Messukeskus

Helsingin Messukeskuksen vastuullisuusvuosi 2024: Pitkäjänteistä työtä ja edistysaskelia

Jaa

Helsingin Messukeskus otti viime vuonna edistysaskelia useilla vastuullisuuden osa-alueilla hakien niistä myös vauhtia kasvustrategiansa toteuttamiseen. Vastuullisuusraportti esittelee messujen vastuullisuusvuotta 2024. 

Kuva messukeskuksen aulasta, jossa on paljon ihmisiä kongressitapahtumassa.
Messukeskuksessa järjestettävien tapahtumien tulo- ja työllisyysvaikutus on merkittävä. Kansainvälinen neurologian alan kongressi järjestettiin kesällä 2024.

Messukeskus edistää asiakkaidensa liiketoimintaa, tarjoaa inspiraatiota kävijöille ja vahvistaa elinkeinoelämää.​ Yrityksen missiona on luoda kasvua kohtaamisista, ja vastuullisuus on kirjattu keskeiseksi osaksi sen strategiaa. Tapahtuma-alan edelläkävijänä Messukeskus on julkaissut vastuullisuusraporttinsa jo vuodesta 2020 alkaen.    

"Vastuullisuus on Messukeskuksessa aina tekoja, ja näitä tekoja olemme tehneet pitkäjänteisesti ja teemme jatkossakin. Vastuullisuus istuu liiketoimintaamme hyvin, sillä messuthan ovat todellista kiertotaloutta. Esimerkiksi valtaosa messurakenteista voidaan hyödyntää uudelleen seuraavissa tapahtumissa", kertoo Helsingin Messukeskuksen vastuullisuuspäällikkö Hanne Lindroos. 

Edistysaskelia otettiin viime vuonna jätehuollossa, kun jätteiden kierrätysaste koheni 19 prosentista 23 prosenttiin. Oikeaan suuntaan on päästy systemaattisella työllä muun muassa opastamalla asiakkaita jätteiden lajitteluun. Messukeskuksessa aloitettiin myös pakkausmuovin keräys ja kierrätys viime vuonna.  

”Messukeskuksen henkilöstö tekee säännöllisesti työvuoroja, joissa he kertovat näytteilleasettajille ekopisteistä ja kierrätyksestä tapahtumien rakennus- ja purkuaikoina. Lisäksi messuilla työskentelee ympäristövalvojia, joiden tehtävänä on avustaa asiakkaita sekä tarkistaa Messukeskuksen ekopisteet ja muut alueet säännöllisesti”, Lindroos listaa. 

Ympäristövalvojat työskentelevät Messukeskuksen kumppanin SOLin palveluksessa.  

Vastuullisuus eteni viime vuonna myös ruoan ja juoman puolella: Messukeskuksen ravintolapalveluille myönnettiin Ekokompassi-sertifikaatti, joka todentaa ympäristöystävälliset käytännöt ja niiden jatkuvan kehittämisen. Messukeskuksen kumppani ravintola- ja cateringpalveluissa on NoHo Partners. 

Merkittävä talousvaikutus  

Keskeinen ulottuvuus Messukeskuksen vastuullisuustyössä on tapahtumatalon talous- ja työllisyysvaikutus ympäristölleen. Viime vuonna Messukeskuksessa järjestetyt tapahtumat toivat pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja messutoiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta.  

Vertailuluvut vuodelta 2023 olivat 187 miljoonaa euroa ja 2535 henkilötyövuotta. Talousvaikutuksen kasvu oli siis peräti 31 %.    

Suomen Messut -konserni järjesti vuonna 2024 yli 500 tapahtumaa messuista ja kansainvälisistä kongresseista yhtiökokouksiin ja juhliin, ja niissä vieraili yhteensä lähes 900 000 kävijää. 

Vastuullisuusraportti esittelee kattavasti Messukeskuksen vastuullisuusvuotta 2024. Tutustu vastuullisuusraporttiin täällä >>  

Messukeskuksen vuosikertomus 2024 on myös julkaistu, ja se on luettavissa täällä >> 

Lisätiedot:  

Anni Vepsäläinen, toimitusjohtaja, Helsingin Messukeskus, p. +358 400 400 074, anni.vepsalainen@messukeskus.com 

Hanne Lindroos, vastuullisuuspäällikkö, Helsingin Messukeskus, p. +358 40 861 5151, hanne.lindroos@messukeskus.com  

Helsingin Messukeskus tekee pitkäjänteistä työtä sosiaalisen, taloudellisen ja ympäristövastuun saroilla. Ympäristöjärjestelmä ISO 14001 sertifioitiin vuonna 2009 ensimmäisenä suomalaisena tapahtumajärjestäjänä. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja messutoiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Kestävyys on keskeinen osa Messukeskuksen strategiaa, jossa linjataan sen olevan ennen kaikkea tekoja.| Messukeskus. The real social media. |www.messukeskus.com@messukeskus 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva messukeskuksen aulasta, jossa on paljon ihmisiä kongressitapahtumassa.
Messukeskuksessa järjestettävien tapahtumien tulo- ja työllisyysvaikutus on merkittävä. Kansainvälinen neurologian alan kongressi järjestettiin kesällä 2024.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Muotialan kiertotalous keskiössä – vastuullisia toimijoita kutsutaan osallistumaan muodin kiertotalouskilpailuun7.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote

I love me -messujen ja Jalotus ry:n yhdessä järjestämä Muodin kiertotalouskilpailu on käynnistynyt. Suomen Messusäätiön tukemassa kilpailussa etsitään muotialan toimijoita, jotka edistävät kiertotaloutta monipuolisista näkökulmista. Pohjois-Euroopan johtava hyvinvointitapahtuma I love me järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 17.–19.10.2025.

Habitaren 2025 ensimmäiset keynote-puhujat ovat Petra Börner, Matti Klenell ja Marwa Al-Sabouni6.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote

Habitaren 2025 ohjelman ensimmäinen osa on julkistettu. Kansainvälisiä keynote-puhujia ovat muun muassa taiteilija Petra Börner, suunnittelija Matti Klenell ja arkkitehti Marwa Al-Sabouni. Ohjelmassa on lisäksi kodin suunnitteluun ja sisustamiseen inspiroivia keskusteluja sekä hitiksi kohonneita työpajoja. Habitaren koko ohjelma julkaistaan elokuussa. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.

Ensimmäiset ajoneuvonosturikuljettajien EM-kisat järjestetään Maxpo 2025 -messuilla25.4.2025 16:40:58 EEST | Tiedote

Golden Crane Competition 2025 Ajoneuvonosturikuljettajien Euroopan mestaruuskisat järjestetään Maxpo-messujen yhteydessä 29.–30.8.2025. Kisa ajetaan kahdella eri radalla ja ajoneuvonosturilla - yhteistulos ratkaisee voittajan. Pääpalkintona on viikon matka Conexpo-messuille Las Vegasiin. Maxpo 2025 -messut järjestetään torstaista lauantaihin 28. – 30.8.2025 Hyvinkään lentokentällä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye