Helsingin Kaupunkitilat Oy

Harjun vanha ruumishuone heräilee henkiin – Kaupunkitilat avaa rakennuksen kokeelliseen käyttöön

Jaa

Helsingin Kaupunkitilat Oy aikoo avata viisi vuotta tyhjillään olleen Harjun ruumishuoneen uudenlaiseen kokeilukäyttöön. Rakennus muistetaan myös Harjun nuorisotalona. Tilaan etsitään nyt toimijoita ideoimaan ja rakentamaan talon tulevaisuutta.

Harjun ruumishuone / nuorisotalo avataan uudenlaiseen kokeilukäyttöön.
Harjun ruumishuone / nuorisotalo avataan uudenlaiseen kokeilukäyttöön. Jussi Hellsten

– Kyseessä on hyvin erityinen rakennus, jonka mielenkiintoinen historia vilisee sekä ruumiita, kasvutarinoita, että suomalaisen musiikin legendoja. Se ansaitsee ehdottomasti mahdollisuuden palata osaksi elävää kaupunkikulttuuria, sanoo Helsingin Kaupunkitilat Oy:n toimitusjohtaja Peggy Bauer. 

Albert Nybergin suunnittelemana rakennus valmistui vuonna 1923 ruumishuoneeksi. Välillä tila oli pitkään maalivarastona, mutta vuodesta 1986 vuoteen 2019 se toimi nuorisotalona, jossa oli myös bändien harjoitustiloja, sekä studiot. Monet musiikkitaivaan tähdet Maija Vilkkumaasta Samuli Putroon ovat aloitelleet uraansa siellä.

Kevyen kunnostuksen periaatteella

Teollisuuskadun ja Aleksis Kiven kadun välissä sijaitseva kaupungin omistama rakennus on ollut viime vuodet tyhjillään. Rakennuksesta on tällä hetkellä käyttökunnossa päärakennuksen katutaso. Tilaa tullaan vuokraamaan vajaan vuoden aikana lyhytaikaiseen kokeilukäyttöön kevyen kunnostuksen periaatteella.

– Tavoitteenamme on kokeiluilla selvittää ketkä tilasta ovat kiinnostuneita, minkälainen toiminta sinne sopisi ja millaisia kunnostustöitä mahdollinen uusi käyttötarkoitus edellyttäisi. Ei siis niin päin, että ensin remontoidaan miljoonilla ja sitten ihmetellään käyttäjien tarpeita, selventää Bauer.

Tyhjillään olevien kulttuurihistoriallisten rakennusten avaaminen käyttöön on sekä kaupunkikulttuurisesti että ekologisesti arvokasta ja kestävää.

– Haluamme viedä tilojen toiminnallisuutta ja omaleimaisuutta eteenpäin ajatuksella, että ne voivat yhä paremmin palvella yrityksiä, yhteisöjä, kaupunkilaisia ja matkailijoita. Kaikenlaisia kohtaamisia.

*****

Avoimet ovet Harjussa 15.5.2025

Harjun ovet aukeavat ensimmäistä kertaa pitkään aikaan torstaina 15.5.2025 klo 16-18. Avoimet ovet järjestetään osana Kallio kukkii -festivaalia, joka sai alkunsa juuri Harjun nuorisotalolta 31 vuotta sitten. Kävijät voivat tutustua tilaan ja jakaa muistojaan, sekä jättää toiveitaan ja ideoitaan Harjun tulevaisuudesta. Tarjolla on myös kahvia ja pullaa 100 ensimmäiselle kävijälle.

Kiinnostaako tilan kokeilukäyttö?

Kaupunkitilat etsii nyt erilaisia toimijoita kokeilemaan Harjun tilallisia mahdollisuuksia. Kokeiluja tehdään ajanjaksolla 1.8.2025–28.2.2026 ja kokeilun kestoa voi ehdottaa konseptin mukaisesti (esim. 1-3 kk). Jos siis sinulla, yritykselläsi tai yhteisölläsi on idea, kerro siitä meille ja hae mukaan!

Hakemukset tulee lähettää oheisen lomakkeen kautta.

Järjestämme kaikille Harjun ruumishuoneen / nuorisotalon kokeilukäytöstä kiinnostuneille myös avoimia yhteisnäyttötilaisuuksia, joista ensimmäiset pidetään ke 21.5. klo 10 ja ti 27.5. klo 15. Ilmoittaudu mukaan osoitteessa viestinta@kaupunkitilat.fi 


Tilan tiedot
Osoite: Aleksis Kiven katu 3, 00500 Helsinki
Koko: 217 m²


Lisätiedot:
Anna Pakarinen
Kehityspäällikkö
Helsingin Kaupunkitilat Oy
anna.pakarinen@kaupunkitilat.fi
+358 50 588 2561

Kuvat

Harjun ruumishuone / nuorisotalo avataan uudenlaiseen kokeilukäyttöön.
Harjun ruumishuone / nuorisotalo avataan uudenlaiseen kokeilukäyttöön.
Jussi Hellsten
Lataa
Harjun ruumishuone / nuorisotalo sisältä.
Harjun ruumishuone / nuorisotalo sisältä.
Jussi Hellsten
Lataa
Harjun ruumishuone / nuorisotalo sisältä.
Harjun ruumishuone / nuorisotalo sisältä.
Jussi Hellsten
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin Kaupunkitilat Oy on Helsingin kaupungin kokonaan omistama yhtiö, jonka toimialana on vuokraamiensa tilojen ja alueiden kehittäminen. Yhtiön tehtävänä on kasvattaa Helsingin profiilia vetovoimaisemmaksi ja kilpailukykyisemmäksi kaupungiksi kehittämällä mm. Helsingin kaupunki- ja ruokakulttuuria ja tori- ja kauppahallitoimintaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin Kaupunkitilat Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye