Kustannusosakeyhtiö Otava

Oletko valmis äkkilähtöön, joka saa sinut välittömästi hyvälle tuulelle?

Jaa

Mirella Mäkilän vauhdikas ja riemastuttava uutuusromaani kuljettaa lukijan jälleen aurinkoiselle Tampereelle. Suosittelemme kerrospukeutumista ja passin ottamista mukaan, sillä pulmia pakoillessa saatetaan päätyä yllätyslomalle vähän kauemmaksikin.

Mirella Mäkilä. Äkkilähtöjä Tampereella
Mirella Mäkilä. Äkkilähtöjä Tampereella

Mirella Mäkilä: Äkkilähtöjä Tampereella

Ilmestyy 20.5.

Roosa on edennyt urallaan porafirman pääkonttoriin ja päätynyt asumaan kesäkämppänsä ullakolle. Siitä hyvästä ansaitsee ainakin puolitoista aikuispistettä!

Mutta ei ole helppoa olla järkevä aikuinen, kun uudella kumppanilla on jotain salattavaa ja ystävällä taas on houkutteleva mutta vastuuton ehdotus.

Mikä voisikaan mennä pieleen, jos heittää hyvästit pimenevälle kotikaupungille ja päätyy uinuvalle lomasaarelle äkisti ja kauas? Kun Tampere salaisuuksineen jää taakse, on aika selvittää millaiset tunteet tulisi päästää päivänvaloon.

Äkkilähtöjä Tampereella on Mirella Mäkilän luoman Tampereelle sijoittuvan Se on moro -sarjan kolmas teos. Ystävyyttä ja sopivan kokoisia unelmia käsittelevä sarja hurmasi lukijat jo ensimmäisestä kirjasta alkaen, ja sitä on myyty nyt jo reilusti yli 30 000 kappaletta. Sarjan tv-oikeudet on myyty Warner Bros Finlandille ja se sai Vinhan kirjakaupan jakaman, historian ensimmäisen Funlandia-palkinnon.

Mirella Mäkilä (s. 1977) on Helsingissä asuva tamperelainen, joka ikävöi synnyinkaupunkiaan ja sen peritamperelaista mielenmaisemaa. Viihteen ja huumorin kirjoittamiseen Mäkilä suhtautuu vakavasti, sillä se kannattelee silloinkin, kun elämä ei ole ihanaa.

Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet, lisätiedot: hanna-leena.soisalo@otava.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Mirella Mäkilä. Äkkilähtöjä Tampereella
Mirella Mäkilä. Äkkilähtöjä Tampereella
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Dramaturgi Elli Salon esikoisromaani Keräilijät tutkii historian haamuja ja nykyhetken jännitteitä6.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Elli Salon häikäisevän omaääninen esikoisromaani Keräilijät kertoo kolmen naisen tarinan Kainuun perukoilla. Villieläinkuvaaja Ani, kirjastohoitaja Ljudmila ja arkeologi Heini kohtaavat elämänsä kriisit ja yhteiskunnalliset murrokset pohjoisen luonnon keskellä. Tragikoominen ja koskettava teos tutkii perinnön, selviytymisen ja elämän merkityksellisyyden teemoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye