9Livesin kotipalvelut Mehiläiselle
9Livesin kotipalvelut siirtyvät osaksi Mehiläistä. Yrityskaupan ansiosta Mehiläinen pystyy tarjoamaan laadukkaita kotipalveluita aiempaa useammalla paikkakunnalla ja vastaamaan jatkuvasti kasvavaan kysyntään. Kauppa vaatii toteutuakseen kilpailuviranomaisen hyväksynnän.

Väestön ikääntyessä kotiin tuotettavien palveluiden kysyntä kasvaa Suomessa jatkuvasti. Vastatakseen tähän tarpeeseen, Mehiläinen on allekirjoittanut yrityskaupan, jonka myötä 9Lives Kotipalvelut Oy:n kotiin tuotavat palvelut siirtyvät osaksi Mehiläistä. 9Livesin kotipalveluihin kuuluvat ikääntyvien kotihoito, henkilökohtainen apu ja hengityshalvauspotilaiden hoito. Ambulanssipalvelut eivät kuulu yrityskaupan piiriin. Yrityskaupan myötä 9Livesin 1 400 kotipalveluiden työntekijää siirtyy Mehiläiselle vanhoina työntekijöinä.
– Sujuvan arjen ja hyvän elämänlaadun varmistamiseksi on tärkeää, että ikääntyneille, vammaisille ja muille apua tarvitseville voidaan tuoda kotiin laadukkaita hoiva- ja avustuspalveluita. Yrityskaupan myötä pystymme tarjoamaan Mehiläisen kotipalveluita myös uusilla paikkakunnilla. 9Lives on ammattitaitoisesta henkilöstöstään tunnettu kotiin tuotavien hoiva- ja avustuspalveluiden sekä muiden liikkuvien hoitajakeskeisten palveluiden erikoisosaaja. Yhdessä heidän kanssaan pääsemme kehittämään palveluita edelleen, Mehiläisen koti- ja hoitajapalveluista vastaava Markku Pikkarainen kertoo.
Suomalainen 9Lives tarjoaa kotiin tuotavia palveluita 13 hyvinvointialueella.
– Mehiläinen on luotettava ja innovatiivinen alan toimija, jolla on kotipalveluissa vankka kokemus ja toimiva organisaatio palveluiden pyörittämiseen. Meille on tärkeää, että Mehiläinen haluaa kasvattaa ja kehittää kotiin tuotavia hoiva- ja avustuspalveluita edelleen ja ysiläiset ammattilaiset saavat hyvän uuden kotipesän, 9Livesin toimitusjohtaja Markus Ulfstedt sanoo.
Yrityskauppa vaatii toteutuakseen kilpailuviranomaisen hyväksynnän. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2025 aikana. Järjestelyllä ei ole vaikutusta kotipalveluiden asiakkaisiin tai tarjottaviin palveluihin.
Lisätiedot:
Markku Pikkarainen, liiketoimintajohtaja, koti- ja hoitajapalvelut, Mehiläinen
Haastattelupyynnöt Mehiläisen viestinnän kautta:
Noora Hostikka, noora.hostikka@mehilainen.fi ja p. 050 5666 101
Markus Ulfstedt, toimitusjohtaja, 9Lives
Haastattelupyynnöt 9Livesin markkinointi- ja viestintäjohtajan kautta:
Tuija Meschini, tuija.meschini@9lives.fi ja p. 040 5274 830
Mehiläinen
Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja, joka tarjoaa laadukkaat, kokonaisvaltaiset palvelut Suomessa ja kansainvälisesti. 115-vuotias Mehiläinen on nopeasti kehittyvä ja kasvava suunnannäyttäjä alallaan. Yhtiö panostaa digitalisaation mahdollisuuksiin sekä hoidon laatuun ja vaikuttavuuteen kaikilla liiketoiminta-alueillaan.
Mehiläinen palvelee vuosittain 2,2 miljoonaa asiakasta ja sen 890 toimipisteessä palveluita tuottaa yhteensä yli 37 000 työntekijää ja ammatinharjoittajaa. Kansainvälisesti Mehiläinen tarjoaa terveyspalveluita Ruotsissa, Virossa, Saksassa ja Liettuassa sekä digitaalisia terveydenhuollon ohjelmistoratkaisuja tytäryhtiönsä BeeHealthyn kautta.
9Lives on suomalainen yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluita tarjoava yritys, joka on erikoistunut liikkuviin hoitaja- ja avustajapalveluihin. Teemme yhteiskunnallisesti merkittävää työtämme noin 2 000 ammattilaisen voimin. Tarjoamme kotiin vietäviä palveluja ja ambulanssipalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä hyvinvointialueiden, yrityksien ja yksityisten tahojen kanssa, jotta voimme tarjota parasta mahdollista palvelua hyvinvoinnin edistämiseksi. Teemme kaikkemme ollaksemme ammattilaisillemme erinomainen työnantaja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mehiläinen
Mehiläisen terapiapalvelut kasvavat – Toimivax ja Neurokuntoutus vahvistavat kuntoutumisosaamista valtakunnallisesti1.10.2025 13:30:42 EEST | Tiedote
Mehiläisen terapiapalvelut vahvistuvat, kun Pohjois-Pohjanmaalla ja Länsi-Pohjan alueella toimiva Toimivax Oy sekä pääkaupunkiseudulla toimiva Neurokuntoutus NH Oy liittyvät osaksi Mehiläistä 1.10.2025 allekirjoitetuilla yrityskaupoilla. Kauppojen myötä Mehiläisen valtakunnallinen kuntoutuspalveluiden verkosto laajenee ja osaaminen vahvistuu entisestään.
Mehiläisellä hyviä kokemuksia yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilusta1.10.2025 09:51:28 EEST | Tiedote
Syyskuun alussa alkanut yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilu on sujunut Mehiläisessä hyvin. Nopea hoitoon pääsy on kerännyt Mehiläisen asiakkailta kiitosta ja vapauttanut aikoja julkiselta puolelta. Palvelun saatavuus paranee entisestään, kun valtakunnallinen videoasiointi aukeaa.
Mehiläisen Työelämätutkimus: Jopa 67 % johtajista kokee työnsä odotukset mahdottomina4.9.2025 10:24:07 EEST | Tiedote
Mehiläisen tuoreen Työelämätutkimuksen* mukaan 67 prosenttia johtajista kokee, että johtajan aseman vuoksi heiltä odotetaan enemmän kuin muilta, jopa mahdottomia. Johtajat kokevat työssään stressiä, riittämättömyyden tunnetta sekä turhautumista. Samaan aikaan tutkimus osoittaa, että 97 prosenttia johtajista kokee pärjäävänsä työssä erittäin tai melko hyvin.
Kutsu medialle: 100 johtajaa vastasi - Mehiläisen 2025 työelämätutkimuksen tulosten julkaisu21.8.2025 10:09:28 EEST | Kutsu
Mehiläisen media-aamu To 4.9.2025 klo 9–10
Medirex liittyy osaksi Mehiläisen terapiapalveluita Kokkolassa18.8.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Fysioterapia- ja kuntoutuspalveluita tarjoava Medirex Oy liittyy osaksi Mehiläisen terapiapalveluita 1.9.2025 alkaen. Yli 20 kuntoutuksen ammattilaista siirtyvät Mehiläiseen vanhoina työntekijöinä. Toiminta jatkuu entiseen tapaan Uintikeskus Vesiveijarissa sekä Hagströminkulmassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme