Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

VAKEn palvelut vastaavat alueen haasteisiin

Jaa

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue kehittää palveluitaan alueen palvelutarpeen mukaan. Palveluita on suunnattu vastaamaan muun muassa lähisuhdeväkivaltaa, asunnottomuuteen, yksinäisyyteen ja mielenterveyden haasteisiin.

Piirroskuva henkilöistä viettämässä aikaa ulkona

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue kerää ja raportoi vuosittain tietoa alueen asukkaiden hyvinvoinnista ja terveydestä. Tuore hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen raportti kokoaa yhteen tietoja asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden tilasta sekä alueellisen hyvinvointisuunnitelman toimenpiteiden toteutumisesta.

Raportti nostaa esiin useita keskeisiä haasteita, jotka vaikuttavat alueen asukkaiden elämään. Turvallisuuden tunteen osalta väkivalta ja turvattomuuden tunne ovat lisääntyneet. Työttömyys ja asumisen haasteet ovat kasvaneet. Yksinäisyyttä ja erittäin heikkoa osallisuutta kokee edelleen noin kymmenesosa asukkaistamme. Myös toimeentulon heikkeneminen näkyy laajasti eri asukasryhmissä, ja mielen hyvinvoinnin haasteet ovat kasvussa.

Hyvinvointialueella on vastattu näihin alueen haasteisiin. Alueella on kehitetty erilaisia toimintamalleja, kuten lähisuhdeväkivallan ehkäisyn Väkivallaton VAKE-toimintamalli, joka auttaa tunnistamaan ja puuttumaan väkivaltatilanteisiin. Häätöjen vähentämiseksi on kehitetty nopean puuttumisen malli ja asumisneuvontaa, ja sosiaalityön neuvonnan ja ohjauksen palveluja on parannettu. Yksinäisyyden ehkäisemiseksi on kehitetty yksinäisyyden palvelupolkua ja puheeksiottoa. Mielen hyvinvoinnin haasteisiin on puolestaan pyritty vastaamaan esimerkiksi uudistamalla mielenterveys- ja päihdepalveluja. Yhteistyötä asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi on tiivistetty eri toimijoiden, kuten kaupunkien ja järjestöjen kanssa useiden palvelujen osalta. Tästä esimerkkinä muun muassa opiskeluhuollon, kotoutumisen ja elintapaneuvonnan palvelujen kehittäminen.

Hyvinvointialueen on lain mukaan seurattava asukkaittensa elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Hyvinvointialueen on myös annettava vuosittain selvitys asukkaiden hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä aluevaltuustolle.

Tutustu yhteenvetoraporttiin päätösasiakirjapalvelussamme.

Jos haluat tarkastella asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden tilaa tarkemmin eri teemakokonaisuuksittain, tutustu lisäksi indikaattoritietoa tarjoavaan Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen raportit -verkkosivuumme.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye