Scanfil investoi elektroniikan valmistukseen Yhdysvalloissa
Scanfil investoi 2,4 miljoonaa euroa Atlantan tehtaansa toiseen elektroniikan valmistuslinjaan Yhdysvalloissa vastatakseen kasvavaan kysyntään. Uusi linja otetaan käyttöön vuoden 2025 lopulla, ja se tukee Scanfilin tavoitetta tarjota huippuluokan elektroniikan valmistuspalveluita sekä parantaa kasvumahdollisuuksia.

Scanfil Oyj Lehdistötiedote 7.5.2025 klo 15.00
Scanfil investoi elektroniikan valmistukseen Yhdysvalloissa
Scanfil investoi toiseen elektroniikan valmistuslinjaan Atlantassa, Yhdysvalloissa. Elektroniikan valmistuksen kysyntä Yhdysvalloissa on kasvanut viimeisen kahden vuoden aikana ja sen odotetaan jatkavan kasvuaan.
"Elektroniikan valmistuksen kysyntä Yhdysvalloissa on kehittynyt myönteisesti. Keskustelut nykyisten ja potentiaalisten uusien asiakkaiden kanssa ovat korostaneet tarvetta kasvattaa elektroniikan valmistuskapasiteettiamme Yhdysvalloissa", kertoo Scanfilin toimitusjohtaja Christophe Sut, joka toimii myös Amerikan alueen vt. varatoimitusjohtajana. ”Uusi investointi varmistaa orgaanisen kasvun alueella, ja valmistuskapasiteetti otetaan käyttöön vuoden 2025 viimeisellä neljänneksellä."
Scanfilin Dream Factory -ohjelmaa käytettiin jo Atlantan ensimmäisen laajennuksen yhteydessä. Ohjelmassa laitteet, data, IT ja valmistusprosessi toimivat saumattomasti yhteen. Scanfil hyödynsi 3D-tekniikkaa ensimmäisen laajennusinvestoinnin tuotantoprosessin suunnitteluun ja simulointiin vuonna 2023, ja positiivisten tulosten perusteella uuden laajennuksen suunnittelu toteutetaan samalla tavalla.
"Aloitimme vuonna 2022 laajentamaan toimintaamme Yhdysvalloissa, ja positiivinen kehitys on jatkunut siitä lähtien. Tavoitteenamme on ollut tarjota kokonaisvaltaisia palveluja monimutkaisille järjestelmäintegraatioasiakkaille huippuluokan elektroniikan valmistuskyvykkyydellä", Christophe jatkaa. ”Atlantan tehdas on tehokas integraatiotehdas, joka keskittyy palvelemaan Yhdysvaltojen markkinoita paitsi tuotannossa myös jälkimarkkinoinnissa."
Laajennuksen odotetaan olevan valmis vuoden 2025 viimeisellä neljänneksellä, ja kustannusten on arvioitu olevan noin 2,4 miljoonaa euroa.
Lisätietoja:
Christophe Sut (englanniksi)
toimitusjohtaja
puh +46 721 51 75 02
christophe.sut@scanfil.com
Pasi Hiedanpää
Sijoittajasuhde- ja viestintäjohtaja
puh. 050 378 2228
pasi.hiedanpaa@scanfil.com
Scanfil lyhyesti
Scanfil Oyj on Euroopan suurin pörssinoteerattu elektroniikan sopimusvalmistaja (EMS), jonka liikevaihto vuonna 2024 oli 780 miljoonaa euroa. Yhtiö palvelee globaaleja toimialajohtajia Industrial-, Energy & Cleantech-, ja Medtech & Life Science- asiakassegmenteillä. Palveluvalikoimaan kuuluvat suunnittelupalvelut, prototyyppien valmistus, valmistettavuusanalyysi (DFM), testauskehitys-, toimitusketju- ja logistiikkapalvelut, piirilevyjen ladonta, osakokonaisuuksien ja komponenttien valmistus sekä monimutkaiset järjestelmäintegrointipalvelut. Scanfilin tavoitteena on lisätä asiakkaiden arvoa heidän kilpailukykyään parantamalla ja olemalla kansainvälisesti heidän ensisijainen hankintaketjukumppaninsa ja pitkäaikainen valmistuskumppaninsa. Scanfilin pisin asiakassuhde on kestänyt yli kolme vuosikymmentä. Yhtiöllä on maailmanlaajuinen toimituskyky ja 11 tuotantolaitosta neljällä mantereella. www.scanfil.com
Avainsanat
Kuvat
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Scanfil Oyj
Freemelt ulkoistaa tuotantonsa Scanfilille13.5.2025 09:15:08 EEST | Tiedote
Freemelt ulkoistaa edistyksellisten 3D-tulostimiensa valmistuksen Scanfilille uuden strategisen kumppanuuden puitteissa. Yhteistyön ansiosta Freemelt voi keskittyä E-PBF-teknologian kehittämiseen, investointien vähentämiseen ja innovaatioiden tehostamiseen. Tuotanto tapahtuu Scanfilin Åtvidabergin tehtaalla Ruotsissa.
Freemelt to Outsource Production to Scanfil13.5.2025 09:15:08 EEST | Press release
Freemelt will outsource the complete manufacturing of its advanced 3D printers to Scanfil under a new strategic partnership. The collaboration enables Freemelt to focus on developing E-PBF technology, reducing investments, and enhancing innovation. Production will take place at Scanfil Åtvidaberg in Sweden.
Scanfil undertecknar avtal med Leardal Medical för sin malaysiska fabrik11.3.2025 08:30:00 EET | Nyheter
Laerdal Medical och Scanfil har undertecknat ett ramavtal för tillverkning på den malaysiska fabriken i Johor Bahru som Scanfil nyligen har förvärvat. I januari meddelade Scanfil om en investering på 4,3 miljoner euro i fabriken för att tillgodose det stora kundbehovet.
Scanfil solmi valmistussopimuksen Leardal Medicalin kanssa Malesian tehtaalle11.3.2025 08:30:00 EET | Uutinen
Laerdal Medical ja Scanfil ovat solmineet valmistusta koskevan puitesopimuksen. Tuotteet tullaan valmistamaan Scanfilin lokakuussa 2024 ostamalla tehtaalla Johor Bahrussa Malesiassa. Tammikuussa 2025 Scanfil ilmoitti investoivansa 4,3 miljoonaa euroa tehtaaseen vastatakseen asiakkaiden kasvavaan kysyntään.
Scanfil signs agreement with Leardal Medical for Malaysian factory11.3.2025 08:30:00 EET | News
Laerdal Medical and Scanfil have signed a framework agreement for manufacturing at Scanfil’s newly acquired Malaysian factory in Johor Bahru. In January, Scanfil announced an investment of EUR 4.3 million in the factory to meet its high customer demand.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme