SDP:n Johan Kvarnström: Vesihuollon säilyminen julkisissa käsissä on tärkeää – seuraavaksi ratkaistava korjausvelka
– Vesihuolto on osa kriittistä infrastruktuuriamme ja nyt sen asemaa julkisissa käsissä vahvistetaan, kun vesihuollon yksityistäminen kielletään lailla. Tämä on ilahduttavaa. Samaan aikaan kuntien on löydettävä tasapainoinen ratkaisu vesihuoltoverkon huimin harppauksin kasvavan korjausvelan taklaukseen, muistuttaa sanoo kansanedustaja Johan Kvarnström (sd.).

Suomen vesihuollon korjausvelka on jyrkässä kasvussa, vaikka siihen investoidaan noin 400 miljoonaa euroa vuosittain. Maa- ja metsätalousministeriön tuoreimman arvion mukaan investointien pitäisi lähes kaksinkertaistua lähivuosina. Vesihuoltolaki edellyttää vesihuollon kaikkien kustannusten kattamista asiakasmaksuilla.
– Vesihuoltolaitoksen heikko taloudellinen tilanne voi luoda painetta myös kunnan talouteen. Hallituksen kuntiin kohdistamat leikkaukset eivät ainakaan helpota kuntien mahdollisuuksia esimerkiksi lainoittaa vesiverkon korjauksia. Mittavien korjausten rahoittaminen vain vesimaksuja korottamalla voi olla haastavaa, kun yhä useammalla kuntalaisellakin on talous tiukalla. Kuntapäättäjiltä tarvitaan nyt maltillisia tuloutuksia, jotta vesimaksujen tuotot kohdistuisivat yhä enemmän korjausvelan purkamiseen, Kvarnström pohtii.
Vesihuoltolain mukaisia vesihuoltolaitoksia on hieman yli 1 100. Suurin osa näistä on pieniä paikallisia osuuskuntia, jotka palvelevat noin 3 prosenttia asukasmäärästä. Valtaosa asukkaista kuuluu kunnallisten vesihuoltolaitosten piiriin.
– Korjausvelan purku voi olla haastavaa myös yksityisille toimijoille. Lakiesitykseen sisältyvän kuntien etuosto-oikeuden avulla voidaan estää kriittisen infran omistuksen valuminen ei-toivotuille tahoille. Pikaratkaisuja ei ole, vaan sekä julkisella että yksityisellä vesihuoltosektorilla tarvitaan pitkäjänteisiä päätöksiä ja huolellista suunnittelua, Kvarnström toteaa.
Vesihuoltolain uudistus aloitettiin Marinin hallituskaudella ja sitä siivitti eduskunnan yksimielisesti hyväksymä Vesi on meidän -kansalaisaloite. Orpon hallitus lähetti esitysluonnoksen lausuntokierrokselle jo viime kesänä, mutta kirpakka palaute sai hallituksen tilkitsemään luonnokseensa jättämän kuntien vesihuollon omistuksen säilyttämistä koskevan aukon.
Tänään lähetekeskustelussa olevan hallituksen esityksen mukaan lakiin lisätään säännös, jonka mukaan kunta ei saa myydä vesihuoltoon kohdistuvaa omistustaan, eikä kunnan omistuksessa tai määräysvallassa oleva vesihuoltolaitos saa myydä vesihuolto-omaisuuttaan. Jatkossa saa perustaa vain kunnan omistuksessa olevia vesihuoltolaitoksia tai asiakasomisteisia vesihuolto-osuuskuntia.
– On hyvä, että hallitus on korjannut aiempaa esitystään SDP:nkin vaatiman mukaisesti. Korjatulla esityksellä turvataan vesihuollon nykytilanne eli kuntien omistuksen ja määräysvallan säilyminen. SDP pitää tärkeänä, että vesihuoltoamme ei yksityistetä voitontavoittelun välineeksi, Kvarnström päättää.
Yhteyshenkilöt
Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot
Puh:050 514 4080Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Paula Werning: Tiktokin datakeskus on jättiuutinen Kouvolalle – tuo työtä, elinvoimaa ja miljardiluokan investoinnin6.5.2025 18:46:24 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) iloitsee Tiktokin datakeskuksen sijoittumisesta Kouvolaan ja kuvaa hanketta poikkeuksellisen merkittäväksi koko kaupungin tulevaisuuden kannalta. Suomalainen kiinteistöyhtiö Hypercon rakentaa datakeskuksen Kouvolan Korialle. Kyseessä on miljardiluokan investointi, joka tuo Kouvolaan satoja työpaikkoja rakentamisvaiheessa ja luo pohjaa pitkän aikavälin kasvulle.
SDP:n Saku Nikkanen: Jättämäni keskustelualoite liikkumattomuudesta tulossa eduskunnan salikeskusteluun6.5.2025 14:51:18 EEST | Tiedote
Jätin eduskunnalle keskustelualoitteen 4.10.2024, jossa ehdotin, että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun suomalaisten liikkumattomuuden torjumiseksi ja liikunnallisemman elämäntavan edistämiseksi. Nyt ehdottamani keskustelu on tulossa eduskunnan salikeskusteluun torstaina 8.5.2025. Olen tämän tärkeän aiheen keskusteluun nostamisesta erittäin tyytyväinen, kertoo Saku Nikkanen.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Orpon hallituksen käsi iskee syvälle helsinkiläisen veronmaksajan taskuun – 35 miljoonan euron sote-leikkaus epäoikeudenmukainen6.5.2025 12:16:27 EEST | Tiedote
Hallitus ehdottaa sote-rahoitukseen kertaluonteisia siirtymätasausleikkauksia 15 miljoonaa euroa vuonna 2026 ja 20 miljoonaa euroa vuonna 2027. Hallituksen esitys tulee tänään 6.5. eduskuntaan lähetekeskusteluun ennen valiokuntakäsittelyn alkamista. Leikkaukset kohdistuvat yksinomaan Helsinkiin. Leikkaus on epäoikeudenmukainen, sanoo SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma, ja sen kohdistaminen vain yhteen alueeseen murentaa koko sote-rahoitusjärjestelmän uskottavuutta.
SDP:n Tuppurainen Münchenin turvallisuuskonferenssin Leaders Meeting-tapahtumaan Washingtoniin5.5.2025 09:24:34 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tytti Tuppurainen matkustaa Washingtoniin 4.– 7. toukokuuta osallistuakseen Münchenin turvallisuuskonferenssin järjestämään Munich Leaders Meeting –tapahtumaan (MLM).
SDP:n Joona Räsänen: Kokoomus myöntää, että hallituksen veroalesta jää opettajalle käteen vain 5€ kuukaudessa3.5.2025 12:30:22 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkonen myönsi lähettämässään tiedotteessa, että hallituksen puoliväliriihessä päättämistä veronkevennyksistä jää esimerkiksi 4 000 euroa kuukaudessa ansaitsevalle liittoon kuuluvalle opettajalle vain viisi euroa kuussa enemmän käteen. Samaan aikaan ministerin tuloluokassa veronalennus on kuukausittain lähes 100-kertainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme