä asumisena pidettäisiin jatkuvaa asumista, ja asuinrakennusta ja sen huoneistoja olisi näin ollen käytettävä jatkuvaan asumiseen eikä esimerkiksi majoitustoimintaan tai toimistotilana. Säännöksessä pidettäisiin asumisena myös asunnon luovuttamista alle neljän viikon jaksoissa enintään 90 päivänä kalenterivuodessa.

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on huolissaan esitysluonnoksen vaikutuksista asuntomarkkinaan, sillä sijoitusasuntoja voisi ehdotuksen mukaan käyttää lyhytvuokraukseen 90 päivää ja kunnan päätöksellä jopa 180 päivää vuodessa.
KOVA katsoo, ettei nyt ehdotetussa sääntelyssä tosiasiassa tehdä muuta kuin varmisteta lyhytaikaisen vuokraustoiminnan edellytykset jatkossakin. Jotta lyhytaikaisen asuntovuokrauksen haitat asuntomarkkinoiden toimintaan saataisiin pidettyä pieninä, KOVA esittää, että muuta kuin omaa asuntoa saisi käyttää lyhytvuokraukseen enintään 30 vuorokautta kalenterivuodessa.
Jos lakiehdotus toteutuu esitetyssä muodossa, pitkäaikaisessa vuokrauksessa olevia asuntoja tulee siirtymään lyhytvuokraukseen, mikä puolestaan vähentää pitkäaikaiseen vuokraukseen tarjolla olevien asuntojen määrää ja nostaa niiden vuokria. KOVA tahtoo myös painottaa, että vuokrien nousun seurauksena asuminen kallistuu entisestään etenkin suurissa kaupungeissa, joissa se on kallista jo tällä hetkellä.
KOVA pitää ongelmallisena myös lyhytaikaisen vuokraustoiminnan valvontaa. Esitysluonnoksen mukaan lyhytvuokrausta harjoittavalla olisi velvollisuus pitää kirjaa siitä, miten usein hän on vuokrannut asuinrakennusta tai asuinhuoneistoa. KOVA esittää, että perustettaisiin rekisteri, johon jokaisella majoitustoimintaa harjoittavalla olisi velvollisuus liittyä. Rekisterin perustamis- ja ylläpitokustannukset voitaisiin kattaa veroluonteisella maksulla, jonka maksaisivat kaikki majoitusta Suomesta hankkivat henkilöt ja yhteisöt. Maksu olisi turistiveron kaltainen pieni maksu.
- Emme pidä KOVAssa hyvänä ehdotettua lyhytvuokrauksen 90 päivän aikarajaa, koska se toteutuessaan vähentäisi normaalissa vuokra-asuntokäytössä olevien asuntojen määrää. Kun katsotaan esimerkkejä muualta maailmasta, esimerkiksi Barcelonasta tai Pariisista, havaitaan, että asuntojen lyhytvuokraus on vähentänyt tavallisessa vuokra-asuntokäytössä olevien asuntojen määrää, nostanut yksityisen sektorin vuokria ja pakottanut ihmisiä muuttamaan kauemmiksi kaupunkien keskustoista. Toivon, että lakiesityksen jatkovalmistelussa huomioidaan esityksen vaikutukset asuntomarkkinaan, jotta emme ole itse samalla tiellä monien eurooppalaisten kaupunkien kanssa. Meillä Suomessa Rovaniemellä asuntojen lyhytvuokrauksen suuri suosio on jo aiheuttanut häiriöitä kaupungin asuntomarkkinaan ainakin sesonkiaikoina, KOVAn toimitusjohtaja Jouni Parkkonen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni ParkkonentoimitusjohtajaKohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry
Puh:040 593 3338jouni.parkkonen@kovary.fiVilma PihlajalakimiesKohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry
Puh:050 472 9430vilma.pihlaja@kovary.fiTietoja julkaisijasta
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat normaaleja vuokra-asuntoja, erityisryhmien vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja.
KOVAlla on 133 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä yli 330 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat noin 150 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat noin 85 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista ARA-vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista ARA-vuokra-asunnoista Suomessa ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa. KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2025 yhteensä noin 4 800 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.
KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KOVA ry
Kaksi uutta jäsentä KOVA ry:lle20.8.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Kiinteistö Oy Ahmahaka ja Rauman Asunnot Oy ovat Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n uusimmat jäsenet. KOVAn hallitus hyväksyi yhtiöt KOVAn jäseneksi tänään.
KOVA: Ratkaisu asuntorahoituksen takausvastuiden vähentämiseen on tilastointitavan muutos6.8.2025 21:25:10 EEST | Tiedote
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry toteaa, että ratkaisu asuntorahoituksen takausvastuiden vähentämiseen löytyy tilastointitavan muutoksesta. Valtionvarainministeriö piti tänään 6.8. ministeriön budjettiriihen ja laati ehdotuksen valtion talousarvioehdotukseksi vuodelle 2026 hallituksen myöhempää käsittelyä varten. Osana näitä ehdotuksia valtiovarainministeriö esittää, että hallitus käynnistää toimenpidekokonaisuuden, jolla asuntorahoituksen takausvastuita vähennetään ja kasvua rajoitetaan merkittävästi. Ministeriö ehdottaa, että valtion takausvastuita vähennettäisiin esimerkiksi helpottamalla rajoituksista vapauttamista ja että asumisoikeusasuntojen kohdalla valtion velkavastuut vähentyvät.
Kommentti: Mikä muuttui opiskelijoiden asumisen tuessa?4.8.2025 05:05:00 EEST | Tiedote
Opiskelijoiden valtaosa siirrettiin 1.8.2025 takaisin opintotuen asumislisän piiriin. Osittain tämä tarkoittaa paluuta vuoteen 2017, jolloin siirto tehtiin päinvastaisena. Vuoden 2025 opintotuen asumislisä eroaa kuitenkin joltain osin vuoden 2017 mallista. Sekä nykyisessä että vuoden 2017 opintotuen asumislisässä tuki on opintotuen osa ja asumislisää saa vain opintotukikuukausilta. Lisäksi omat tulot vaikuttavat opintotuen asumislisään opintotuen tulorajojen kautta, mutta puolison tai muun asuintoverin tulot eivät siihen vaikuta. Toki on huomattava, että opintotuen asumislisä ei lakannut täysin olemasta vuonna 2017, vaikka sitä maksettiinkin huomattavasti aiempaa pienemmälle joukolle.
Kommentti: Valtion tukemien asuntojen vuokrien nousutahti alhaisinta kahteen vuoteen17.7.2025 08:56:02 EEST | Tiedote
Valtion tukemien vuokra-asuntojen vuokrat nousivat vuoden 2025 toisella neljänneksellä keskimäärin 3,4 prosenttia vuoden takaisesta, mikä on alhaisin taso kahteen vuoteen. Tämä selviää Tilastokeskuksen tänään julkaisemista aineistoista. Aineistosta ei paljastu merkittäviä eroja eri kokoisten asuntojen välillä. Keskimääräinen valtion tukemien asuntojen vuokra oli 13,40 euroa kuukaudessa.
KOVA: Vuokratalo- ja asumisoikeusyhtiöiden asunnoista reilu neljännes perheasuntoja24.6.2025 04:30:00 EEST | Tiedote
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n 135 jäsenyhteisöstä 85 prosenttia on kuntien omistamia. Jäsenyhteisöt omistavat yhteensä yli 335 000 kohtuuhintaista vuokra- ja asumisoikeusasuntoa. KOVAn jäsenyhteisöjen asuntokannasta on normaaleja valtion tukemia vuokra-asuntoja 61 prosenttia, erityisryhmien vuokra-asuntoja 15 prosenttia, asumisoikeusasuntoja 9 prosenttia sekä käyttö- ja luovutusrajoituksista vapaita tai vapaarahoitteisia 15 prosenttia. Vuokra-asuntojen keskikoko on 54,4 neliömetriä ja asumisoikeusasuntojen keskikoko 66,1 neliömetriä. Tiedot pohjautuvat KOVAn kevään 2025 tilastokyselyyn, jossa jäsenyhteisöiltä kyseltiin muun muassa näiden asuntokantatietoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme