Punainen keisari on silmiä avaava elämäkerta nykymaailman merkittävimmästä johtajasta, Kiinan Xi Jinpingistä
Presidentti Xi Jinping johtaa maailman toiseksi suurinta taloutta ja 1,4 miljardin kansalaisen maata. Silti tämä ehdotonta valtaa käyttävä hallitsija tunnetaan yllättävän huonosti.

Michael Sheridanin uutuuskirja Punainen keisari on paitsi mahtimiehen muotokuva, myös kertomus Kiinan muutoksesta: köyhästä ja eristyneestä maasta tuli sotilaallinen ja taloudellinen suurvalta, joka ulottaa vaikutusvaltansa idästä länteen.
Xin dramaattisen tarinan myötä avautuu myös Kiinan lähihistoria. Xi syntyi johtamaan: hänen vanhempansa kuuluivat vallankumouksen eliittiin ja puhemies Maon lähipiiriin. Kulttuurivallankumouksen myllerrykset iskivät perheeseen pahasti, mutta Xi raivasi tiensä takaisin huipulle.
Kiinan poliittinen eliitti luuli koulivansa Xistä nukkehallitsijaa, mutta presidentiksi päästyään hän keskitti vallan itselleen nopeasti ja häikäilemättä. Xi on ollut yhtä arvaamaton ja vallanjanoinen myös suhteessa muuhun maailmaan.
Mukaansatempaava ja asiantunteva Punainen keisari näyttää, kuinka kulisseissa on samaan aikaan käyty armotonta taistelua.
Michael Sheridan on pitkän linjan ulkomaantoimittaja, joka on seurannut Kiinan nousua ja erityisesti Hongkongin tilannetta vuodesta 1989 alkaen. Sheridan on työskennellyt muun muassa Sunday Timesille, Reutersille ja The Independentille.
Punainen keisari – Xi Jinping ja hänen Kiinansa ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Juhani Rajalinin lukemana äänikirjana. Teoksen on suomentanut Ari Väntänen.
Pdf-vedokset, arvostelukappaleet ja lisätiedot: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Ainutlaatuinen suomalainen silminnäkijäkertomus paljastaa 1930-luvun Neuvostoliiton houkutuksen ja lohduttomuuden2.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Nuori nainen muuttaa aatteen palosta työläisten paratiisiksi kuvailtuun Neuvostoliittoon. Todellisuus paljastuu vasta rajan takana – kun perääntyminen on jo myöhäistä. Omana aikanaan tiukasti sensuroitu teos on autenttinen historiallinen dokumentti idealismista, propagandasta ja suomalais-venäläisistä suhteista sodan kynnyksellä.
Suomen vähiten populistisen poliitikon elämäkerta29.8.2025 09:56:48 EEST | Tiedote
Tällaista kirjaa ei elävästä kansanedustajasta ole koskaan kirjoitettu. Maria Petterssonin Anna Kontula - Leipää ja ruusuja -kirjassa Kontula kertoo poikkeuksellisesta urastaan, tapaamastaan Jumalasta, tekemästään seksityöstä sekä näkemyksistään, joita paheksutaan eduskunnan kaikilla laidoilla.
Torpededovene S2 upposi 100 vuotta sitten – uusi teos kertoo Suomen laivaston dramaattisesta alkuvaiheesta20.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Torpedovene S2:n kohtalokas tarina kertoo merisodankäynnin kultakaudesta ja Suomen laivaston synnystä. Lokakuussa 2025 tulee 100 vuotta sotalaivan miehistön hukkumisesta.
Upea historiateos näyttää toisen maailmansodan väreissä18.8.2025 09:01:58 EEST | Tiedote
Historiakirjan värikuvat herättävät vanhat valokuvat henkiin ja tuovat toisen maailmansodan aiempaa lähemmäksi.
Viisas tietokirja pohtii erilaisia käsityksiä suomalaisista perheistä14.8.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Meillä kotona -teos tarkastelee miten perheyhteys ja -kulttuuri muotoutuu, perheiden muutoksia sekä perheisiin liittyvää häpeää ja vaiettuja asioita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme