Vuoden 1995 Suomen maailmanmestaruus tuli pienin kertoimin – ”Tänä vuonna Leijonat on vahvasti haastajan asemassa”
Tänään on kulunut tasan 30 vuotta Suomen ensimmäisestä jääkiekon maailmanmestaruudesta. Vuonna 1995 Leijonien maailmanmestaruuden puolesta vetoa lyöneet Veikkauksen asiakkaat lunastivat kertoimella 2,47. Tänä vuonna Suomen kerroin on selvästi suurempi.

Ikimuistoinen ja ensimmäinen Suomen maailmanmestaruus jääkiekosta ei yllättänyt 30 vuotta sitten Veikkauksen asiakkaita.
- Pieniä olivat tosiaan silloin kertoimet. Voittajavedossa Leijonien maailmanmestaruuden kerroin oli vain 2,47. Leijonien voiton kerroin vuoden 1995 nevöfoget-finaalissa Veikkauksen Pitkävedossa oli puolestaan 1,80, Veikkauksen seniorianalyytikko Teemu Eirtovaara kertoo.
Voittonumerot Ruotsi 1 – Suomi 4 muistavat monet. Tulosvedossa oikean maalimäärän tienneet voittivat kertoimella 19,80. Suomen maaleista Ville Peltonen teki kolme ja kapteeni Timo Jutila yhden.
Tänä vuonna Suomen maailmanmestaruuden kerroin tulee olemaan paljon suurempi kuin vuonna 1995 toteutunut 2,47.
- Ysiviis saattoi olla vähän sellaista meininkiä, että Suomea pelasivat ”kaikki” voimasuhteista huolimatta. Tänä vuonna tilanne on eri. Suomi ei ole MM-kisojen suosikki, vaan Leijonat on vahvasti haastajan asemassa sekä kertoimien valossa että myös suomalaisten asiakkaiden asettamien panosten osalta, Eirtovaara arvioi.
Tällä hetkellä Veikkauksen kerroin Suomen maailmanmestaruudelle perjantaina alkavaan MM-turnaukseen on 18.
- Kanada, Ruotsi ja USA keräävät vahvat joukkueet, joista löytyy NHL-tähtiä. Pelaajavertailussa Suomi ei pärjää ennakkosuosikeille. Mutta Leijonien joukkue on ihan potentiaalinen. Vuonna 2019 Bratislavassa Suomen kisat sujuivat hienosti tällaisesta altavastaajan asemasta.
- Suomen pakistossa on mukavasti kiekollista osaamista Atro Leppäsen johdolla. Hyökkäykseen on otettu jonkin verran Jukka Jalosen aikaa enemmän myös nuorta voimaa. En yllättyisi, jos Waltteri Merelä tai Lenni Hämeenaho pelaisi todellisen huipputurnauksen. Nuoremman polven pelaajat ovat useammin niitä, jotka ylittävät itsensä, ja jokusen pelurin täytyy niin tehdä jos Leijonat mestaruuteen saakka mielii. Tällä kertaa se itsensä ylittäjä ei ole enää Marko Anttila, Eirtovaara nostaa.
Suomi lähtee kisoihin nyt Antti Pennasen valmennuksesta.
- Pennanen on Leijonat-koutsina vielä kirjoittamaton kortti. Saako Leijonat valmennuksellista kilpailuetua Ruotsiin ja pohjoisamerikkalaisiin nähden? Hieman yllättäen kysymysmerkki on myös maalivahtipeli, vaikka Leijonilla on pitkästä aikaa NHL-vahteja joukkueessa. Sekä Juuse Saroksen että Justus Annusen kaudet Pohjois-Amerikassa olivat varsin haastavia, joten oletuksena kumpikaan ei ole parhaimmillaan myöskään MM-jäillä.
Megatähtien Nathan MacKinnonin ja Sidney Crosbyn johtama Kanada on Eirtovaaran mukaan selvä ennakkosuosikki MM-turnaukseen. Yhtä selvä kakkossuosikki on lähes 20 NHL-pelaajan kotietujoukkue Ruotsi.
- Asiakkaamme ovat pelanneet toistaiseksi hyvin maltillisesti Suomen Leijonia. Toisin kuin 30 vuotta sitten!
-Voi olla, että heikosti sujunut EHT-turnaus näkyy tässä. Nyt alkavat kuitenkin tosi pelit eikä valmistaville peleille kannattane antaa liikaa painoarvoa.
Jääkiekon MM-kisojen ajan jokaisena päivänä Pitkävedon 1X2-kohteessa on korotettu palautusprosentti 98 ja turnaukseen löytyy paljon kiinteäkertoimisia sekä muuttuvakertoimisia kohteita.
Voittajavedoissa on pelattavissa myös Päivän Pari Suomen sijoitus jääkiekon MM-kisoissa sekä Suomen sijoitus Euroviisuissa.
Veikkauksen kohteet jääkiekon MM-kisoihin
VeikkausUutisten MM-kisaennakko
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti kohoaa kuuteen miljoonaan euroon - Laukaaseen 254 000 euron juhannuspotti21.6.2025 22:39:30 EEST | Tiedote
Loton juhannuspäivän arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa. Ensi viikolla Loton potissa on kuusi miljoonaa euroa.
Juhannuksen ravipotti: V.G. Voitto ratkaisi 75 000 euron voiton Nokialle21.6.2025 19:08:20 EEST | Tiedote
Juhannuspäivänä Nokialle osui 75 000 euron voitto Toto75-pelistä. Päätöskohteen voitti ja takuupotin sinetöi ravikuningas V.G. Voitto.
Eurojackpotin potti kohoaa noin 15 miljoonaan euroon20.6.2025 22:31:24 EEST | Tiedote
Eurojackpotin juhannusaaton arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kasvaa. Tiistaina Eurojackpotin potissa on noin 15 miljoonaa euroa.
Veikkauksen asiakkailla ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Lapin sota -elokuvan tekoon19.6.2025 10:27:29 EEST | Tiedote
Suomessa kuvataan loppukesästä 2025 alkaen Lapin sota -suurelokuvaa. Produktion takana on Aku Louhimiehen ja Andrei Alénin tuotantoyhtiö Backmann & Hoderoff. Useilla sadoilla Veikkauksen asiakkailla on mahdollisuuden osallistua elokuvaan.
Historian ensimmäinen Millinääri: ”Hikikarpaloita nousi ohimoille”19.6.2025 09:02:51 EEST | Tiedote
Tämän viikon maanantaina meni jakoon Veikkauksen uuden Milli-pelin ensimmäinen miljoona. Nettipelaaja Paimiosta voitti kuuden numeron täysosumallaan miljoona euroa. Veikkaus pääsi onnittelemaan Milli-pelin ensimmäistä päävoittajaa puhelimitse.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme