Näin viime vuoden lakimuutokset näkyvät työttömyyskassoissa
Ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan toteutettiin viime vuonna useita lakimuutoksia. Lakimuutosten jälkeen työttömyysturvaa maksetaan entistä harvemmin osittaisen työskentelyn ajalta. Lisäksi päivärahan maksaminen estyy useammin osa-aikatyön, lomakorvauksen tai liian lyhyen työhistorian vuoksi.

Työttömyysturvan suojaosa työtuloille poistetiin viime vuoden huhtikuussa. Lakimuutoksen myötä pienetkin palkkatulot alettiin huomioida vähentävästi työttömyysturvan määrässä. Muutoksen jälkeen työttömyysturvaa maksetaan osittaisen työskentelyn ajalta aiempaa harvemmin. Lakimuutoksen tultua voimaan osittaista työtä tekevien määrä on useimpina kuukausina ollut yli 10 % pienempi, kuin edellisen vuoden vastaavana jaksona.
Monessa työttömyyskassassa ansiopäivärahaa haetaan harvemmin osittaisen työn ajalle. Tämän lisäksi työskentelyn aikaisten kielteisten päätösten määrä on kasvanut. Näissä tilanteissa henkilöllä voi lähtökohtaisesti olla oikeus ansiopäivärahaan esimerkiksi osa-aikatyön ajalle. Päivärahaa laskettaessa etuuden määräksi tulee kuitenkin nolla euroa. Tämä johtuu siitä, että suojaosan poisto laskee palkan määrää, jonka henkilö voi enintään ansaita saadessaan ansiopäivärahaa.
”Suojaosan poistoa ajatellaan usein lähinnä ansiopäivärahan määrään vaikuttavana asiana. Näin toki onkin. Monella suojaosan poisto on kuitenkin voinut viedä ansiopäivärahaoikeuden kokonaan”, Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön toiminnanjohtaja Aki Villman sanoo.
Lomakorvaus estää etuuden maksun määräajalle
Lomakorvauksen jaksotus palautettiin työttömyysturvalakiin viime vuoden alussa. Lomakorvauksen jaksotus tarkoittaa, että työsuhteen päättyessä pitämättömistä lomista maksettu korvaus siirtää ansiopäivärahaoikeuden alkamista. Yhden kuukausipalkan suuruinen lomakorvaus siirtää ansiopäivärahaoikeuden alkamista noin kuukaudella.
Lomakorvauksen jaksotuksia tehtiin viime vuonna runsaasti. Työttömyyskassat antoivat viime vuonna kaikkiaan 55 000 päätöstä lomakorvauksen jaksottamisesta. Jos lomakorvauksen jaksotus tehtiin pääsääntöisesti kerran yhtä ansiopäivärahan saajaa kohden, jaksotus olisi koskettanut noin viidesosaa saajista.
”Lomakorvauksen jaksotus pidentää tulotonta aikaa työttömyyden alussa. Työttömäksi jäävien ja työttömyysuhan alla olevien on tärkeää tietää, että ansiopäivärahan maksaminen ei usein ala ensimmäisestä työttömyyspäivästä. Jos lomakorvauksena on maksettu kuukauden palkka, työttömyysturvalaki lähtee nykyisin siitä, että lomakorvauksella pitäisi elää ensimmäinen työttömyyskuukausi”, Aki Villman sanoo.
Ansiopäivärahalle pääsy on vaikeutunut – porrastus ei vielä vaikuta valtaosaan saajista
Viime vuoden syksynä ansiopäivärahan työssäoloehto eli päivärahan maksamisen edellytyksenä oleva työhistoria piteni puolesta vuodesta vuoteen. Samalla ansiopäivärahaa alettiin porrastaa. Ansiopäivärahan porrastus tarkoittaa, että etuuden määrä laskee asteittain etuuskauden aikana.
Työssäoloehdon pidennys näkyy jo työttömyyskassoissa. Osassa kassoja liian lyhyt työhistoria tulee vastaan jopa kaksi kertaa aiempaa useammin. ”Tarkemmat luvut muutoksen vaikutuksista saadaan myöhemmin. Jo nyt voidaan todeta, että ansiopäivärahalta työmarkkinatuelle siirtyy todennäköisesti useampi tuhat henkilöä enemmän vuotta kohden”, Aki Villman kertoo.
Porrastus ei sen sijaan ole vielä alkanut vaikuttaa etuustasoihin merkittävästi. Keskimääräinen päiväraha oli tammi-maaliskuussa noin 1 % viime vuoden vastaavaa jaksoa pienempi. Tämä johtuu siitä, että osa saajista on jäänyt työttömäksi ennen lakimuutosta ja ei kuulu porrastuksen piiriin. Osa saajista on taas ollut päivärahan saajana niin lyhyen aikaa, että asteittainen lasku ei ole heidän kohdallaan vielä alkanut. ”Porrastus voi alkaa vaikuttaa laajemmin saajiin ja keskimääräiseen päivärahaan kevään ja kesän aikana. Arvioimme, että porrastuksen piirissä olevien henkilöiden määrä oli maaliskuussa 10 %:n tienoilla”, Aki Villman sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aki VillmanToiminnanjohtaja
Puh:0503567990aki.villman@tyj.fiLinkit
TYJ edustaa työttömyyskassoja
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on työttömyyskassojen yhteistoimintaelin. Kaikki Suomessa toimivat 13 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Ansiopäivärahaa maksettiin viime vuonna 9 % edellisvuotta enemmän28.1.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassat maksoivat ansiopäivärahaa viime vuonna 2 miljardia euroa 283 000 henkilölle. Päivärahakulujen määrä kasvoi 9 % ja etuuden saajien määrä 8 % edellisvuodesta.
Ansiopäivärahan saajan kannattaa tilata muutosverokortti vuodenvaihteessa10.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Vuodesta 2025 lähtien verokortti tulee voimaan tammikuun alussa. Ansiopäivärahan saajan kannattaa jatkossa toimittaa etuutta koskeva muutosverokortti omaan työttömyyskassaan heti vuodenvaihteessa.
Työttömyysturvan korotusosa palvelujen ajalle poistuu 1.1.20255.12.2024 09:21:16 EET | Tiedote
Korotusosan poistuminen vaikuttaa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavaan etuuteen. Muutos koskee noin kymmenesosaa ansiopäivärahan saajista.
Ansiopäivärahan saajien määrä kasvoi lokakuussa22.11.2024 07:30:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassat maksoivat ansiopäivärahaa lokakuussa 6 % viime vuoden lokakuuta enemmän. Ansiopäivärahakulut ovat kasvaneet erityisen paljon työttömyyskassoissa, joissa on paljon korkeakoulutettuja jäseniä.
Moni työttömyyskassan jäsen toivoisi saavansa myös perusturvan kassasta19.11.2024 07:30:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassat haluaisivat maksaa jäsenilleen myös työmarkkinatukea ja peruspäivärahaa. 74 % kassojen jäsenkyselyihin osallistuneista kannatti työttömyyden aikaisen perusturvan siirtoa Kelalta kassoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme