Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Pohteen asumispalveluihin Nivalassa, Ylivieskassa ja Oulussa suunnitellaan muutoksia – yhteistoimintaneuvottelut alkoivat 6.5.

Jaa

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella suunnitellaan muutoksia ikäihmisten toimialueella. Muutokset koskevat Nivalan Kotikeskus Hopeakotia, Ylivieskan palvelukoti Kotikartanoa ja Oulussa Hiirosen palvelukeskuksessa sijaitsevaa Emiliakotia. Suunnitelmien taustalla on sekä rakennusten kuntoon että toimintojen organisoitumiseen liittyviä syitä. Koska suunnitelmiin liittyy henkilöstövaikutuksia, Pohde on käynnistänyt yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa tiistaina 6.5.2025.

Huutomerkki ympyrän sisällä.

Nivalan Kotikeskus Hopeakodissa haasteita sisäilmaongelmien vuoksi

Kotikeskus Hopeakoti toimii Nivalan kaupungin omistamassa 1978 rakennetussa kiinteistössä. Kiinteistöön tehdyissä kuntotutkimuksissa ja terveydellisten olojen tarkastuksissa on käynyt ilmi, että rakennuksen sisäilman laatu ja olosuhteet poikkeavat tavanomaisesta. Raportteja on käsitelty yhdessä Nivalan kaupungin kanssa ja todettu, että tilanteen edellyttämät toimenpiteet ovat hyvin laajamittaisia eivätkä silti takaisi, että rakennuksen sisäilma parantuisi.

Suunnitelmana on lakkauttaa yksikön toiminta ja sijoittaa asukkaat yksilöllisesti ja toiveiden mukaisesti Pohteen muihin yksiköihin.

Ylivieskan palvelukoti Kotikartanossa eriytetään ympärivuorokautinen palveluasuminen ja yhteisöllinen asuminen

Ylivieskan palvelukoti Kotikartanon toimintaa on tarpeen selkeyttää. Kotikartanossa järjestetään tällä hetkellä samassa kiinteistössä sekä pitkäaikaista ympärivuorokautista palveluasumista että yhteisöllistä asumista. Ne sijoittuvat Pohteen organisaatiossa kahdelle eri palvelualueelle, asumispalveluun ja kotihoidon palvelualueeseen.  Ympärivuorokautisen palveluasumisen ja yhteisöllisen asumisen myöntämisperusteet ovat myös erilaiset.

Suunnitelmien mukaan toiminnot eriytetään siten, että ympärivuorokautisessa palveluasumisessa ja yhteisöllisessä asumisessa on oma henkilöstönsä. Henkilöstön tehtäväkuviin ja palkkaukseen voi tulla muutoksia.

Laitoshoidon yksiköstä Emiliakodista luovutaan

Emiliakoti on pitkäaikaisen laitoshoidon yksikkö Oulussa Hiirosen palvelukeskuksessa. Lain mukaan laitoshoidosta luovutaan vaiheittain. Emiliakoti on viimeinen sosiaalihuoltolain mukainen laitoshoidon yksikkö Pohteen alueella.

Pohteen suunnitelmana on lakkauttaa Emiliakodin toiminta ja sijoittaa asukkaat yksilöllisesti ja toiveiden mukaisesti Pohteen muihin yksiköihin.

Yhteistoimintaneuvottelujen piirissä on noin 60 henkilöä

Koska muutossuunnitelmilla on toteutuessaan vaikutuksia henkilöstön työsuhteen ehtoihin, Pohde on käynnistänyt 6.5. yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa. Neuvottelut koskevat korkeintaan 60 henkilöä.

Yhteistoimintaneuvottelujen kohteena oleville tullaan ensisijaisesti tarjoamaan työsopimuksen tai virkamääräyksen mukaista vastaavaa työtä. Kotikartanon toimintojen jakautumisessa voidaan soveltaa myös sisäistä hakumenettelyä.

Työntekijälle tai viranhaltijalle voidaan tarjota myös muuta hänen koulutustaan, ammattitaitoaan tai kokemustaan vastaavaa työtä. Irtisanomisperuste syntyy, jos työtä ei ole tarjolla tai henkilö ei ota vastaan tarjottua työtä.

Esityksen mukaiset muutokset on tarkoitus tehdä 31.8. mennessä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye