Mikkelin Prisman uusi Kesäpiha on avattu
Mikkelin Prisman uusi Kesäpiha on avattu asiakkaille huhtikuun lopussa. Kesäpihan valikoimat täydentyvät parhaillaan kelien lämmetessä ja kukat, taimet, mullat ja muut puutarhatuotteet myydään uniikista, purkupuusta käsityönä valmistetusta myyntikojusta.

Osuuskauppa Suur-Savon pian valmistuvan Mikkelin Prisman mittavan remontin yhtenä osana Prisman yhteyteen rakennettiin uusi Kesäpiha, joka on palvellut asiakkaita 28.4. alkaen. Kesäpiha sijoittuu Prisman Ravintolamaailman ja Graanin kierrätyspisteen väliin. Sijainti autojen paikoitusalueen vieressä helpottaa asiointia ja Kesäpihan ostokset on kätevä kuljettaa puutarhamyymälästä autolle.
Uuden Kesäpihan valikoimiin kuuluvat kesäkukat ja yrtit, monivuotiset perennat, havut ja tuijat sekä mullat ja lannoitteet. Lisäksi Kesäpihalla on myynnissä nestekaasua kesän grillikauteen.
- Kesäpihan valikoimat täydentyvät pikkuhiljaa kelien lämmetessä, kunhan puutarhojen kesäkukat alkavat kunnolla kukkia. Ainakin lisää amppeleita odotellaan saapuvaksi valikoimiin jo nyt äitienpäiväviikolla ja perennojakin tulee koko ajan lisää. Kesäpihaa on toivottu Mikkelin Prisman yhteyteen jo pitkään ja onkin hienoa, että saimme viimein Kesäpihan täydentämään puutarhatuotevalikoimiamme, kertoo Prisma Mikkelin johtaja Jari Liimatainen Osuuskauppa Suur-Savolta.
Ainutlaatuisena erikoisuutena Prisman Kesäpihalta löytyy purkupuusta käsityönä tehty myyntikoju. Koju tilattiin Spolia Design Oy:ltä ja sen rakenteet on valmistettu pääosin uudelleen käytössä olevista materiaaleista. Päärakennusmateriaalina kojussa on käytetty kestävää ja kierrätettyä liimapuulevyä, jonka hiilijalanjälki on uudelleenkäytettynä materiaalina nolla. Myyntikoju syntyi purkumateriaalien uudelleenkäytön pilottikokeiluna, osana Miksei Oy:n ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun KIELO-hanketta.
- Myyntikojumme on erinomainen esimerkki siitä, kuinka purkumateriaalit voivat palvella uudessa käyttötarkoituksessa esteettisesti ja toimivasti. Yhteistyön avulla saimme Kesäpihallemme todella toimivan ja uniikin myyntikojun, jatkaa Liimatainen.
Mikkelin Prisman uuden Kesäpihan myötä kaikista Osuuskauppa Suur-Savon Prismoista löytyy nyt puutarhamyymälät. Kesäpihat palvelevat juhannukseen asti päivittäin Prismoissamme Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä. Kukkatoimittajana kaikissa Prismoissamme on paikallinen, Rantasalmella toimiva Päivölän puutarha.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari LiimatainenPrisma-johtajaOsuuskauppa Suur-Savo / Prisma Mikkeli
Puh:0500 845 175jari.liimatainen@sok.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Suur-Savo
Robokuljetukset laajenevat Juvalle ja Puumalaan22.5.2025 09:50:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savon robotit ovat kuljettaneet ostoksia asiakkaille pian jo vuoden ajan. Toukokuun lopussa robottien toiminta laajentuu myös Juvalle ja Puumalaan.
Prisma Mikkeli avataan uudistuneena 22.5.20.5.2025 09:31:05 EEST | Tiedote
Mikkelin Prisman lähes vuoden kestänyt remontti on pian valmis ja avajaisia vietetään torstaina 22.5. Uudistunut Prisma Mikkeli palvelee asiakkaita tutulla paikalla ja henkilökunnalla entistä paremmilla valikoimilla, energiatehokkaammin ja työhyvinvointia edistäen.
Sapuska Sankarit -kokkikilpailu toi voittajille iloa, kunniaa ja kesätöitä13.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo järjesti maalis-huhtikuun aikana kokkikisan Mikkelin ja Savonlinnan kahdeksasluokkalaisille valinnaisen kotitalouden oppilaille, sekä tarjosi heille ravintolakokemuksen. Sapuska Sankarit -finaaleissa nähtiin maukkaita annoksia ja kokkikisan voittajat ansaitsivat voitoillaan myös kesätyöpaikat Suur-Savolle.
Osuuskauppa Suur-Savon kesäkaupan näkymiä ja kesäetuja8.5.2025 10:00:58 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savolle kesäkausi on erittäin tärkeä kaupallisesti ja Suur-Savossa panostetaan sujuvaan asiointiin laajalla toimipaikkaverkostolla myös vilkkaimpana kesäsesonkina. Alueen elinvoimaisuuden edistämiseksi osuuskauppa järjestää myös useita omia tapahtumia ja tarjoaa kesäetuja asiakasomistajilleen.
Mikkelin Prisman Ravintolamaailma avataan uudistuneena 29.4.25.4.2025 09:03:20 EEST | Tiedote
Täysin uudistettu Ravintolamaailma Prisma Mikkeli avaa ovensa tiistaina 29.4. Ravintolamaailman uudet, laajentuneet tilat ovat saaneet raikkaamman ja avaramman ilmeen, ja avajaisviikolle on luvassa herkullisia avajaistarjouksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme