Palta ihmettelee SLL:n toimintaa ja ratkaisukyvyttömyyttä lentäjien neuvotteluissa
6.5.2025 21:19:02 EEST | Palvelualojen työnantajat Palta ry | Tiedote
Palvelualojen työnantajat Palta antoi tiistaina 5.5. uuden kokonaisesityksen ratkaisuehdotukseksi lentäjien pitkittyneeseen työriitaan.
Suomen Liikennelentäjäliitto SLL tiedotti verkkosivuillaan myöhään tiistai-iltana 6.5., ettei liitto hyväksy työnantajapuolen esitystä. Osapuolten oli määrä jatkaa neuvotteluja tänään klo 21, mutta tieto SLL:n päätöksestä hylätä työnantajapuolen esitys ilmoitettiin SLL:n verkkosivuilla ennen sovittua tapaamisaikaa. Lisäksi SLL perui illan neuvottelut.
Palta on äärimmäisen pettynyt SLL:n tapaan toimia sekä päätökseen hylätä Paltan ratkaisuehdotus, jossa oli huomioitu kaikki SLL:n aiemmin esiin nostamat huolenaiheet.
– SLL:n toiminta on täysin poikkeuksellista työmarkkinaneuvotteluissa; SLL ei noudata vakiintuneita menettelytapoja eikä kunnioita yhteisiä pelisääntöjä. Vastaukset ratkaisuehdotuksiin käsitellään ensin osapuolten kesken, eikä niitä saada tiedoksi uutisista, neuvottelujohtaja Heini Wiik-Blåfield Paltasta toteaa.
– Kävimme viimeksi tänään yhdessä SLL:n kanssa läpi kokonaisesitystämme, jota olimme täydentäneet SLL:n esiin nostamien huolien perusteella. Yhteisen läpikäynnin jälkeen katsoimme saaneemme aikaan kokonaisuuden, joka olisi ollut molempien osapuolten hyväksyttävissä. On käsittämätöntä, että SLL:llä ei vieläkään ole kykyä tehdä ratkaisua yli kahdeksan kuukautta kestäneiden neuvottelujen jälkeen, Wiik-Blåfield sanoo.
Lisätiedot:
Neuvottelujohtaja Heini Wiik-Blåfield, 040 168 1641, heini.wiik-blafield@palta.fi
Palvelualojen työnantajat Palta
Yhteyshenkilöt
Heini Wiik-BlåfieldNeuvottelujohtaja
Puh:040 168 1641heini.wiik-blafield@palta.fiPalta on uuden työn, digimurroksen ja tulevaisuuden työmarkkinoiden suunnannäyttäjä. Yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa yhdistämme faktat, työmarkkinaosaamisen sekä vaikuttamisen taidot palvelutalouden ja Suomen parhaaksi. Palta on EK:n toiseksi suurin jäsenliitto ja edustamme yli 2 000 palvelualoilla toimivaa jäsentämme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Palvelualojen työnantajat Palta ry
Palveluvaltainen Uusimaa ratkaisee koko maan työllisyyden11.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Suomen talous on kääntynyt varovaiseen kasvuun, mutta kasvun rakenne herättää huolta erityisesti työllisyyden näkökulmasta. Palvelualojen työnantajat Palta ry:n tuoreen suhdannekatsauksen mukaan talouskasvu painottuu pääomavaltaisiin toimialoihin, joilla työllisyys reagoi hitaasti. Laaja-alaisempi käänne edellyttäisi yksityisen kulutuksen vahvistumista. Uudenmaan palvelusektori on ainut sektori, joka pystyy sulattamaan nykyisen työttömyyden ja kääntämään työllisyyden kasvuun.
Selvitys: Asiakaspaine kirittää ilmastotyötä palvelualoilla – liikenteessä ja logistiikassa suurimmat odotukset ja kustannuspaineet26.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Ilmastotyö on vakiintunut osaksi palveluyritysten arkea, ja asiakkaiden kasvavat odotukset kirittävät yhä useampia yrityksiä ilmastotoimiin, selviää Palvelualojen työnantajat Paltan tuoreesta Ilmastokatsauksesta. Palvelualojen päästöt ovat laskeneet seurantajaksolla selvästi. Suurimmat vähennykset ovat tapahtuneet liikenteessä ja logistiikassa, jossa ilmastotavoitteet ovat yleisimpiä ja asiakaspaine kovinta. Alan yrityksiä haastavat muita aloja suuremmat kustannukset.
Palta: Palvelualoilla heikkoa toivoa suhdanteen vahvistumisesta – myyntiodotukset korkeimmalla kolmeen vuoteen27.1.2026 12:37:42 EET | Tiedote
Koko talouden suhdannetilanne on yhä keskimääräistä heikompi, mutta palvelualojen näkymät ovat hienoisesti kohentuneet ja viittaavat Suomen talouden vihdoin saavan pontta. Palvelualojen luottamus ja myyntiodotukset ovat viimeksi olleet yhtä korkealla yli kolme vuotta sitten. Suhdanteen asteittainen vahvistuminen näkyy useassa eri tilastossa.
Paltan puheenjohtaja Turkka Kuusisto: Suomen kasvupolitiikka kaipaa selkeää suunnanmuutosta11.11.2025 16:00:00 EET | Tiedote
Tiedote 11.11.2025, julkaistavissa klo 16 Suomen kasvupolitiikka kaipaa uudelleenarviointia ja selkeää suunnanmuutosta kohti monipuolisempaa elikeinorakennetta, arvioi Palvelualojen työnantajat Paltan hallituksen puheenjohtaja, Finnairin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto.
Paltan hallitus vuodelle 2026 valittu – Turkka Kuusisto jatkaa puheenjohtajana11.11.2025 15:33:03 EET | Tiedote
Palvelualojen työnantajat Paltan syyskokous on 11.11.2025 tehnyt päätökset liiton hallituksen kokoonpanosta vuodelle 2026. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Finnairin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme